Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Ysiluokkalainen iski toista puukolla selkään Ylivieskassa – tämä koulupuukotuksesta tiedetään nyt

Epäilty puukottaja on 15-vuotias. Koulupäivä Kaisaniemen koululla päätettiin tänään ennenaikaisesti murheellisen tapahtuman vuoksi.

Ylivieskassa Kaisaniemen koulussa järjestetään opetusta vuosiluokilla 7-9. Epäilty ja uhri käyvät yhdeksättä luokkaa. Kuva:  VILLE HONKONEN

Ylivieskassa Kaisaniemen koululla tapahtui tiistaina kello 11 jälkeen puukotus. Oppilas iski toista oppilasta puukolla koulurakennuksen sisätiloissa.

– Sen tiedän tilanteesta, että uhri oli tajuissaan, kun häntä lähdettiin viemään Oulun yliopistolliseen sairaalaan ambulanssikyydillä. Nyt kun tapahtuneesta on kulunut jo jonkin aikaa, en tiedä tarkalleen, mikä hänen tilanteensa on, sivistysjohtaja Kai Perttu kertoo IS:lle.

Lue lisää: Oppilas puukotti toista oppilasta koulussa Ylivieskassa

Sivistysjohtaja ei ota kantaa asianosaisten sukupuoleen, vaan tyytyy toteamaan, että he ovat kumpikin yhdeksäsluokkalaisia.

Epäilty tekijä on hänen mukaansa täyttänyt 15 vuotta, eli hän on ikänsä puolesta rikosoikeudellisessa vastuussa.

Puukonisku osui uhrin selkäpuolelle.

– Puukotus tapahtui koulun sisätiloissa. Käynnissä ei ollut oppitunti.

Sivistysjohtaja Kai Perttu kertoo, että koulussa järjestettiin välittömästi kriisiapua oppilaille. Hän luonnehtii päivää järkyttäväksi. Kuva:  VILLE HONKONEN

Tämänhetkisen käsityksen mukaan tekijä oli kuljettanut teräaseen mukanaan koululle. Sivistysjohtajan mukaan kyseessä ei ollut koulun tiloista peräisin oleva esine.

Tapauksella oli muutamia silminnäkijöitä.

– Siinä on ollut pienehkö joukko koulutovereita, jotka ovat tahtomattaan mukaan joutuneet. Kun akuutti tilanne saatiin purettua ja uhri vietyä hoitoon, niin koululla järjestettiin heti kriisiapua. Sitä ovat antaneet psykiatrinen sairaanhoitaja, kuraattori ja terveydenhoitaja.

Pertun mukaan koululla ei toistaiseksi ole mitään tietoa teon motiivista. Puukottaja lähti poliisin matkaan.

– Motiivi varmaankin selviää poliisitutkinnassa. Tutkinta on vielä kesken, enkä voi spekuloida asialla.

Kaisaniemen koulun oppilaat passitettiin kotiin tapahtuneen jälkeen. Sivistysjohtajan mukaan tapaukseen on suhtauduttu suurella järkytyksellä.

– Kyllä tämä on ollut järkyttävä ja murheellinen päivä koulussa, mutta myös meillä täällä Ylivieskan sivistyspalveluissa ja kaupungissa. Eihän tällaista voi sanoin kuvata ja voi odottaa tapahtuvan, Perttu sanoo.

Kaisaniemen koulussa järjestetään opetusta vuosiluokilla 7-9. Oppilaita koulussa on yli 400. Koulu sijaitsee Ylivieskan keskustan tuntumassa.

Lue lisää: Oppilas puukotti toista oppilasta koulussa Ylivieskassa

Korjattu haastateltavan nimen kirjoitusasu kello 15.30