Finland

Yksi katse pöydän yli johti kiihkeään hetkeen baarin vessassa – naiset kertovat, milloin ensitreffit etenivät suoraan seksiin

Yksi katse pöydän yli johti kiihkeään hetkeen baarin vessassa – naiset kertovat, milloin ensitreffit etenivät suoraan seksiin

Seksi ensitreffeillä – tai yllättävän kohtaamisen jälkeen – on painunut monen naisen mieleen, ilmenee Ilta-Sanomien kyselystä.

Ensimmäinen kerta nykyisen miehen kanssa. Sitä 36-vuotias nainen ei totta tosiaan ole unohtanut.

”Olimme jo kaksi kuukautta leikkineet kissa ja hiiri -leikkiä, sillä olimme molemmat tahoillamme naimisissa. Eräänä lämpimänä kesäpäivänä näimme jälleen. Halusin häntä paljon, mutta kunnioitin avioliittoani.

Lähdimme ajelemaan kohti kotia, ja silloin sain päässäni jonkun tapahtumaketjun aikaiseksi. Kysyin häneltä suoraan, että mentäisiinkö johonkin rauhallisempaan paikkaan. En kestänyt enää sitä painetta.

Ajoimme syrjäiseen paikkaan ja suutelimme kiihkeästi. Olin kuskina, ja nousin pelkääjän paikalle hänen syliinsä. Tunsin hänen kehonsa ympärilläni kun yhdyimme seksiin. En ikinä ole kokenut moista, en ikinä edes sen jälkeen. Harrastimme upeaa seksiä, joka täytti koko kehon. Tuntui, että seksi avautui sielusta asti. Aika ja paikka unohtui. Oli vain se hetki. Emme rakastelleet vain fyysisesti, se oli myös henkistä seksiä.”

Nainen jakaa tarinansa Ilta-Sanomien kyselyssä. Tiedustelimme, ovatko lukijat kokeneet yllättävän kohtaamisen tai menneet ensitreffeille, jotka ovat johtaneet suoraan seksiin.

Näin suomalaiset vastasivat:

”Iltateelle”

”Olin ollut useita kuukausia ihastunut tuutoriini. Lopulta eräänä helmikuun iltana mies tuli hakemaan minua autolla kaupunkiin. Istuimme opiskelijoiden alkuiltaa käyden parissa baarissa ja niiden välillä syömässä.

Ajantaju katosi, ja mies ehdotti, että tulisin hänen luokseen ’iltateelle’, ja että voisin jäädä hänen luokseen yöksi, koska pakkasta oli paljon. Miehen täydellisesti sisustetulla, harmonisella asunnolla hän keitti teetä ja laittoi itselleen patjaa lattialle, jotta voin nukkua hänen sängyssään. En voinut itselleni lopulta mitään. Hyökkäsin miehen kimppuun. Seksi oli ihaninta, mitä olin siihen asti kokenut. Niillä yli kahdeksan vuotta sitten alkaneilla treffeillä olen edelleen.” – Nainen, 28

”Sähköä ilmassa”

”Olin tutustunut yhteisen työprojektin tiimoilta mieheen, ja jossain kohtaa huomasimme katselevamme toisiamme entistä pidempään. Sovimme treffeistä siten, että kahvitellaan ja jutustellaan. Tavatessamme oli heti sähköä ilmassa, ja viihdyimme toistemme kanssa erinomaisesti. Ilta piteni, vaikka minulla oli seuraavana aamuna työpäivä. Elokuu oli lämmin ja juttuja riitti.

Aloimme tehdä lähtöä, mutta erotessa totesimme, ettei illan soisi vielä päättyvän. Päädyimme luokseni jatkoille, toistemme syliin. Unta sinä yönä tuli kaksi tuntia, mutta se oli yksi elämäni ihanimmista ja kuumimmista öistä, josta jatkui paljon ihanaa.” – Nainen, 42

 Sanoin ”tulevani kylään” henkilön peiton alle ja pian päädyimme harrastamaan seksiä. Se oli vähän ujoa, mutta mukavaa, ja tuntui hyvältä. – Nainen, 25

”Pikaiset”

”Olen kokenut useamman kerran sen, että ensikohtaaminen on johtanut seksiin. Kerran tapasin bussissa ihan tavallisena alkuiltana kotiin mennessäni nuoren miehen, joka oli aika kännissä. Hetken mielijohteesta nappasin miehen mukaan kotiini, ja sain aivan huippua suuseksiä. Jonkinlainen suhdekin siitä syntyi.

Joskus tapasin erään nettideitin Kalliossa räkälässä. Istuimme hetken tuijottamassa toisiamme pöydässä, ja menimme mitään sanomatta panemaan vessaan. Se oli niin hyvää kuin kiimainen pikapano nyt voi olla. Tapasimme sen jälkeen seksin merkeissä useasti. Nykyään näen hänet ajoittain lehtijutuissa.” – Nainen, 39

”Tule käymään mun työmaalla”

”Rautakaupan sahauspisteessä odottelin myyjää, ja vilkaisin vierelläni odottavaa henkilöä. Siinä ajankuluksi kysäisin, mitä remppaa toinen tekee. Ihan hetken mielijohteesta katsoin tyyppiä päästä varpaisiin ’sillä silmällä’ ja kysyin: ’Yksinkö remppaat?’ Toinen vastasi, että joo, ja tajusi heti, mistä oli kyse. Hän kysyi minulta samoin, johon vastasin, että joo.

Hetki silmäiltiin ja sovittiin, että tulee käymään mun ’työmaalla’. Tuli heti samana iltana ja samantien alkoi jo ovella riisuminen, ja siitä sänkyyn. Tapailtiin muutaman kerran. Oli helppoa, kun ei mistään tarvinnut sopia mitään.” – Nainen, 40

Moni kuvailee, että kun kemiat ja halut kohtaavat, ne vain vievät mennessään.­

”Pöydällä”

”Olin 19-vuotias ja tein kuvausassistentin töitä keikkaluontoisesti. Eräänä perjantaina jäin siivoamaan toimiston viereistä kuvaushuonetta muiden lähdettyä kotiin. Yrityksen toimitusjohtaja oli kuitenkin jäänyt toimiston puolelle ylitöihin. Olin juuri lähdössä kotiin, kun hän huikkasi minut luokseen ja kysyi mielipidettäni työstämästään tekstistä. Juttelimme tunnin ajan hänen huoneessaan ja päädyimme suutelemaan.

Mies vetäytyi hieman ja kysyi, oliko suutelu sopimatonta, mutta vakuutin haluavani tätä. Lopulta harrastimme kuumaa ja intohimoista seksiä toimitusjohtajan puisella työpöydällä.” – Nainen, 27

”Poikkeuksetta seksitreffejä”

”Tinder-aikana ensitreffit oli tietyn miestyypin kanssa lähes poikkeuksetta seksitreffejä. Eräskin mies tuli tapaamaan minua 250 kilometrin päästä. Treffit olivat hänen hotellihuoneessaan, missä harrastimme seksiä ikkunalaudalla. Ikkunasta oli näkymä keskiviikkoillan toritapahtuman.

Seksi oli kiihkeää ja himokasta. Kokeilin ensimmäistä, mutta en todellakaan viimeistä kertaa rimmingiä. Puoli vuotta myöhemmin hän kertoi tulevansa työmatkalle kotikaupunkiini, ja olisi halunnut ottaa treffit uudestaan. Minäkin, mutta olin kuukausi aiemmin tavannut nykyisen aviomieheni. Houkutus oli kyllä suuri.” – Nainen, 31

”Mikä veistos!”

”Mätsäsin hyvännäköisen jalkapalloilijan kanssa Tinderissä, ja tapasimme hänen kanssaan samana iltana läheisessä kapakassa. Nautiskelimme viiniä sulkemisaikaan saakka. Koska hänen luokseen ei enää siihen aikaan mennyt busseja, hän lupasi saattaa minut kotiini.

Siitä hän päätyi näppärästi sänkyyni, ja viininhuuruinen seksi sujui yllättävän hyvin – olimme varmaan juuri sopivasti vapautuneita, joten omaa alastomuuttaan ei tarvinnut nolostella vieraan ihmisen edessä. Enpä ole sen koommin päässyt vällyjen väliin sellaisen veistoksen kanssa!” – Nainen, 23

”Sanoja ei vaihdettu”

”Yllättävä kohtaaminen tapahtui töissä. Jouduin tekemään töitä ihastukseni kanssa ensimmäistä kertaa. Teimme pitkän työvuoron, ja kun muut olivat lähteneet, harrastimme seksiä kokoushuoneessa.

Se oli erittäin spontaania ja sanoja ei vaihdettu. Seuraavana päivänä kaikki oli normaalisti, emmekä ole puhuneet siitä sen jälkeen.” –Nainen, 25

Joskus seksiä on ollut niinkin kova halua harrastaa, että hommiin on ryhdytty vessassa tai toimistopöydällä.­

”Kylään peiton alle”

”Tavattiin juhannuksena, ja illan aikana tanssittiin. Lähdin henkilön mukaan, kun olin sanonut, että ei mitään touhuta. Kun päästiin nukkumavalmiuteen, alkoikin kutkuttaa vatsassa, ja teki mieli suudella. Sanoin ’tulevani kylään’ henkilön peiton alle ja pian päädyimme harrastamaan seksiä.

Se oli vähän ujoa, mutta mukavaa, ja tuntui hyvältä. Harrastimme seksiä uudestaankin viikonlopun aikana, ja siitä asti olemme olleet yhdessä.” – Nainen, 25

”Juttu lähti aivan lapasesta”

”Olin treffeillä miehen kanssa. Olin tavannut hänet kaverini kautta. Syötiin sushia ja keskustelimme henkeviä. Oli kivaa, mutta en tajunnut, että hän on minusta kiinnostunut.

Kun kävelimme hänen autolleen, hän pysähtyi yhtäkkiä, otti minua käsistä kiinni, työnsi ovea vasten ja suuteli intohimoisesti. Juttu lähti aivan lapasesta samantien. En ollut yhtään valmistautunut siihen, mutta se oli täydellistä. Tapailemme edelleen.” – Nainen, 40

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia ja -ajatuksia verkkokyselyllä. Kyselyyn vastasi yhteensä 11 390 ihmistä. Kysely tehtiin 4.–8. kesäkuuta 2020.

Football news:

Real started with Alaves: stupid hand Nacho and wild pass Courtois-again defeat
20 shells of times of the Second world war found on the basis of the Roma
Zidane Ob 1:2 with Alaves: the Start of the match is the worst for Real Madrid in the season. We lack stability
A clear penalty! Oh, my God. Ramos and Carvajal on the fall of Hazard in the match with Alaves
Ex-referee Andujar Oliver: Marcelo was pulled by the hair, it was necessary to put an 11-meter shot. There was no penalty on Hazard
Favre Pro 1:2 with Cologne: They were sitting in defence and Borussia were in too much of a hurry. There were few chances
Real Madrid conceded after a mistake by Courtois on a pass. Forward Alaves scored in an empty net