Yksi asia saa Petteri Orpon veren kiehumaan – ystävät paljastavat, millainen kokoomus­johtaja on kulissien takana

Kokoomusjohtajan opinnot kestivät peräti 12 vuotta, kun politiikka imaisi mukaansa.

Juttusarjassa kerrotaan, millaisia puolueiden puheenjohtajat olivat nuorina ja kuinka heistä kasvoi vallankäyttäjiä. Tämä on sarjan 6. osa. Aiemmin julkaistu jutut Li Anderssonista, Maria Ohisalosta, Annika Saarikosta, Riikka Purrasta ja Sanna Marinista.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, 53, ei ole malliesimerkki ripeästi valmistuvasta opiskelijasta.

Orpo valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2002 – vasta 12 vuotta sen jälkeen, kun oli aloittanut taloustieteen opinnot Turun yliopistossa. Orpon sivuaineena oli valtio-oppi.

Orpo selittää IS:lle opintojen hidasta etenemistä opiskelijapolitiikalla ja puolueessa työskentelyllä.

Orpo tempautui mukaan ainejärjestötoimintaan jo ensimmäisenä opiskelijavuotenaan, ja pian Orpo istui ylioppilaskunnan edustajistossa.

Orpon hyvä ystävä, Turun yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professori Heikki Irjala muistelee hoputtaneensa Orpoa valmistumaan.

– Olen varmasti ollut yksi niitä, jotka ovat potkineet, että nyt hoidat sen gradun himaan.

Irjala ystävystyi Orpon kanssa, kun Orpo istui ylioppilaskunnassa kokoomuksen edustajistoryhmän jäsenenä. Irjala vaikutti ainejärjestön edustajana lääketieteen opiskelijoiden ryhmässä.

– Hän oli hyvin innostunut, avoin ja suoraselkäinen kaveri.

Orpon maltillinen luonne näkyi illanvietoissa.

– Kyllä hän oli juhlissa mukana, mutta parhaimmillaan hän oli sellaisissa tilaisuuksissa, jossa oltiin pienellä porukalla pohtimassa jotakin tai pelaamassa biljardia. Varmasti riekuttiinkin, mutta ei niin, että olisimme huomanneet heräävämme aamulla jostakin jatkopaikasta. Pidettiin hauskaa ja oltiin jatkoilla, mutta ei tapahtunut mahdottomia ylilyöntejä, joita opiskeluporukoissa myös näki.

Orpon jo opiskeluajoilta tunteva Turun entinen kaupunginjohtaja, Rakennusteollisuus ry:n toimitusjohtaja Aleksi Randell sanoo, ettei hän tituleeraisi nuorta Orpoa bilettäjäksi.

– Hän teki jo ylioppilaskunta-aikana määrätietoisesti vaikuttamistyötä.

Orpoa kahdeksan päivää vanhempi, kokoomustaustainen EU-konsultti Petri Lahesmaa kuvailee Orpoa perusluonteeltaan harkitsevaksi.

– Sen tyyppinen ihminen, jonka elinajanodote on kohtuullisen pitkä, koska ei telo itseään kännissä tai missään extreme-lajissa.

Orpolla ja Irjalalla oli yhteinen intohimo – kalastus. Iltanuotiolla käsiteltiin yhteiskunnallisiakin asioita.

– Olemme vääntäneet jo ekalla kalareissulla siitä, mihin suuntaan koulu on menossa, kun tasokurssit poistettiin yläasteelta. Opettajat olivat aika hukassa, kun yhtäkkiä koko ikäluokka oli samoilla matematiikan ja kielten tunneilla. Minä olin nuoruuden innolla vahvasti tasapäistämistä vastaan ja Petteri ehkä pehmenteli sitä, että siinä on hyviäkin puolia.

”

Pidettiin hauskaa ja oltiin jatkoilla, mutta ei tapahtunut mahdottomia ylilyöntejä.

Irjala muistelee tivanneensa Orpolta, ”mikä ihme on vienyt hänet puoluepolitiikkaan mukaan”.

– Petteri sanoi, että paras keino vaikuttaa asioihin on systeemin sisältä, ja hänelle tuli jo kotoa selvät askelmerkit.

Orpo on jo kolmannen polven kokoomuslainen – Orpon isä sai kokoomuksen kultaisen ansiomerkin 2000 ja isoisä 1951.

Molemmat toimivat vuosikymmeniä kunnallispolitiikassa ja olivat kerran eduskuntavaaliehdokkaina.

Orpo eteni opiskelijapolitiikassa askel kerrallaan: Orpo nimitettiin 1994 Turun ylioppilaskunnan pääsihteeriksi ja 1997 Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteeriksi.

Orpo oli jo nuorena poliitikonalkuna pragmaatikko, ei voimakas aatepoliitikko. Arvoiltaan Orpoa pidetään liberaalina.

– Hän on ollut alusta asti sellaisissa paikoissa politiikassa, joissa kompromissin tekeminen oli jokapäiväistä, oli se ylioppilaskunta tai SYL. Sitten hän meni Turun kaupunginvaltuustoon ja oli nuorisolautakunnan puheenjohtaja. Hän oppi heti sen, että on hienoa vouhottaa aatteen lipun kanssa, mutta kaikissa elimissä edellytetään päätöksiä, ja hän oli hirveän hyvä pitämään päätöksentekijät mukana, Lahesmaa kertoo.

Lahesmaan mukaan Orpo osoitti ”uskomatonta sitkeyttä” ihmisten kuuntelemisessa ja osasi toimia välittäjänä eri mieltä olevien välillä.

”

Hän oppi heti sen, että on hienoa vouhottaa aatteen lipun kanssa, mutta kaikissa elimissä edellytetään päätöksiä.

Vuonna 1998 Orpo aloitti työt Varsinais-Suomen kokoomuksen toiminnanjohtajana.

– Tutustuin häneen muutamaa kuukautta ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja. Hän vaikutti hyvin rauhalliselta nuorelta, hyvän kotikasvatuksen saaneelta, Pertti Hemmilä (kok) muistelee.

Anne-Mari Virolainen (kok) muistaa Orpon pyytäneen häntä eduskuntavaaliehdokkaaksi vuonna 1999, mutta Virolainen sanoi itsevarmasti, ettei hän vielä ”rupea kansanedustajaksi, kun hänellä on vähän bisneksiä ja lapsetkin olivat vähän pieniä”.

– Hän oli hymyilevä, iloinen nuori mies. Hänen salaisuutensa on se, että hän on niin tavallinen, ei yritä olla mitään muuta kuin on. Kun asiat sovitaan, ne hän yleensä hoitaa, Virolainen sanoo.

Vuonna 2003 Orpo meni naimisiin Niina Kanniaisen kanssa. Pari tapasi Ravintola Teatterissa Helsingissä vuonna 2000. Kyseessä on Orpon toinen avioliitto.

Orpo viestittää IS:lle, että avioliitto nuoruudenrakkauden kanssa päättyi ”ilman dramatiikkaa”, kun se ei vain toiminut.

Vaikka Orpo on syntynyt ja viettänyt varhaisnuoruutensa Köyliössä Satakunnassa, on hän leimallisesti turkulainen poliitikko.

– Turkulaiset pitävät yhtä, se on oma kuplansa. Turkulaiset ovat olleet kokoomuksessa aika vahvoja vallankäyttäjiä, ja he ovat osanneet valtapelin hyvin – Orpo mukaan lukien, yksi haastateltava kertoo.

Lahesmaan mukaan Varsinais-Suomen piiri on ollut kokoomuksessa ”aina aika lailla omaa luokkaansa”.

– Siinä on ollut nais- ja miesonnea, mutta myös sitä, että on järjestelmällisesti haluttu nostaa (henkilöitä) eturiviin ja käydä järjestöllistä ja aatteellista keskustelua ja ohjelmatyötä. Varsinais-Suomen erityisasema ei ole putkahtanut tyhjästä.

Vuonna 2002 Orpo siirtyi silloisen sisäministerin Ville Itälän (kok) erityisavustajaksi. Seuraavana vuonna kokoomus hävisi eduskuntavaalit ja Orpo aloitti kokoomuksen apulaispuoluesihteerinä. Nykyisin tehtävää ei ole olemassa.

Oliko Orpolle tarvetta räätälöidä tehtävä, Ville Itälä?

– Ei siitä ollut kysymys ollenkaan, halusin nimenomaan Petterin tulevan töihin sinne. Petterin tatsia ja osaamista tarvittiin. Hänellä oli hyvä ote kentästä ja ihmisistä. Se oli tarpeen, kun piti saada kokoomus nousuun, Itälä kertoo.

Orpo on ammattipoliitikko. Yksi poikkeus uralta löytyy: vuosina 2005–2007 Orpo työskenteli yrityspalvelujohtajana Turun Aikuiskoulutus­keskuksessa.

Silloinen kokoomuksen kansanedustaja, nykyinen EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies muistelee hieman leukailleensa Orpolle, kun urasiirto tuli puheeksi. Häkämies oli päässyt jo kokoomuksen sisäpiiriin, kun Orpo lähti Turun ammattikorkea­kouluun töihin.

– Hän kertoi, että siirtyisi Turkuun ja lähtisi sieltä pyrkimään kansanedustajaksi. Sanoin Petterille, että hyvä idea, me tarvitsemme kannatuspuheenvuoron pitäjiä. Ei tullut kannatuspuheenvuoron käyttäjä, tuli vallankäyttäjä. Petteri naureskeli silloin. Hän on huumorintajuinen, hänestä ei tosikkoa saa.

Vuonna 2007 Orpo valittiin eduskuntaan. Orpo oli 37-vuotias, ja kotona oli kaksi pientä lasta.

Kokoomuksessa kiinnitettiin huomiota siihen, että Orpo valittiin heti eduskunnan kansliatoimikunnan jäseneksi.

Yhden kokoomuslähteen mukaan silloinen eduskunnan puhemies, tasavallan presidentti Sauli Niinistö halusi Orpon kansliatoimikuntaan, joka on puhemiehen lähin toimielin. Niinistön kerrotaan kehuneen Orpoa ”huipuksi”. Ensimmäisen kauden edustajan valitseminen kansliatoimikuntaan oli poikkeuksellista.

Niinistön ja Orpon suhdetta kuvaillaan jopa kaverilliseksi. Presidentin tuki on antanut Orpolle työskentelyrauhaa puolueen sisällä, IS:lle arvioidaan.

Vuonna 2012 Orpo nimitettiin kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi, 2014 maa- ja metsätalousministeriksi ja 2015 sisäministeriksi.

Keväällä 2016 Orpo ilmoitti haastavansa kokoomuksen silloisen istuvan puheenjohtajan Alexander Stubbin.

– Siinä hän oli rohkea, kun Stubbin haastoi, yksi haastateltava näkee.

Kokoomuksessa on pidetty istuvan puheenjohtajan haastamista jopa jonkinlaisena majesteettirikoksena.

– Se oli hänelle epätyypillinen siirto, mutta hän näki, että se on puolueen kannalta välttämätöntä. Hänet tuntien se on ollut hänelle kova paikka, vaikka ei hän ollut Stubbille mistään mitään velkaa, Lahesmaa sanoo.

Orpo voitti Stubbin kokoomuksen puheenjohtajakisassa selvin lukemin ja siirtyi valtiovarainministeriksi.

Kampanjatyössä auttoi Orpon pitkä tausta puolueen soturina.

– Tämä on se juttu. Kun tunnet ihmiset eri puolilta Suomea, on helppo tehdä sitä, että tuletko mukaan tähän hommaan, Orpon kampanjapäällikkönä toiminut Virolainen kuvailee.

Orpo on pysynyt kokoomuksen puheenjohtajana pian jo seitsemän vuotta.

Lahesmaan mukaan tässä on auttanut se, että ”Orpo tulee joukosta ja johtaa keskeltä ja edestä”.

– Orpo on kuten Jyrki Katainen ja Ilkka Suominen, hän tuntee jokaisen ja jokainen tuntee hänet. Jotkut puheenjohtajat koetaan enemmän omaksi kuin muut.

Orpoa pidetään yleisesti mukavana ihmisenä. Itälän mukaan ”inhimillinen ote” on Orpon iso vahvuus.

Orpon 1990-luvulta asti tuntenut kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri Mikko Kortelainen sanoo, että ”jos viereiseen poteroon pitäisi ottaa kaveri mukaan, se olisi Petteri”.

– Ei jättäisi yksin.

Orpon taitoa kompromissien tekemisessä kehutaan, mutta kriittiset huomiot liittyvät juuri Orpon sovinnollisuuteen.

– Miellyttää suurin piirtein kaikkia, se on vähän heikkouttakin, profilointi voisi olla vähän terävämpää, yksi kokoomuslainen sanoo.

– Sellainen mitä kansa vähän toivoo, että pitäisi olla kovempi ja tylympi, mutta hän ei halua sitä tehdä. Sitä häneltä toivotaan, Hemmilä kertoo.

– Poliitikkona Petterin pitäisi olla särmikkäämpi, se Petteriltä puuttuu, mutta kaverina ja ihmisenä se on ominaisuus, joka ei ole lainkaan tarpeen, Irjala näkee.

Virolainen sanoo, että koviksen esittäminen olisi päälle liimattua.

Lahesmaan mukaan se, mitä moni pitää ”ryhdikkäänä nyrkin pöytään lyömisenä, on hemmetin huonoa johtamista”.

– Kiinnostavampaa on se, että mikä on lopputulema. Se on se, että tehdään niin kuin Petteri ehdotti.

– Joskus miettii, eikö se (Orpo) voisi voimakkaammin joskus sanoa, mutta kun samaan asiaan palataan, ehkä asiat menivätkin siihen suuntaan, kun hän toi esille. Hänellä on kyky viedä asioita määrätietoisesti eteenpäin tekemättä siitä numeroa, Randell näkee.

Poliitikkona Orpo ei sädehdi erityistä lavakarismaa, vaan on pikemminkin hieman harmaa. Myöskään sanankäyttäjänä Orpo ei ole kovin iskevä, mikä näkyy väittelyissä.

Kun pääministeri Sanna Marin (sd) hyökkää ja härnää, rauhallinen Orpo näyttää helposti jäävän alakynteen. Varsinaissuomalainen puheenparsi voi vielä pahentaa asiaa.

Kokoomuslaiset kääntävät mielellään asetelman niin päin, että Orpo on vakaa ja valtiomiesmäinen.

”

Poliitikkona Petterin pitäisi olla särmikkäämpi, se Petteriltä puuttuu, mutta kaverina ja ihmisenä se on ominaisuus, joka ei ole lainkaan tarpeen.

Vallankäyttäjänä Orpoa kuvaillaan kuuntelevaksi ja osallistavaksi. Orpo ei sanele.

Kontrasti esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtajana 1994–2001 toimineeseen Niinistöön on jyrkkä. Niinistö oli korostetun itsenäinen, Orpo tarvitsee ympärilleen lähipiirinsä.

Mistä Orpo kiehahtaa?

– Petteri ottaa kierroksia siitä, kun valehdellaan suoraan silmiin katsoen. Toinen juttu on poliitikkojen tapa tulkata toistensa lausuntoja suurennuslasilla, se on häntä ärsyttänyt, Irjala kertoo.

– Puolueessa pitää koko ajan mennä ja tehdä, ei saa jäädä laakereille makaamaan. Jos sitä tapahtuu, Petteri voi hermostua, Itälä tietää.

Kun Orpo haluaa rentoutua, saattaa Irjala saada puhelun vanhalta ystävältään.

– Hän priorisoi perheen ja yhteiset lomat. Jos sieltä aikaa jää, Petteri soittaa ja kysyy, lähdettäisiinkö kalaan. Yhtenä sunnuntaiaamuna lähdettiin Petterin koirien kanssa metsään ja keitettiin nuotiopannukahvit. Viimeksi viime kesänä olimme Lapissa kalastamassa.