Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Yle: Vihreiden Alanko-Kahiluoto vaatii Fortumin toiminnan perusteellista perkaamista – yhtiön sekoilu maksoi miljardeja

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) vaatii Ylen haastattelussa Fortumin toiminnan perusteellista selvittämistä.

Valtiolla on yrityksestä enemmistöomistus. Epäonnistuneet liiketoimet Venäjällä ovat maksaneet veronmaksajille Ylen mukaan miljardeja euroja. Alanko-Kahiluoto haluaa selvittää vastuukysymykset sekä ohjeistukset ja toimintatavat, jotka liittyvät yhtiöön ja valtion omistajaohjaukseen.

Kansanedustajan mukaan selvitystä ei ehdi kuitenkaan tekemään tällä vaalikaudella. Suomessa on eduskuntavaalit huhtikuun 2. päivä vuonna 2023.

– Omat selvitykset on tehtävä huolella asiantuntijoita kuullen ja niille on varattava riittävästi aikaa, hän kommentoi Ylelle.

Tarkastusvaliokunta on arvostellut Fortumin omistajaohjausta marraskuussa. Sen mukaan riskien seuraus ei aina riitä.

Helsingin Sanomat ja Yle ovat uutisoineet aiemmin, että Fortumissa oltiin tietoisia Uniperin riskeistä vuosien ajan. Toimiin niiden vähentämiseksi ei kuitenkaan ryhdytty. Fortum osti 47 prosenttia Uniperin osakkeista vuonna 2017.

Fortum osti enemmistön 70,5 prosentin omistusosuudella Uniperista vuoden 2019 lokakuussa. Tammikuussa se antoi Uniperille kahdeksan miljardin euron lainat ja takaukset.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa. Kaasutoimitukset saksaan loppuivat kesäkuussa. Syyskuussa Fortum tiedotti myyneensä koko Uniper-omistuksensa Saksan valtiolle.