Main ContentPlaceholder
Luonto- ja ympäristöneuvojaksi opiskellut kirjailija Heli Laaksonen, 50, pohti hiljattain jopa kirja-alan jättämistä. Aarnisammal palautti kipinän kirjoittamiseen.
Heli Laaksonen kuvattiin Nuuksiossa. Kuvaus luonnon syleilyssä toi mieleen lapsuusmuiston. ”Mukulana yksi lempipaikoistani oli tierumpu, jossa makasin vattallani ja kuuntelin, kun ihmiset kulkivat ohi.” Kuva: Kalle Koponen / HS
Tuomo Yrttiaho
Kirjailija Heli Laaksosella on haastattelijalle kysymys.
”Kirjotaksä tän jutun suameks?”
Hän on tosissaan. Laaksonen tunnetaan laajasta, lounaismurteella kirjoitetusta runotuotannostaan. Sama kieli pulppuaa keittiönpöydän ääressä hänen kotonaan, Rauman Lapissa.
Suomella Laaksonen tarkoittaa yleiskieltä. Sen käyttäminen syntymäpäivähaastattelussa sopii kuulemma hyvin.
”Murteen tarkka litterointi voi olla turhan työlästä”, Laaksonen tietää.
Ehkä taustalla on vähän sitäkin, että yli parikymmentä vuotta sitten harteille laskettu murrerunoilijan viitta jo vähän tympii.
”Mutta murteeseen, äidinkieleen, en väsy ikinä!”
Ja onhan Laaksonen tehnyt paljon muutakin. Esimerkiksi hiljattain hänelle myönnettiin Kääntäjäkarhu-palkinto Aleksandrs Čaksin (1901–1950) runojen suomentamisesta.
Laaksonen kertoo tutustuneensa latvialaisen modernistin runoihin sattumalta.
”Olin kirjailijaresidenssissä Latvian Ventspilsissä. Aloin kääntää runoja suurella vimmalla ilman mitään suunnitelmaa.”
Lopulta hän päätyi kustantamaan Čaksin runoja sisältävän Poimit sydämeni kirjahyllystä -teoksen oman kustantamonsa kautta. Se on hyväksi havaittu keino, jolla oudommatkin – tai kaupallisesti epävarmemmat – ideat saa varmasti toteutettua.
”En edes viitsinyt lähteä anelemaan ja tarjoamaan sitä mihinkään muualle.”
Kun ei ollut kustantajaa odotuksineen, runokokoelmasta kypsyi ennemminkin kunnianhimoinen kokonaistaideteos: eräänlainen runovuoropuhelu, jossa Čaksin tekstit saivat parikseen Laaksosen omia runoja. Čaksin runot inspiroivat Laaksosta myös maalaamaan.
Runoilija Heli Laaksonen tekee myös kuvataidetta. Hänen maalauksiaan on ollut esillä taidenäyttelyissä, ja hän on myös kuvittanut omia kirjojaan. Kuva: Kalle Koponen / HS
Kuvataide ei ole Laaksoselle vieras maailma. Hänen maalauksiaan on ollut esillä aiemmin taidenäyttelyissä, ja hän on kuvittanut myös kirjojaan.
Laaksonen viittoo kurkistamaan kirjahyllyjen täyttämään huoneeseen, jossa seinää vasten nojaa eläin- ja kasvilajeja esitteleviä opetustauluja. Sellaisia hän on itsekin viime aikoina maalannut, muun muassa.
Luontoaiheista päästäänkin Laaksosen viimeisimpään aluevaltaukseen. Hän valmistui juuri luonto- ympäristöneuvojaksi parin vuoden opintojen jälkeen.
Opiskeleminen oli jonkinlaista kaivattua vastapainoa vapaan kirjailijan elämälle, Laaksonen kertoo.
”Mulle tuli pandemia-aikaan valtava levottomuus. Ajattelin, että voisin päästä irti koko kirja-alasta. Olisiko se sellainen, minkä voisin jättää taakse?”
No, ei ollut. Opiskellessa syntyi ajatus luontoaiheisesta tietokirjasta. Heti ensimmäisellä sammaltunnilla Laaksonen rakastui aarnisammaleeseen.
”Ajattelin, et kaikkien tarttis siit kuulla.”
Aarnisammal Laaksosen selittämänä päätyi myös kansien väliin. Vastikään ilmestynyt Luonnos sisältää lyhyitä esitelmiä erilaisista luonnonihmeistä näädästä maksalaatikkoon.
”Kriteerinä oli kaivaa vain kiinnostavaa tietoa, sellaista, jota ihminen kuuntelisi etukenossa.”
Raumalla asuva Heli Laaksonen nauttii siitä, että saa asua lähellä luontoa. Hänet kuvattiin Nuuksiossa. Kuva: Kalle Koponen / HS
Luonto on lähellä Laaksosen kotonakin. Tiettävästi 1870-luvulta asti paikoillaan seisseen talovanhuksen ikkunoista näkyy sopivasti heinittynyt pihapiiri, pihatie ja metsää.
”Etsimme pitkään sopivaa taloa, joka olisi säilynyt mahdollisimman samanlaisena. Täällä viimeisimmät remontit on tehty 1940-luvulla”, hän kertoo.
Talo on ollut Laaksosen ja hänen puolisonsa koti jo yksitoista vuotta. Niin pitkään levottomaksi luonteeksi tunnustautuva kirjailija ei ole samassa paikassa asunut. Viihtymisen syy on luonnonmyötäisessä elämisessä. Se tuo eloon enemmän järkeä, hän tuumii.
”Että ottaa huomioon luonnon, eikä koko ajan taistele sitä vastaan. Tykkään siitä, että vuodenajat tuntuvat myös sisällä. Juuri mietin sitä, miten nykyään yöpaidan pukeminen kestää niin kauan, kun siinä on niin monta kerrosta”, Laaksonen sanoo nauraen.
”Vaikka aikoinaan Sipoossa asuin mummonmökissä, ja se oli yksinkertaista elämistä se. Meillä oli yhteinen huussi naapurin kanssa.”
Heli Laaksonen valmistui hiljattain luonto- ympäristöneuvojaksi parin vuoden opintojen jälkeen. Kuva: Kalle Koponen / HS
Mutta entä se kirjoittaminen. Vieläkö kirjoittaminen vetää puoleensa?
”Tykkään siitä ihan valtavasti. Se sopii mun pääkopalle.”
”Mutta se anelu, mihin kirjailija joutuu, siihen olen loppu. Haluaisin, että kirjailijat ovat niitä, joista ilahdutaan.”
Viisikymppinen kirjailija on nähnyt uran huiput ja hiljaisemmat vaiheet. Ikääntymistäkin miettii enemmän ajan kuin vuosien kautta.
”Munst ikä ei ol kiinnostava, ne o ne eltyt ajat, mitkä on kiinnostavi.”
Se on ainakin varmaa, ettei runoilija sammaloidu. Vielä on valtavasti huhkittavaa.
”Mulla on vielä latviankieli alkutekijöissään. Ja Suomessa on yhdeksänsataa sammallajia, joista tiedän vasta kolmekymmentä.”
Syntyi Turussa 1972.
Filosofian maisteri, Turun yliopisto 2000.
Tunnettu lounaismurteella kirjoitetuista runoistaan. Innostui murteella kirjoittamisesta opiskellessaan Tartossa 1990-luvulla. Kirjoittanut lisäksi proosaa, näytelmiä sekä käännöksiä. Tehnyt myös kuvataidetta.
Ensimmäinen runokokoelma Pulu uis ilmestyi vuonna 2000. Viimeisin teos Luonnos ilmestyi syyskuussa.
Lukuisia palkintoja, mm. Suomen kirjailijaliiton esikoiskirjapalkinto 2000, kansainvälinen Janis Baltvilks -lastenkirjallisuuspalkinto 2016, Kirsi Kunnas -palkinto 2020, Kääntäjäkarhu 2022.
Valmistui luonto- ja ympäristöneuvojaksi ammattiopisto Liviasta vuonna 2022.
Asuu Rauman Lapissa puolisonsa kanssa.
Täyttää 50 vuotta keskiviikkona 28. syyskuuta.
