Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Ydinaseet | Biden: Ydinaseet uhkana ensi kertaa sitten Kuuban ohjus­kriisin

Bidenin mukaan Putin ”ei pilaile” uhatessaan käyttää ydinaseita.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden Poughkeepsiessä New Yorkissa torstaina. Kuva:  Lev Radin / Pacific Press

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi torstaina, että maailmaa uhkaavat lopun ajat ydinaseiden käytön takia ensi kertaa sitten kylmän sodan.

”Emme ole kohdanneet Harmageddonin mahdollisuutta sitten Kennedyn ja Kuuban ohjuskriisin. Ensimmäistä kertaa sitten Kuuban ohjuskriisin meitä todella uhkaavat ydinaseet, varsinkin, jos asiat jatkavat samalla mallilla”, Biden sanoi demokraatti­puolueen varainkeruu­tilaisuudessa New Yorkissa uutistoimisto Reutersin ja AFP:n mukaan.

Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton pelättiin ajautuvan ydinsotaan vuonna 1962, koska Yhdysvallat oli sijoittanut ydinohjuksiaan Turkkiin lähelle Neuvostoliittoa ja Neuvostoliitto oli tuonut omia ydinohjuksiaan vastatoimena Kuubaan lähelle Yhdysvaltoja.

Lopulta kumpikin vei omat ohjuksensa pois. Yhdysvaltoja johti tuolloin John F. Kennedy ja Neuvostoliittoa Nikita Hruštšov.

Bidenin mukaan Putin ”ei pilaile” uhatessaan käyttää ydinaseita.

”Hänen armeijansa – voisi sanoa – alisuorittaa merkittävästi”, Biden perusteli.

Venäjän johto on viime aikoina useasti uhannut ydinaseilla sekä biologisilla ja kemiallisilla aseilla hyökkäyssodassaan Ukrainassa. Myös esimerkiksi Tšetšenian tasavallan johtaja Ramzan Kadyrov on vaatinut Kremliltä taktisten ydinaseiden käyttöä heikon sotamenestyksen kääntämiseksi.

Nurkkaan ajetun Putinin pelätään toimivan arvaamattomasti. Länsi on varoittanut Venäjää ”murskaavista” vastatoimista, jos Moskova päätyisi käyttämään ydinaseita Ukrainassa.

”Käsittääksemme Putin on uhkaillut ydinaseilla Ukrainaa, mutta ei Nato-maita. Siksi Naton tulisi vastata perinteisillä keinoilla. Joka tapauksessa vastaiskun tulisi olla murskaava, ja tämä on käsittääkseni se viesti, jonka sotilasliitto on Moskovaan lähettänyt”, Puolan ulkoministeri Zbigniew Rau sanoi viime viikolla brittilehti The Guardianin mukaan.

Lue lisää: Venäjää on varoitettu ”murskaavista” toimista, jos Putin käyttäisi ydin­asetta

Taktisten ydinaseiden tuhovoima on pienempi ja kantamat lyhyempiä kuin strategisissa ydinaseissa. Ne ovat silti moninkertaisesti tuhovoimaisempia kuin perinteiset räjähteet ja jättävät jälkeensä säteilyä. Arvioiden mukaan Venäjällä on taktisia ydinkärkiä noin 2 000.

Taktisia ydinaseita ei ole koskaan käytetty sodassa. Yksikään ydinasemaa ei ole halunnut ottaa riskiä siitä, että ydinaseen käyttäminen johtaisi avoimeen ydinsotaan.

Biden ei myöskään vaikuttanut tekevän suurta eroa aseiden välillä.

”En usko, että taktista ydinasetta pystyisi käyttämään ’helposti’ niin, ettei silti päädyttäisi Harmageddoniin.”

Valkoisen talon tiedottaja Karine Jean-Perre kommentoi Bidenin puhetta toimittajille myöhemmin perjantaina. Hänen mukaansa Yhdysvaltain hallinto ei ole nähnyt viitteitä siitä, että Venäjä aikoisi lähitulevaisuudessa käyttää ydinaseita Ukrainassa, eikä Yhdysvallat näe syytä muuttaa ydinasestrategiaansa.

Hänen mukaansa Biden vahvisti puheessaan Yhdysvaltojen aiempaa viestiä siitä, että uhkailu ydinaseiden käyttämisestä tulee ottaa vakavasti.