Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Vatikaanin salaiset arkistot sisältävät synkkiä asioita – ja ne pysyvät pääosin piilossa

85 kilometriä hyllyjä. Vatikaanin salaisissa arkistoissa uskotaan olevan katolisen kirkon kaikkein synkimmät tai ainakin varjelluimmat salaisuudet.

Salaliittoteoreetikoiden mukaan sieltä paljastuisi Illuminatin syvin olemus, salamurhat ja juonittelut vuosisatojen ajoilta.

Löytyy niitäkin, jotka uskovat kellareista löytyvän ulkoavaruuden muukalaisia, taivaasta ulos lähetettyjä.

Arkisto avattiin joiltain osin maaliskuussa 2020, mutta suljettiin uudestaan saman tien koronan vuoksi. aop

Tutkijoiden tausta selvitetään

Muutamaan otteeseen paavit ovat olleet joko huolissaan kirkon maineesta tai muuten vain avoimella mielellä, ja arkistoihin on avattu rajattu pääsy.

Ensimmäinen arkistot osittain avannut paavi oli Leo XIII. Vuonna 1881 hän salli tarkoin valikoitujen kristittyjen tutkijoiden pääsyn dokumenttien ääreen.

Arkistossa on muun muassa paavien kirjeenvaihto niin pitkältä ajalta kuin se on säilynyt.

Henrik VIII kerkisi mennä naimisiin kuusi kertaa, kun pääsi katolisen kirkon rajoituksista eroon. Museo Thyssen- Bornemisza

Yksi kirje on Englannin kuninkaalta Henrik VIII:lta. Siinä hän pyytää paavia antamaan eron vaimostaan Katariina Aragonialaisesta. Henrik halusi mennä naimisiin Anna Boleynin kanssa.

Kun paavi ei myöntänyt avioeroa, Henrik perusti oman anglikaanisen kirkkonsa.

Tätä voisi jälkiviisaudella kutsua jonkinlaiseksi omaksi maaliksi katoliselta kirkolta, joskin on ymmärrettävä uskon puhdasoppisuuden vaatimukset. Katolinen kirkko ei hyväksy edelleenkään avioeroa.

Prinssi Charles tutustui Vatikaanin arkistoon puolisonsa Camillan kanssa vuonna 2017. epa/AOP

Historiallisia kirjeitä

Yksi arkiston kirje on Maria Stuartilta, Skotlannin kuningattarelta. Kruununsa menetettyään hän oli kotiarestissa Englannissa 20 vuotta.

Katolinen Maria oli kova vehkeilemään ja sai lopulta kuolemantuomion salaliitosta murhata protestanttinen serkkunsa Elisabet I.

Maria kirjoitti epätoivoissaan paaville, jotta tämä pelastaisi Marian hengen. Maria tuomitsi kirjeessään jyrkästi vääräoppiset eli protestantit.

Tällä kirjeellä Maria Stuart pyysi paavia pelastamaan hänen henkensä. Paavi ei suostunut. aop

Silloinen paavi Sixtus V ei kuitenkaan halunnut puuttua tapahtumien kulkuun, ja Maria menetti päänsä pyövelin kirveestä 8. helmikuuta 1587.

Yksi historian kulkuun vaikuttanut dokumentti Vatikaanin arkistossa on vuodelta 1521. Siinä katolinen kirkko julisti uskonpuhdistaja Martti Lutherin pannaan eli käytännössä erotti katolisesta kirkosta.

Elokuva pelästytti Vatikaanin

Vuonna 2009 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Enkelit ja demonit Tom Hanksin esittämä sankarihahmo selvittelee Illuminatin salaliittohankkeita Vatikaanin salaisen arkiston asiakirjojen avulla.

Elokuva perustui Dan Brownin suosittuun samannimiseen kirjaan.

Tom Hanksin esittämä Robert Langdon Vatikaanin salaisessa arkistossa. Columbia Pictures

Vatikaanissa ilmeisesti pelästyttiin, ja journalistit päästettiin näkemään arkistot vuonna 2010. Toki asiakirjat säilyivät suurimmaksi osaksi salaisina.

Kirkon maineesta huolissaan oleva nykyinen paavi Franciscus päätti vuonna 2019 muuttaa arkiston nimen, kuvaamaan paremmin sen tarkoitusta.

Tässä on vielä arkiston vanha nimi. aop

Latinalainen nimi Archivum Secretum Vaticanum oli paavin mukaan harhaanjohtava, kertoi katolinen uutissivusto Crux.

Paavin kertoi, että sana secretum tarkoittaa alunperin pikemminkin yksityistä kuin salaista.

– Sanojen merkitykset ovat muuttuneet. Arkiston tarkoitus ei ole salailla, vaan päin vastoin, säilyttää ja näyttää Jumalan jalanjälki historiassa, muotoili paavi Franciscus.

Uusi nimi on Vatikaanin apostolinen arkisto.

Paavia syytettiin natsien tukijaksi

Vuonna 1939 paaviksi valittu Pius XII on ollut pitkään Vatikaanin arka paikka. Sodan aikana paavi ei suostunut tuomitsemaan juutalaisten joukkotuhoamista, vaikka Vatikaani tiesi useimpia muita valtioita paremmin holokaustista.

Paavilla oli jonkinlainen sopimus Italian fasistijohtaja Benito Mussolinin kanssa, ja sodan jälkeen Pius XII:ää syytettiin natsiksi ja hänen epäiltiin suojelevan natsirikollisia.

– Kirkko ei pelkää historiaansa, julisti paavi Franciscus ja avasi Pius XII:n toimintaa koskevan osan arkistosta maaliskuussa 2020.

Valitettavasti koronapandemian alettua arkisto suljettiin välittömästi uudestaan.

Pius XII ei suostunut koskaan tuomitsemaan fasismia tai natsismia. wikimedia commons

Seksiskandaalit pysyvät salaisina

Arkistossa on edelleen hyvin arkaluontoista materiaalia, jota ei ole päästetty julkisuuteen. Kaikki 75 vuotta tuoreemmat dokumentit pysyvät salaisina.

Katolisen kirkon piirissä on viime vuosina paljastunut toistuvasti seksiskandaaleja, joista kirkko on yrittänyt vaieta.

Yleisin kaava on ollut, että papit ovat käyttäneet hyväkseen nuoria poikia. Vaikka kirkko on ollut tästä tietoinen, kirkon maineen suojelemiseksi asioista on vaiettu.

Monet lasten ja nuorten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneet papit on vähin äänin lähetetty työhön syrjäisiin paikkoihin. Useissa tapauksissa heidän rikoksensa ovat jatkuneet siellä.

Koska asioista on kulunut alle 75 vuotta, arkistot eivät niiden osalta aukea.

Mitähän sinne on piilotettu? zumawire/MVPhotos