50-vuotias | Irina Björklund on ollut tähti jo vuosia, mutta silti kysymys julkisuus­suhteesta saa hänet hämilleen

”Olen taiteilija ennen kaikkea siksi, että voisin vaikuttaa jollain positiivisella tavalla ihmisiin ja maailmaan”, näyttelijä-laulaja Irina Björklund sanoo.

SUUTARI pysyköön lestissään. Niin meillä Suomessa on ollut tapana ajatella, kun omalla alallaan menestynyt julkisuuden henkilö lähtee kokeilemaan siipiään esimerkiksi poliitikkona, laulajana tai kirjailijana.

Monesti ehkä syystä.

Irina Björklundin kaltaisen monilahjakkuuden kohdalla ylenkatsovalle tuhahtelulle ei ole perusteita. Näyttävän kansainvälisen uran näyttelijänä ja levylaulajana tehnyt Björklund debytoi viime syksynä myös kirjailijana luontoteemaisella teoksella Haikuja ihmiskunnalle – Haikus for Humanity.

Kirjan yhteydessä julkaistiin myös Plant a Seed -niminen levy.

”Tykkään tehdä asioita käsi kädessä. Vaikka opiskelinkin aikoinaan näyttelijäksi, huomaan yhä selvemmin, että asiat nivoutuvat vahvasti toisiinsa. En esimerkiksi pysty enää erittelemään näyttelijä- ja laulaja-Irinaa”, Björklund sanoo.

”Jotenkin sitä vain hakee vanhemmiten sitä, että olisi mahdollisimman onnellinen siinä, mitä tekee justiinsa nyt, ja varmaan sitä siksi kaipaakin erilaisia taiteen muotoja. Haluaa panostaa asioihin, jotka ovat elämässä tärkeitä, eikä jämähtää pelkästään yhteen lokeroon.”

EI BJÖRKLUND silti väitä, etteikö olisi saanut osaansa vähättelystä. Kun hän julkaisi 2000-luvun puolivälissä ensimmäiset levytyksensä, kritiikeissä paistoi monesti läpi ajatus, että ”taas yksi näitä laulavia näyttelijöitä”. Julkisuudessa monesti esiin nostettu sahansoittotaito taas tulkittiin erikoisuudentavoitteluksi.

Björklundista tilanne tuntui epäreilulta. Hän oli harrastanut musiikkia ja laulamista lapsuudestaan saakka, paljon kauemmin kuin näyttelemistä. Lisäksi laulutunnit olivat olleet tärkeä osa myös Teatterikorkeakoulun opintoja.

Ei auttanut.

”Sain todellakin turpiin silloin”, hän naurahtaa.

Björklund kertaa musiikkiuransa alkutahteja videopuhelussa Etelä-Ranskan kodistaan. Hän on asunut maassa vuodesta 2013 yhdessä näyttelijäpuolisonsa Peter Franzénin ja pariskunnan teini-ikäisen pojan kanssa.

Nykyisellä kotimaalla on merkittävä rooli Björklundin musiikkituotannossa. Hän on levyttänyt suurimman osan levyistään ranskaksi. Voisiko tästä päätellä, että Manner-Euroopassa laulavaan näyttelijään suhtaudutaan hyväksyvämmin?

Björklund naurahtaa.

”Täällä on ehkä vielä selkeämmin, että näyttelijä on näyttelijä ja laulaja laulaja. Näyttelijä on tavallaan ruusu, jota pidellään kämmenellä. Suomessahan ajatellaan, että mehän olemme vain työntekijöitä kaikki. Se on aika eri maailma täällä. Ollaan lähempänä sellaista tähtikulttuuria.”

MYÖS Björklund on Suomessa saanut osansa tähtipölystä. Hän kohosi koko kansan nimeksi vuosituhannen taitteen menestyselokuvien Rukajärven tie (1999) ja Levottomat (2000) myötä ja on siitä asti kuulunut Suomen eturivin näyttelijöihin.

Lisäksi hän on näytellyt isoissa kansainvälisissä tuotannoissa, muun muassa George Clooneyn tähdittämässä The Americanissa (2010).

Björklundin suhde omaan tähteyteen vaikuttaa kompleksiselta. Kysymykseen omasta julkisuussuhteestaan hän vastaa seuraavasti:

”Tuota… Miten sanoisin tämän kauniisti…”, Björklund takeltelee.

”Sanotaan vaikka, että julkisuus on aina ollut mulle vähän hankalaa, mutta yritän parhaani.”

Mitä menestys merkitsee?

”Se merkitsee ennen kaikkea sitä, että on onnellinen ja ettei tee pahaa muille. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin en edes tiedä, miksi jotain sellaista kuin elokuvatähteys pitäisi havitella. Ainakin itse haluaisin tehdä jotain suurempaa kuin olla tähti tässä maailmassa. Nykyisin ajattelen, että olen taiteilija ennen kaikkea siksi, että voisin vaikuttaa jollain positiivisella tavalla ihmisiin ja tähän maailmaan.”

MAAILMANPARANNUSTEEMAAN liittyy myös Björklundin käsillä oleva työhanke. Helmikuun 9. päivä käynnistyy Haikuja ihmiskunnalle -niminen konserttisalikiertue, joka on suoraa jatkoa viime syksyn kirjaprojektille.

Osa konserttien tuotosta ohjataan Luonnonperintösäätiön kautta Suomen luonnonmetsien suojeluun sekä puiden istutukseen ympäri maailman.

Inspiraation luonnonsuojelutyöhön Björklund sai koronapandemian aikana lukemastaan Sir David Attenboroughin kirjasta Yksi elämä, yksi planeetta, jota hän kuvailee ”herättäväksi kokemukseksi”. Kirja antoi sysäyksen ottaa selvää, mitä ilmastonmuutokselle ja luontokadolle olisi tehtävissä yksilötasolla.

”Tämä on mulle vähän niin kuin elämäntehtävä nykyisin.”

Björklund huomauttaa, ettei hän ajattele, että kaiken taiteen täytyisi olla valistavaa tai välttämättä edes kovin syvällistä. Hän haluaa kuitenkin itse tehdä jatkossa ainoastaan sellaisia töitä, joilla on jokin selkeä sanoma.

”Puhtaaseen viihteeseen kiinnostukseni ei enää riitä.”

Onko maailmassa liikaa hömppää?

”Sehän riippuu ihan siitä, mitä sillä tarkoitetaan. Mutta ehkä tarjontaa on nykyisin vähän liikaa. Joskus sitä televisiota katsellessa miettii, että tuollaiseenkin on pistetty aikamoinen määrä rahaa. Että senkin olisi voinut käyttää vaikka luonnonsuojeluun.”