Finland

Vanhan meijerin piippu räjäytetään Porin keskustassa – katso suora lähetys kello 15.55 alkaen

Räjäytystyö katkaisee liikenteen läheisillä katuosuuksilla. Piippu puretaan huonokuntoisuutensa takia.

Entisen meijerin savupiippu kaatuu Porin keskustassa
Entisen meijerin savupiippu kaatuu Porin keskustassa

Satamaidon vanhan meijerin 40-metrinen piippu kaadetaan räjäyttämällä torstai-iltapäivänä.

Porin keskustassa kello 16 tehtävä räjäytystyö aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä. Hallituskadun, Valtakadun ja Katariinankadun liikenne katkaistaan räjäytystyön ajaksi hieman ennen neljää.

Räjäytystyön takia muun muassa lähialueen asukkaat joutuvat poistumaan kodeistaan. Myös lähellä sijaitseva Porin lyseon koulurakennus tyhjennetään hyvissä ajoin ennen räjäytystä.

Satamaidon vanhan meijerin piipun purku räjäyttämällä 26.11.2020.

Meijerin piippu on ollut Etelärannan maamerkki alueella, jossa on aikoinaan toiminut paljon erilaista elintarviketeollisuutta.Jari Pelkonen / Yle

Yrittäjä Jukka Nordlund Suomen Materiaalikonepalvelusta kertoo, että lähialueen asukkaille on alkuviikosta jaettu tiedote asiasta.

– Ennen räjäytystyötä kaikki talot käydään läpi, ja varmistetaan, että asukkaat ovat oikeasti lähteneet pois. Varmistetaan myös vanhusten ja liikuntaesteisten poistuminen. Esinevahingoilla ei todellisuudessa ole mitään väliä, mutta henkilövahingoilla on, sanoo Nordlund.

Aluetta rakentava MVR-yhtymä on tilannut purkutyöt Materiaalikonepalvelulta, ja varsinaisen piipun purkamisen hoitaa Ykkösräjäytys Oy.

Piippu olisi haluttu säilyttää maamerkkinä ja se olisi ollut MVR-yhtymällekin helpompi ratkaisu, mutta toimitusjohtaja Rami Viitasaaren mukaan piippu aiheuttaa turvallisuusriskin. Huonokuntoisesta piipusta on hänen mukaansa jo pudonnut tiiliä.

Satamaidon vanhan meijerin piipun purku räjäyttämällä 26.11.2020.

Räjäytystyötä valmisteltiin kauniissa syystalven säässä.Jari Pelkonen / Yle

Tiilipölyä suitsitaan vesitykein

Muun muassa suojauksesta ja alueen vartioinnista vastaavan Suomen Materiaalikonepalvelun Jukka Nordlund vakuuttaa, että pöly ei leviä kovin laajalle räjäytysalueelta.

– Meillä on vesitykit, joilla rajoitamme pölyn leviämistä. Kaikkea tietenkin on mahdotonta saada sidottua kerralla. Kun piippu on ollut iät ja ajat tuossa, niin tiili on kuivaa, huomauttaa Nordlund.

Räjäytystyön valmisteluun ja panostamiseen käytetään päivän valoisa aika. Nordlundin mukaan pimeydellä ei ole merkitystä räjäytystyön onnistumiselle.

Kartta, Porin keskusta, Karhukortteli.

Jari Pelkonen / Yle

Vuonna 1902 alkanut meijeritoiminta muutti 1920-luvulla Porin Etelärannassa sijaitsevalle tontille. Satamaito siirsi tuotantonsa asteittain Ulvilaan vuoden 2018 loppuun mennessä alueen käytyä ahtaaksi. Ennen meijeriä tontilla toimi muun muassa väkiviinatehdas 1800-luvulta alkaen.

Vieressä toiminut Porin Oluttehdas vaikeni vuonna 2009. MVR-yhtymä on rakentanut asuinkerrostaloja Karhukortteliin, johon myös meijerialueen uudisrakennukset tulevat nivoutumaan.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella perjantaihin 27.11. kello 23.00 asti.

Football news:

Mourinho on Alli: There are dissatisfied people in any locker room. If one of my colleagues says that this is not the case, then I will not believe it
Ronaldo on Zlatan: I wouldn't play until I was 40, even if I didn't have injuries. He is unique
Danny Murphy: Liverpool's match against Manchester United will not be as dull as it was against Man City. I want them to take risks
Jamie Carragher: Liverpool and Manchester United are two of the biggest and most successful clubs in England. This will not change in 20-30 years
Abraham Grant: No one has contacted me from Chelsea. I believe that Lampard will do his job
Andrea Pirlo: Thanks to Conte, I wanted to become a coach. There is a lot of respect and sympathy between us
Gian Piero Gasperini: Miranchuk's goal is to find stability. I have to adapt to his characteristics