Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Vuoden lehtikuvat palkittu – yleisön suosikki­kuvaajaksi Jussi Nukari

Vuoden lehtikuva 2022 -palkinnon sai perjantaina Sami Keron uutiskuva

Muun muassa Jussi Nukarin, Jukka Ritolan ja Sami Keron kuvat palkittiin.

Suomen kuvajournalistit ry:n järjestämään Kuvajournalismi 2022 -kilpailun yleisön suosikiksi äänestettiin Jussi Nukari. Lehtikuvalla työskentelevä Nukari on tällä hetkellä työkierrossa Ilta-Sanomissa.

Vuoden lehtikuva -kilpailuun osallistui yhteensä 82 kuvaajaa.

Jussi Nukari kuvasi jääkiekkomaalivahdit Frans Tuohimaan ja Jussi Olkinuoran juhlistamassa olympiakultaa Pekingissä vuonna 2022. Kuva:  Jussi Nukari / Lehtikuva

Nukari kuvasi pääministeri Sanna Marinin ja puolustusministeri Antti Kaikkosen viime vuonna sen jälkeen, kun Suomi oli päättänyt ensimmäisen kerran lähettää aseellista apua Ukrainaan. Kuva:  Jussi Nukari / Lehtikuva

Pääpalkinnon, eli Vuoden Lehtikuva 2022 -palkinnon sai perjantaina Sami Keron uutiskuva eteläisestä Ukrainasta. Kuvassa ensihoitoklinikan henkilökunta yrittää pelastaa loukkaantuneen sotilaan henkeä lähellä rintamalinjaa.

Helsingin Sanomissa julkaistu kuva valittiin sekä lehtikuva- että uutiskuvasarjan voittajaksi. Tuomarien mukaan klassinen ja harkittu voittajakuva jää kummittelemaan mieleen.

– Tuomaristo toteaa yksimielisesti, että "jos joku on uutiskuva, niin tämä". Ukraina on vuoden uutinen. Sota on rumaa ja tilanne on jatkunut jo pitkään. Sen täytyy näkyä myös uutiskuvissa Ukrainasta, kuvailtiin Suomen kuvajournalistit ry:n tiedotteessa.

Sami Keron kuva voitti vuoden uutiskuvan ja vuoden lehtikuvan palkinnon. Kuva:  Sami Kero / HS

Sota näkyi myös reportaasisarjan voittaneessa Mikko Suutarisen kuvasarjassa, joka kertoo Ukrainaan vierastaistelijoiksi lähteneistä suomalaisista. Helsinkiläinen freelance-kuvaaja Suutarinen valittiin myös vuoden kuvajournalistiksi.

– Hän löytää kauneutta riippumatta aiheesta ja maalaa taitavasti valolla. Kuvaajalla on erityinen taito aistia kohteen tunnetila ja muuntaa se kuvaksi, tuomaristo katsoi.

Urheilukuvien sarjassa palkittiin Jukka Ritolan kuva pika-aitajuoksijasta.

Kuva:  Jukka Ritola / Aamulehti

Henkilökuvapalkinnon sai Matias Honkamaa otoksesta, jossa oopperalaulaja Jorma Hynninen valmistautuu uransa viimeiseen esitykseen.

Kuvaesseesarjan voitti Emilia Anundi kuvilla hiuksensa pois ajelleista naisista. Uutena kuvajournalistina palkittiin Outi Neuvonen. Vuoden videon tekivät Mikko Ahmajärvi, Antti Haanpää ja Joni Luttinen varjoliitoryhmästä Kurdistanin vuoristossa.

Palkitut kuvat ovat nähtävillä Sanomatalossa Helsingissä 28. huhtikuuta saakka sekä kuvajournalismikilpailu.fi -sivustolla.

Lue lisää kirjoittajalta

STT