Pitkä hiljaisuus on ohi. 1997 Marja Kyllösen esikoisromaani Lyijyuuma sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja neljä vuotta sen jälkeen ilmestyi toinen romaani. Sen jälkeen hän ei ole julkaissut kirjoja. Nyt kolmas romaani Vainajaiset on vihdoin ilmestynyt.
Nuorena kirjailija Marja Kyllönen voitti kirjallisuuspalkinnon ja hänestä odotettiin suuria. Seurasi vuosikymmenien julkaisutauko, joka sai Kyllösen häpeämään nimeään. – Tuntui, että olen pettänyt odotukset, hän sanoo.
23 vuotta siihen meni. Puolet Marja Kyllösen elämästä.
Nyt tamperelaiskirjailijan kolmas romaani Vainajaiset (Teos) on vihdoinkin valmis.
– Tämän kirjoittaminen on lohkaissut elämästä aika suuren osan, Marja Kyllönen sanoo, kun tapaamme Tampereen pääkirjaston Metson kahvilassa syyskuussa.
– Aika hurjalta nyt tuntuu. On fatalistinen olo, että tulee mitä on tullakseen.
Pitkä hiljaisuus on nyt ohi.
Nuorena Marja Kyllösestä odotettiin suuria, mutta kirjailijan ura tyssäsi kahden teoksen jälkeen.
1997 Kyllöstä kutsuttiin kirjalliseksi sensaatioksi. 22-vuotias teatterin ja draaman tutkimuksen opiskelija voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon esikoisromaanillaan Lyijyuuma (WSOY).
Palkintoperusteluissa kiitettiin Kyllösen äärimmäisen kekseliästä, karheudellaan huvittavaa ja ilmeikkään runollista kieltä: ”Lyijyuuma on perheromaanin perinteen ja suuren kirjallisen tradition risteytymä, merkittävä saavutus.”
Lyijyuuma kuvasi pohjoiseen pikkukaupunkiin sijoittuvaa kolmiodraamaa, joka aiheutti päähenkilössä syvää itseinhoa.
– Olin hämmentynyt siitä, miten paljon esikoiskirjani sai huomiota. Olen pohjimmiltani hirveän ujo. Huomio tuntui myöskin tuskastuttavalta, en osannut suhtautua siihen.
Kirjoittaminen jatkui. Jo vuoden 1997 lopulla palkitulla esikoiskirjailijalla oli seuraava kirja teossa.
”
Olin hämmentynyt siitä, miten paljon esikoiskirjani sai huomiota. Olen pohjimmiltani hirveän ujo.
Marja Kyllönen 2001, kun hänen toinen romaaninsa Rikot ilmestyi. Kuva: Pekka Saarinen
Toinen romaani Rikot julkaistiin lopulta 2001. Sekin sai kehuja.
Elämä hymyili. Marja Kyllönen valmistui Tampereen yliopistosta filosofian maisteriksi, meni naimisiin ja jatkoi kirjoittamista.
Sitten tapahtui käänne.
Marja Kyllösen esikoiskirjan löytäjä, kustannustoimittaja Eila Kostamo jäi eläkkeelle 2003 WSOY:lta.
Uusi kustannustoimittaja ei innostunut Kyllösen kolmannesta romaanista. Sitä ei pidetty kehityskelpoisena.
Käsikirjoituksen ensimmäinen tiedosto oli luotu jo 1998. Marja Kyllönen oli kirjoittanut sitä aktiivisesti toisen romaaninsa ja gradunsa ohessa.
– Kun kolmas romaanini hylättiin vuonna 2006, menin ihan säppiin. En tarjonnut sitä minnekään, koska häpesin.
”
Tunsin häpeää siitä, että tekstini ei kelpaa. Se tarkoitti sitä, että minä en kelpaa.
– Tunsin häpeää siitä, että tekstini ei kelpaa. Se tarkoitti sitä, että minä en kelpaa. En osannut kirjoittaa hyvää tekstiä.
Kajaanissa varttunut Kyllönen oli tuntenut 16-vuotiaasta asti, että hänen tehtävänsä maailmassa on kirjoittaa. Kun hän ei pystynytkään, kaikki tuntui turhalta.
– Tuntui, että olen pettänyt odotukset.
– Mustin hetki oli, kun tajusin, että kustantamossa ei ollut ketään, joka auttaisi eteenpäin. Minä vain itkin. Se oli musertavin aika, kun edessäpäin ei näkynyt kuin mustaa.
Romaanin käsikirjoitus pysyi tietokoneen tiedostossa. Kirjailija jatkoi silloin tällöin tekstin työstämistä. Kirjoittamisessa oli pitkiä taukoja, sillä Kyllösestä oli tullut kolmen lapsen äiti. Elämä oli hyvää niinkin.
2008 tuttu teatteriohjaaja pyysi Kyllöstä kirjoittamaan kuunnelman Yleisradiolle. Äänetön osakas valittiin Suomen edustajaksi Prix Italiaan.
– Tuntui kuitenkin siltä, että romaani on minulle oikea kirjoittamisen muoto.
Jo kahdeksanvuotiaana tuleva kirjailija haltioitui, kun hän löysi kirjastosta Anni Swanin nuortenkirjan Iris Rukka ja luki kaksi ensimmäistä lukua. Oli sanoja, joista näkyi kokonainen maailma! Pieni Marja meni riemuissaan takapihalle hyppimään.
– Kirjoittamisessa saan luotua sitä, mikä on kaikilta muilta piilossa, pystyn vangitsemaan sen. Sitä samaa tunnetta ei saa sillä, että tilaa matkan jonnekin.
”
Kirjoittamisessa saan luotua sitä, mikä on kaikilta muilta piilossa, pystyn vangitsemaan sen.
– Aloin hävetä nimeäni. En kertonut kenellekään, että olen kirjoittanut kirjoja. Yritin tehdä itsestäni näkymättömän, Marja Kyllönen sanoo pitkästä julkaisutauostaan. Kuva: Kalle Parkkinen
Puistossa toisten lasten vanhemmat kysyivät, mitä Kyllönen tekee työkseen. Hän kertoi olevansa työtön. Toki se piti paikkansa, mutta menneisyydestä kirjailijana hän ei puhunut. Hävetti.
Hänellä oli tähtensä sammuttaneen kirjailijan identiteetti., niin kuin hän kuvaili Nuori Voima -lehdessä.
Aina välillä hän luetutti Vainajaisten käsikirjoitusta ystävillä ja perheenjäsenillä. Kaikki kehottivat jatkamaan.
Häpeä esti kuitenkin tarjoamasta romaania uudelleen eri kustantamoille. Kirjailija tunsi halvaantuneensa juuria myöten.
– Aloin hävetä nimeäni. En kertonut kenellekään, että olen kirjoittanut kirjoja. Yritin tehdä itsestäni näkymättömän.
Häpeä liittyi myös tuotantokenttään. Kolmannen kirjan kirjoittamista varten oli napsahtanut apuraha. Marja Kyllönen tunsi pettäneensä myös apurahatahot.
Kotimaista kirjallisuutta hän ei lukenut vuosiin ollenkaan. Se oli torjuntaa. Häpeän torjuntaa.
– Häpeä on oma sisäinen tunne ja oma valinta. Häpeä on myös itsekkyyttä ja itsekeskeisyyttä. Aivan kuin minun asiani olisivat niin tärkeitä. Mutta oikeasti, ketä kiinnostaa?
Marja Kyllönen uskoo, että hänellä on kyky nähdä tarinoita, joita kukaan muu ei näe sellaisena kuin hän näkee. Hän kokee löytäneensä Vainajaisten kerrontarakenteeseen jotain uutta.
Lyijyuumasta on tehty useampi gradu. Aina mainitaan omintakeinen kieli.
– Vainajaiset on suomalaiselle kirjallisuudelle tärkeä kirja. Sen iätön kieli on hienoa ja tarina on oma maailmansa, joka resonoi tämän ajan kanssa ja entisaikojen kanssa myös.
”
Vainajaiset on suomalaiselle kirjallisuudelle tärkeä kirja. Sen iätön kieli on hienoa ja tarina on oma maailmansa, joka resonoi tämän ajan kanssa ja entisaikojen kanssa myös.
Vainajaiset on Kyllösen mielestä huikean hieno, monimerkityksinen kirjan nimi.
Siinä on vaino, vainaja, painajaiset ja hautajaiset.
– Vainajaiset on monikossa, koska monen ihmisen kohtalot risteävät kirjassa, ja se on melko painajaismainen teksti, johon nivoutuu kuolema.
Lyhyesti sanottuna Vainajaiset on kertomus parisuhteesta ja perheessä elämisen vaikeudesta.
Se on myös tarina lapsen odottamisesta ja menetyksen käsittelemisestä ja siitä, miten pahuuden kanssa voi tulla toimeen ja miten pahuuden voi voittaa.
Romaani lähti kehkeytymään, kun nuori Marja Kyllönen asui vielä Kajaanissa ja luki pikku-uutisen päiväkodin tuhopoltosta. Hän alkoi miettiä, kuka tekee tuollaista ja miksi.
Toinen sysäys tarinalle oli, kun hän käveli nuorena tyttönä kotiin yöllä ja keskellä hiljaista lähiötä alkoi jostain kuulua kirkas lapsen nauru.
– Myös lapsettomuus on kiehtonut kauan. Olen kokenut taakkana sukupuoleni, että lapsia pitäisi tehdä ja olen kapinoinut sitä vastaan.
– Mitä jää paitsi sellainen, joka ei halua tai ei saa lapsia? Se on asia, joka on kiehtonut minua.
”
Olen kokenut taakkana sukupuoleni, että lapsia pitäisi tehdä ja olen kapinoinut sitä vastaan.
– Kirjoittamisessa saan luotua sitä, mikä on kaikilta muilta piilossa, pystyn vangitsemaan sen. Sitä samaa tunnetta ei saa sillä, että tilaa matkan jonnekin. Kuva: Kalle Parkkinen
Osattomuus on Marja Kyllösen kirjojen toistuva teema. Myös hänen gradunsa yhtenä teemana oli osattomuus, samoin Lyijyuuman työnimi Tiiran osa, joka tarkoittaa osattomaksi jäämistä.
Kyllösen toisessa romaanissa oli kaksoset, joista toista äiti rakasti ja toista ei.
– Nyt mennään syvälle psykoanalyysiin, Marja Kyllönen naurahtaa kysymykselle, miksi hän on kiinnostunut osattomuudesta.
– Ehkä sellainen, joka ei mieti osattomuutta, kokee saaneensa elämässä tarpeeksi, hän sanoo.
– Aika moni meistä jää ilman jotain perustarvetta, jota yrittää loppuelämänsä paikata ja osa onnistuu paremmin ja osa huonommin.
Tässä yltäkylläisyyden maailmassa moni saa enemmän ja enemmän koko ajan. Mutta onko se sellaista, mitä tarvitsemme tai haluamme?
Entä jos saa vääriä asioita, Marja Kyllönen miettii.
– Ihmisellä voi olla yllin kyllin kaikkea paitsi sitä juttua, jota tarvitsee. Aika harvassa ovat ne ihmiset, jotka ovat saaneet kaiken minkä ovat halunneet.
”
Aika harvassa ovat ne ihmiset, jotka ovat saaneet kaiken minkä ovat halunneet.
Nyt Marja Kyllösen häpeä on ohentunut paljon.
Kesällä 2021 alkoi tapahtua. Teos-kustantamosta otettiin yhteyttä sen jälkeen, kun Kyllönen oli lähettänyt sinne Vainajaisten käsikirjoituksen.
Lapset olivat nyt isompia. Kirjoittamiselle oli tullut aikaa enemmän. Myös lähipiiri alkoi työntää Kyllöstä eteenpäin. Hän oli ollut kaikki nämä vuodet kotiäitinä.
– Sanoin äidilleni monta kertaa, että en pysty kirjoittamaan. Äiti sanoi, että ethän sä pysty, kun sulla on lapset. On totta, että en pystynyt lapsiperhearjessa kirjoittamaan.
Yksi iso sysäys oli vanhan kustannustoimittajan Eila Kostamon tapaaminen. Kostamo oli lukenut pari vuotta sitten Nuori Voima-lehdestä vanhan suojattinsa haastattelun ja halunnut tavata. Artikkelin aiheena oli kirjailija Marja Kyllösen katoaminen.
– Juttelimme Vainajien rakenteesta ja Eila kannusti hirveästi. Hän näki vain neljän sivun synopsiksen, mutta sanoi, että tätä pitää viedä eteenpäin.
Teoksen kirjakustantamosta näytettiin lopulta vihreää valoa. Romaani oli kustannustoimittajan mielestä 70–75 prosenttisesti valmis. Vain kertojan kanssa oli enemmän tekemistä. Näin Marja Kyllösen suoraan kysymykseen vastattiin.
”
En tiedä, mistä lähtee palo tehdä, vaikka ei onnistu.
– Ihminen voi jäädä jonkun kohtalonpalasen vangiksi ja märehtiä sitä. En ole jäänyt tämän kirjan vangiksi. Elin onnellista elämää, jossa en muuttaisi mitään. Kuva: Kalle Parkkinen
Nyt kirja on ilmestynyt ja pitkä odotus on päättynyt. On aika nauttia työn hedelmistä. Häpeäkin on pois pyyhitty.
– Ihminen voi jäädä jonkun kohtalonpalasen vangiksi ja märehtiä sitä. En ole jäänyt tämän kirjan vangiksi. Elin onnellista elämää, jossa en muuttaisi mitään.
Jossain kymmenen vuoden paikkeilla Kyllönen toivoi, että kunpa hän osaisi päästää tekstistä irti. Nyt hän on onnellinen, ettei sittenkään luovuttanut.
– En tiedä, mistä lähtee palo tehdä, vaikka ei onnistu. Ei vaan pysty luovuttamaan. Se, että olisi pitänyt haudata teksti, olisi ollut vielä pahempi.
– Tunnen nyt ylpeyttä ja voittajafiilistä, että tein sen sittenkin. Nyt kirja on kirjoissa ja kansissa ja voin jättää sen taakse, mennä elämässä eteenpäin.
Vainajaisissa pohditaan, mitä tapahtuu, kun ihminen ei saa sitä, mitä haluaa. Kirjailijalle kävi päinvastoin. Hän sai sen, minkä halusi ja enemmänkin, sellaista mitä ei tiennyt haluavansa.
– Minun urani tyssäsi, mutta nyt se jatkuu.
– Sisyfoksen kivi on nyt vieritetty vuoren päälle ja voin siirtyä uusien tarinoiden pariin.
Ikä: 47
Ura: Kirjailija, filosofian maisteri. Saanut 1998 Helsingin Sanomain kirjallisuspalkinnon parhaasta esikoisromaanista Lyijyuuma (WSOY). Julkaisi syyskuussa 23 vuoden tauon jälkeen kolmannen romaaninsa Vainajaiset (Teos).
Perhe: Puoliso ja kolme lasta.
