Finland

Valmentajan alkoholiongelmat yhdistivät, nyt NHL:n mukavin mies järjestelee paukkua suomalaisten Dallasissa – ”Toivottavasti tuodaan pytty himaan”

Valmentajan alkoholiongelmat yhdistivät, nyt NHL:n mukavin mies järjestelee paukkua suomalaisten Dallasissa – ”Toivottavasti tuodaan pytty himaan”

Dallas Stars aloittaa lauantaina Stanley Cupin finaalisarjan. Miro Heiskanen on valmis johtamaan joukkueensa mestaruuteen.

Rick Bowness ja Dallas Stars ovat neljän voiton päässä Stanley Cupista.­

Harva uskoi vielä parikaan viikkoa sitten, että Dallas Stars pelaa Stanley Cupin finaaleissa.

Altavastaajana jo kaksi edellistä ottelusarjaa nimiinsä vieneet texasilaiset saavat kauden viimeiseen koitokseen vastaansa idän itseoikeutetun ykkösen Tampa Bay Lightningin. Jälleen Dallas lähtee sarjaan haastajana.

Muttei Dallasin menestys lopulta mikään suuri sensaatio ole. Se on tiedetty läpi kauden huippujoukkueeksi, jota jo ennen kautta varusteltiin pelaajahankinnoilla runkosarjan sijaan ennen kaikkea pitkää pudotuspelimarssia varten.

Joukkueen kauteen on mahtunut myös koettelemuksia. Juuri kun Dallas oli saanut käännettyä surkean alkukauden voittoputkeksi, päävalmentaja Jim Montgomerylle, 50, näytettiin ovea. Pidetty päävalmentaja kärsi alkoholiongelmista eikä saanut niitä kuriin.

Ulkourheilullisista syistä johtunut potkupäätös oli GM Jim Nillille raskas, sillä Montgomeryn piti olla mies, joka johdattaa toisella kaudellaan Dallasin kohti Stanley Cupia.

Montgomeryn paikalle nostettiin apuvalmentaja Rick Bowness, 65. Aivan mistä tahansa miehestä ei ole kyse, vaan kun mukaan lasketaan niin pää- kuin apuvalmentajana valmennetut ottelut, Bowness on ylivoimaisesti NHL-historian kokenein valmentaja.

Kun Bowness aloitti valmennusuransa NHL:ssä vuonna 1984, Dallasin joukkueen pelaajista vain Joe Pavelski oli syntynyt – vain muutama kuukausi aiemmin.

Vielä koskaan Bowness ei kuitenkaan ole saavuttanut Stanley Cupia. Käytännössä edelliset parikymmentä vuotta pelkästään apuvalmentajana viihtynyt kanadalainen on ollut häviämässä finaaleja Vancouverissa 2011 ja Tampa Bayssa 2015.

Bowness tuntee tulevan finaalivastuksen pelaajat kuin omat taskunsa, sillä hän työskenteli Tampassa viiden vuoden ajan ennen siirtymistään viime kaudeksi Dallasiin.

Dallasin finaalimarssia kaukalossa johtava Miro Heiskanen kokee, että kauden aiemmat koettelemukset vahvistivat ryhmää.

– Tietyllä tavalla se ehkä yhdisti, Heiskanen pohtii.

– Mutta muuten joukkue pysyi samana, joten pyrimme jatkamaan samalla tavalla kuin siihenkin asti (Montgomeryn potkuihin). Emme muuttaneet mitään.

Puolustaja Heiskanen (oik.) on ollut Dallasin paras pistemies pudotuspeleissä.­

Uutta päävalmentaja Bownessia on tituleerattu jopa NHL:n mukavimmaksi mieheksi. Sellainen kuva hänestä myös piirtyy haastattelujen perusteella.

Leppoisalla ja lempeältä vaikuttavalla Bownesilla on aina aikaa naureskella ja vastailla kysymyksiin juurta jaksaen.

Heiskanen vahvistaa, etteivät julkiset esiintymiset ole vain kulissia.

– Osaa hän toki tiukkakin olla, mutta hän on tosi mukava ja hyvä tyyppi muutenkin. On tärkeää, että hän osaa olla myös tarpeen tullen tiukka. Olen kyllä tykännyt hänestä.

Bownesilla on myös iso osansa Dallasin joukkue- ja taisteluhengessä, joka on ollut iso tekijä finaalipaikan takana.

– Totta kai. Tykkäämme pelata hänen edessään. Hän on rento kaveri ja mukava tyyppi. Onhan se mukava pelata sellaiselle. Ja hänelle pystyy helposti juttelemaan jos tarvitsee.

Dallas lähtee hakemaan kruunua Bownessin 36 vuotta sitten alkaneelle NHL-valmennusuralle lauantaina, kun finaalisarja Tampa Bayta vastaan käynnistyy.

Suomalaisittain alkava sarja on historiallinen, sillä ensi kertaa Stanley Cupista pelaavan joukkueen kokoonpanossa on mukana neljä suomalaispelaajaa. Heiskasen lisäksi Starsin suomalaismafiaan kuuluvat Roope Hintz, Esa Lindell ja Joel Kiviranta.

Jääkiekkomaailman himoituin palkinto on enää neljän voiton päässä.

– Stanley Cupin voittamisesta olen aina unelmoinut ja siitä, että pääsisi finaaleihin pelaamaan. Mutta nyt pitää mennä peli kerrallaan. Pitkä sarja kuitenkin edessä, Heiskanen sanoo.

– Varmasti kovin sarja tulee, mitä täällä pudotuspeleissä on ollut. Vastus on todella kova, mutta toivottavasti tuodaan pytty himaan.

Kuten Bownesskin on jo lukuisia kertoja lehdistötilaisuuksissaan toistellut, Dallas on ollut poikkeuksellisen sitkeä joukkue.

Viimeksi Vegasia vastaan se oli pelillisesti lähes jatkuvasti alakynnessä mutta onnistui siitä huolimatta löytämään keinot voittoon.

Dallas on kääntänyt jatkuvasti tiukkoja taistoja edukseen. Sen pudotuspeliotteluista kymmenen on päättynyt maalin erolla. Niistä voittoja on yhdeksän.

– Oikeastaan olemme koko kauden ajan olleet sitkeitä. Olemme kuitenkin aika puolustava jengi kuitenkin ja puolustamme tiiviisti.

– Ehkä se sitkeys tulee sitä kautta, että vaikka olisimme välillä alakynnessä, jaksamme tehdä omaa juttuamme ja tiedämme, että vastahyökkäyksestä tai jostakin pystymme rokottamaan. Pyrimme pelaamaan tiiviin puolustuksen kautta.

Dallas voitti läntisen konferenssin ensi kertaa 20 vuoteen.­

Tiukoissa ja usein tukalissa paikoissa Dallasin etuna on ollut myös joukkueen poikkeuksellisen laaja konkariosasto.

Pavelski, 36, Corey Perry, 35, Aleksandr Radulov, 34, Blake Comeau, 34, Andrej Sekera, 34, Anton Hudobin, 34, Andrew Cogliano, 33 ja kapteeni Jamie Benn, 31, eivät ole aivan ensimmäistä kertaa hevosen selässä.

– Näillä kavereilla on aika paljon tietoa ja kokemusta. Kun katsoo kopissa ympärilleen, niin huomaa, että näissä tilanteissa on oltu ennenkin, Heiskanen, 21, sanoo.

– Joukkueessa on hyvä olla kavereita, joilta löytyy pudotuspelikokemusta.

Dallas saa finaalisarjaan lepoedun, sillä se paketoi omat konferenssifinaalinsa jo Suomen aikaa tiistaiaamuna, kun Tampa joutui käymään raastavaa taistelua Islandersia vastaan vielä kolme vuorokautta pidempään ja saa vain yhden välipäivän ennen finaalien alkua.

Kun alla oli 18 pudotuspeliottelua 35 päivän sisään, pieni tauko ennen kauden tärkeimpiä pelejä tuli Dallasille tarpeeseen.

– Olimme yhtenä päivänä golfkentällä, ja nyt torstaina kävimme jossakin pelihallissa. Olemme ihan vain hengailleet, lepäilleet ja ladanneet akkuja.

– Kun oikeastaan joka toinen päivä on koko ajan pelattu, niin onhan se vähän raskasta välillä. Mutta ihan hyvin on siitä huolimatta jaksettu. Ei tarvitse kuitenkaan matkustaa, niin se vähän helpottaa, Heiskanen sanoo.

Stanley Cupin finaalit

1. Sunnuntai 20.9, klo 2.30

2. Tiistai 22.9, klo 3.00

3. Torstai 24.9, klo 3.00

4. Lauantai 26.9, klo 3.00

(5. Sunnuntai 27.9, klo 3.00)

(6. Tiistai 29.9, klo 3.00)

(7. Torstai 1.10, klo 3.00)

Football news:

Hans-Dieter flick: I Hope Alaba will sign a contract with Bayern. Our club is one of the best in the world
Diego Maradona: Messi gave Barca everything, brought them to the top. He was not treated the way he deserved
Federico Chiesa: I hope to leave my mark in Juve. We will achieve great results
The Coach Of Benfica: I don't want us to look like the current Barcelona, it has nothing
Guardiola on returning to Barca: I'm happy at Manchester City. I hope to stay here
Fabinho will not play with West ham due to injury
Ronald Koeman: Maradona was the best in his time. Now the best Messi