Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Yli 1500 pidätettiin ilmastomielen­osoituksessa Alankomaissa

Yli 1500 ihmistä pidätettiin ympäristöliike Extinction Rebellionin eli Elokapinan mielenosoituksessa Haagissa lauantaina, kertoo Alankomaiden poliisi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Mielenosoittajat tukkivat iltapäivällä moottoritieosuuden kaupungin keskustassa vastalauseena Alankomaiden myöntämille fossiilisten polttoaineiden tuille.

Poliisi kertoi käyttäneensä vesitykkiä hajottaakseen moottoritien tukkineen mielenosoituksen sekä pidättäneensä yhteensä 1579 ihmistä, joista 40 asetetaan syytteeseen muun muassa ilkivallasta.

Poliisin mukaan yksi mielenosoittajista puri poliisia pidätyksen aikana.

Mielenosoittajien joukossa oli myös useita hollantilaisia julkisuuden henkilöitä, kuten Game of Thrones -sarjassa näytellyt Carice van Houten, joka esitti sarjassa Melisandren hahmoa.

Alankomaalaisen uutistoimisto ANP:n mukaan myös van Houten pidätettiin mielenosoituksessa, mutta hän sai myöhemmin palata kotiinsa.

Kyseessä oli ANP:n mukaan seitsemäs Elokapinan tällä Haagin alueella järjestämä mielenosoitus, mutta aiemmissa mielenosoituksissa ei ole pidätetty näin paljon ihmisiä.

Isossa-Britanniassa vuonna 2018 perustettu kansainvälinen Elokapina-liike on viime vuosina järjestänyt lukuisia ilmastonmuutosta vastustavia mielenosoituksia ympäri maailmaa.