Finland

Yrittäjä-lehti: Pate Mustajärvi suree tyttärensä kohtaloa – korona romutti suunnitelmat

Popeda-laulaja kertoo olleensa itse työttömänä jo puolisen vuotta.

Jenni Mustajärven ura artistina ei pääse koronan takia vauhtiin.­

Manserockin ikoni, Popeda-laulaja Pate Mustajärvi on yksi lukemattomista artisteista, joiden elämään koronaepidemia on vaikuttanut suuresti. Esimerkiksi tälle keväälle suunniteltu Tämä(kin) tarina on tosi -konserttikiertue on jouduttu siirtämään keväälle 2022.

Mustajärvi on kommentoinut tapahtuma-alan ahdinkoa sosiaalisessa mediassa. Tuoreessa Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä Mustajärvi kertoo, että hänen oma Ikurin Turpiini -yhtiönsä on saanut ”aivan perkeleesti takkiin” ja olleensa käytännössä työttömänä viime syyskuusta alkaen.

Samalla Mustajärvi korostaa kaikesta huolimatta pärjäävänsä itse.

– Enemmän mua huolettaa nuo ääni- ja valomiehet, autokuskit, ravintoloiden portsarit ja niin poispäin. Hehän tässä kusessa ovat, Mustajärvi sanoo Yrittäjä-lehdessä.

Yksi koronasta kärsivä artisti löytyy aivan lähipiiristä. Oma tytär Jenni Mustajärvi julkaisi viime vuonna esikoislevynsä, mutta uran edistäminen on sen jälkeen ollut vaikeaa.

– Hänellä oli juuri ensimmäinen festarikesä alkamassa, ja sitten vedettiin matto täysin alta, Mustajärvi kuvaa tyttärensä tilannetta.

Ennen musiikkiuralle lähtöä Jenni Mustajärvi työskenteli muun muassa siivoajana ja koulunkäyntiohjaajana, mutta lopulta veri veti isän tapaan lavoille. Mustajärvi kirjoittaa esittämiään suomenkielisiä laulujaan itse.

Vuonna 1986 syntyneen Jenni Mustajärven vuosi sitten maaliskuussa julkaistun debyyttilevy on nimeltään . Aiemmin Jenni on toiminut taustalaulajana isänsä keikoilla.

Tytär on kirjoittanut kaksi kappaletta myös isälleen.

– Hän (Pate) varmasti neuvoo, jos neuvoja kysyn, mutta enemmänkin hän on keskittynyt kannustamaan mua. Siihen, että uskaltaisin löytää sen oman musiikillisen juttuni, ja nyt musta tuntuu, että sellainen on löytynyt, Jenni on aiemmin kertonut IS:n haastattelussa.

Football news:

While you were sleeping, the Super League appeared. The shortest possible retelling
UEFA will soon announce whether the Champions League and Europa League will be completed this season. In social networks there were rumors about the suspension of tournaments
In football revolution-live online 🚨 Super League starts in August, wait for the matches in the middle of the week
FIFA: We can only express our disapproval of the creation of a closed European league
Agnelli left the post of head of the Association of European Clubs. All 12 clubs of the founding clubs of the Super League have also left
The start of the Super League is scheduled for August. 20 clubs, matches in the middle of the week, clubs will be able to play in the national championships
Agnelli resigns as head of the Association of European Clubs. The participants of the Super League scored for an emergency meeting-they supported UEFA