Main ContentPlaceholder
Pennsylvanian osavaltiossa räjähti perjantaina suklaatehtaassa.
Sankka savu nousi räjähdyksen jälkeen suklaatehtaalta. Reuters välitti Twitter-tilille lisätyn kuvan. Kuva: @Based_In410 / REUTERS
Helmi Muhonen HS, Ilona Tyystjärvi HS
Yhdysvalloissa ainakin viisi ihmistä on kuollut, kun suklaatehtaassa Pennsylvanian osavaltion West Readingissä räjähti perjantaina, kertovat viranomaiset uutistoimisto AP:n mukaan.
Lisäksi kuusi ihmistä oli edelleen räjähdyksen jäljiltä kateissa lauantaina iltapäivällä Suomen aikaa. Kahdeksan ihmistä on viety räjähdyksen seurauksena sairaalaan.
Kyseessä oli R. M. Palmer -yrityksen suklaatehdas, joka Reutersin mukaan työllistää 850 ihmistä. Yrityksen kerrotaan valmistavan erityisesti pääsiäisen, halloweenin ja ystävänpäivän kausituotteita. Räjähdys tuhosi toisen tehtaan rakennuksista ja vaurioitti toista.
Yhdysvaltalaislehti The New York Timesin mukaan räjähdyksessä ilmaan kohosi suuri savupilvi. Räjähdyksen kerrotaan tuntuneen korttelien päässä tehtaasta. Räjähdys tapahtui paikallista aikaa perjantaina noin kello 17.
Räjähdyksen syytä tutkitaan, mutta viranomaisten mukaan vaaraa esimerkiksi toiselle räjähdykselle ei ole.
Foxs News 29 Philadelphia -televisiokanavan toimittaja jakoi räjähdyksestä Twitterissä videon, jossa näkyy, kuinka räjähdys nostatti ilmaan savupilven, liekkejä ja rojua.