Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

80-vuotias | Taikuri Jorma Airaksinen on esiintynyt estradeilla Pohjois-Koreaa myöten

Oman kotiteatterin intiimiys ilahduttaa Jorma Airaksista edelleen eniten. ”Kyllä itselle on miellyttävämpi, kun kuulee yleisön hengityksenkin.”

Nykytaikureilta vaaditaan paljon, miettii 60 vuotta esiintynyt Jorma Airaksinen. ”Silloin, kun itse aloitin, tultiin hakemaan, kun oli tarpeeksi hyvä. Nykyään pitää tarjota, eli olla jonkinlainen kauppamies. Niin se on muuttunut.” Kuva:  Jukka Gröndahl / HS

Taikuri Jorma Airaksinen vastaa puhelimeen kotonaan Nilsiässä. Vai pitäisikö sanoa työpaikallaan. Illuusioteatteri Taikavuori rakennettiin Nilsiään Lusperinkujalle omaan lisäsiipeensä vuonna 2005.

”Tämä on tällainen sadan neliön tila, jossa on neljäkymmentä istuinpaikkaa”, Airaksinen kertoo.

Hän esiintyy yleisölle edelleen viikoittain omassa teatterissaan.

”Kesällä oli esitys kolme kertaa viikossa, ja se oli jo aika rankkaa. Sitä oltiin vaimon kanssa koko kesä kotona.”

Kotiteatterin esitykset on muokattu juuri pieneen tilaan sopiviksi. Lainalaisuudet ovat erilaiset kuin isolla lavalla.

”Tämä on paljon intiimimpää. Esiintyjälle se on tietyllä tavalla helpompaa, kun yleisö reagoi paljon voimakkaammin. Ja kyllä itselle on miellyttävämpi, kun kuulee yleisön hengityksenkin.”

Oma kotiteatteri on siitäkin kätevä, ettei enää tarvitse viettää esiintyvän taiteilijan kiertolaiselämää. Yleisö tulee taiteilijan luokse.

60-vuotisen uransa aikana Airaksinen on tehnyt taikojaan ympäri maailmaa. Pienten lavojen ohella tutuksi ovat tulleet suuren maailman estradit.

Suunta oli kansainvälisiin ympyröihin jo uran alussa. Airaksinen oli kiinnostunut taikatempuista veljiensä Arton ja Olavin kanssa ja esiintyi jo lukioikäisenä yleisölle. Vuonna 1963 hän ohjasi Olaville esityksen Vuoden nuori taikuri -kilpailuun Lontoossa. Kotiin palattiin voitto taskussa.

”Se voitto avasi portteja. Sitä ennen meillä ei ollut minkäänlaisia taikurituttuja, mutta voiton jälkeen Solmu Mäkelä ilmestyi meidän kotiin ja meidät kutsuttiin Taikapiiriin. Me oltiin nuoria poikia, muut jäsenet jo vanhempia kulttuurihenkilöitä.”

Verkostoituminen tasoitti nuoren taikurin tietä, mutta varsinkin uran alussa kaikki tieto oli hankittava itse. Internetin korvasivat alan kirjallisuus ja lehdet, joita ei ollut helposti saatavilla. Myöhemmin kuvaan astuivat kansainväliset kongressit ja taikurivierailut.

Tärkein kohtaaminen Airaksisen uralla tapahtui kuitenkin 1960-luvun lopulla, kun hän tutustui tulevaan vaimoonsa Ainoon. Kaksikosta hioutui paitsi pariskunta myös työpari: kansainvälisissä piireissä heidät tunnettiin taiteilijanimellä Finn Aspen.

”Kun aluksi kiersin esiintymässä yksin, oli se valtavan yksinäistä. Mietin jopa, että täytyy varmaan lopettaa. Mutta kun sain vaimon ja perheen ympärille ja oltiin koko perheen kanssa liikkeessä, se olo helpotti.”

Ulkomaisten kollegojen rohkaisemana Airaksiset ottivat 1970-luvulla yhteyttä ulkomaisiin agentuureihin.

”Me laitettiin kaitafilmillä esittely Pariisin suurimmalle ohjelma-agentille, ja sen perusteella hän lähetti meidät Madridin hienoimpaan yökerhoon. Siellä taas kolmannen päivän jälkeen tv-miehet tulivat sanomaan, että nyt tulette televisioon suoraan lähetykseen esiintymään”, Airaksinen kertoo ja nauraa.

Illuusioteatteri Taikavuoren seiniä koristavat muistot pitkältä taikurin uralta. Kuva:  Jukka Gröndahl / HS

Airaksiset kiersivät pitkiä aikoja Euroopassa koko pienen perheen voimin. Kuukauden parin kiinnityksiä seurasivat toiset, kaupungit ja maat vaihtuivat. Kun Jorman terveys alkoi reistailla ja esikoispojan oli aika aloittaa koulu, Airaksiset palasivat Suomeen.

”Sitä näki, miten monilla muilla ura meni lasten edelle ja lapset jäivät vähän kuin heitteille.”

Kotimaassa Airaksiset jatkoivat taikojen tekemistä mutta samalla jakoivat tietotaitoaan myös tuleville taikuripolville taikurikouluissa. Myös Jorman aiemmat opinnot Tampereen yliopiston draamastudion ohjaajalinjalla olivat hyödyksi, sillä hän ohjasi yhä enemmän myös teatterissa.

Pitkään uraan mahtuu monenlaisia kokemuksia. Yksi erikoisimmista esiintymispaikoista oli Pohjois-Korea 1980-luvulla, Airaksinen muistelee. Mahtipontisuus huvittaa vieläkin.

”Pohjois-Koreassa oli isoimmat paikat, joissa ollaan esiinnytty. Siellä mietin, että miten ihmeessä yleisöstä voi edes nähdä sinne lavalle, kun ei ollut screenejä eikä mitään. Että kiikareillako ne katsovat?”

Syynä vierailuun oli Kim Il Sungin 75-vuotispäivät, joille Airaksiset kutsuttiin esiintymään. Samalla pariskunta teki maassa kahden viikon kiertueen, joka piti sisällään esiintymisiä täysille saleille ja tv-kameroille. Ehtipä Airaksinen jopa kättelemään Suurta johtajaa.

Joka paikassa odottivat valtavat yleisömassat.

”Teatteriahan se kaikki oli. Ihmettelin, että miten ne saavat ne ihmiset tulemaan. Mutta kyllähän ne tiesi keinot.”

Nykyään Airaksinen esiintyy yleisölle yksin, vaimo on siirtynyt jo taustalle. Lopettamista hän ei silti ole harkinnut.

”Jatkan niin kauan kuin pää pelaa ja jalka nousee!”

Uusia temppujakin tulee edelleen kehiteltyä.

”Taikurin vapaa-aikakin on sellaista, että sitä koko ajan miettii, että kokeilenpa tuota ja tuota. Nyt kehittelen sellaista korttimanipulaatiota. Se ei synny ihan kuukaudessa tai kahdessa”, Airaksinen paljastaa.

”Joka päivä käyn sitä läpi, ja aina tuntuu, että vain paranee ja paranee.”

Siitä Airaksinen on erityisen hyvillään, että myös nuorempi polvi on kiinnostunut taikuudesta.

”Lahjakkaita nuoria on paljon tulossa. Heillä on jo lähtötaso niin korkealla, että pakostahan heistä tulee hyviä taikureita!”

  • Syntyi 1942 Paltamossa.

  • Esiintynyt ammattitaikurina 60 vuotta eri puolilla maailmaa yksin ja yhdessä Aino-vaimonsa kanssa.

  • Suomen Taikapiiri ry:n jäsen vuodesta 1963.

  • Opiskeli Tampereen yliopiston draamastudion ohjaajalinjalla.

  • Suunnitellut ja ohjannut taikuuteen perustuvia illuusioita teatteriesityksiin sekä järjestänyt taikurikouluja.

  • Oma Illuusioteatteri Taikavuori vuodesta 2005. Esiintyy edelleen viikoittain.

  • Asuu Nilsiässä. Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi lasta ja lapsenlapsia.

  • Täyttää 80 vuotta torstaina 6. lokakuuta.