Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

30 000 neliömetriä tyhjilleen jääneitä sairaalarakennuksia ei kelvannut kenellekään Kouvolassa – kaupat syntyivät lopulta yhdellä eurolla

Pohjois-Kymen sairaalan ostaja Kouvolassa on haminalainen majoitusalan yritys. Kauppaan kuuluu runsaasti myös muita rakennuksia Kouvolan Sairaalanmäellä sekä muualla Kuusankoskella.

Entinen Pohjois-Kymen sairaala sijiatsee Kouvolan Kuusankoskella. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo / Yle

Kymsote-Kiinteistöt oy myi eilen keskiviikkona Sairaalanmäellä Kouvolan Kuusankoskella sijaitsevat kiinteistönsä T&T Invest oy:lle.

– Kauppahinta oli nimellinen, eli yksi euro, kertoo Kymsote-Kiinteistöt oy:n toimitusjohtaja Jyrki Gerlander Ylelle.

Gerlanderin mukaan tarjoajia ei ollut jonoksi asti, joten siksi ensimmäinen konkreettinen tarjous hyväksyttiin.

T&T Invest oy on pääasiassa Etelä-Kymenlaakson alueella toimiva majoitusalan yritys. Yrityksen kotipaikka on Haminassa.

Pohjois-Kymen sairaalan lisäksi kauppaan kuuluu yhteensä noin 30 000 neliön verran erilaisia rakennuksia Sairaalanmäellä sekä myös muualla Kuusankoskella sijaitsevia sosiaalipalveluiden käytössä olevia rakennuksia, kuten asumisyksiköitä.

Kiinteistöt ovat olleet julkisessa myynnissä kiinteistövälittäjällä.

Kymsote-Kiinteistöt oy on jo aiemmin myynyt Sairaalanmäellä sijaitsevan Kymenlaakson psykiatrisen sairaalan. Psykiatrinen sairaala on rakennuksessa vuokralla, ja sen toiminta jatkuu ennallaan.

Katso alla olevalta videolta, miltä Sairaalanmäellä näytti joulukuun alussa:

Kuusankosken Sairaalanmäen alue kokee muodonmuutoksen tulevina vuosina.

Ratamokeskus korvasi

Kauppojen taustalla on se, että Pohjois-Kymen sairaalan toiminta Kuusankosken Sairaalanmäellä on loppunut ja siirtynyt Kouvolan keskustaan Ratamokeskukseen keväällä.

Kymsoten toimintojen loppumisen myötä rakennuksille ei ole ollut käyttöä. Kymsoten mukaan tyhjän rakennuskannan ylläpito rasittaa voittoa tavoittelematonta yhtiötä.

Tienviittoja on viivattu yli entisen Pohjois-Kymen sairaalarakennuksen luona Kouvolan Kuusankoskella. Kuva: Antro Valo / Yle

Kymsote-Kiinteistöt oy:n toimitusjohtaja Jyrki Gerlanderin mukaan Kymsote-Kiinteistöt vastaa Sairaalanmäen käyttökuluista ensi vuoden elokuuhun saakka.

– Säästöä alkaa kertyä vasta sen jälkeen, Gerlander sanoo.

Hänen mukaansa kulut ovat suuruusluokaltaan ”kymppitonneja kuussa”.

Kiinteistökaupan myötä Kymsote-Kiinteistöt oy luopuu kaikista Sairaalanmäen ja lähes kaikista sosiaalipalvelujen alueella sijaitsevien kiinteistöjensä omistuksista. Kiinteistökauppa ei vaikuta rakennuksissa olevien Kymsoten palveluiden toimintoihin ja myös mahdolliset vuokrasopimukset jatkuvat.

Sairaalanmäellä on useita eri rakennuksia. Rakennuksista vanhin, entinen keuhkotautiparantola, valmistui vuonna 1933 ja on suojeltu. Kuva: Antro Valo / Yle

Sairaalanmäki kokee muutoksen

Aiemmin on kerrottu, että Kouvolan kaupunki alkaa suunnitella Kuusankosken Sairaalanmäen aluetta uudelleen.

Kaupunki aikoo muuttaa Sairaalanmäen asemakaavaa, jotta sinne olisi jatkossa mahdollista rakentaa alueen kulttuurihistorialliseen ympäristöön soveltuvia asuntoja ja palveluita.

Kaavoitus kestää arviolta 1–2 vuotta. Tavoitteena on muun muassa pilkkoa aluetta erillisiksi tonteiksi, jotta esimerkiksi virkistysreitit jäisivät nykyisille sijoilleen.

Päivitämme uutista.