Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Äiti jätti 1-vuotiaan yksin kotiin, kun lähti baariin – sammui rappukäytävään

Äiti jätti 1-vuotiaan lapsensa yksin kotiin ja lähti ravintolaan juomaan alkoholia. Äiti joi itsensä niin huonoon kuntoon, että sammui lopulta kotitalonsa rappukäytävään.

Paikalle tulivat poliisit, joille äiti väitti kodin olevan tyhjillään. Äidillä ei ollut avaimia mukanaan, joten poliisit veivät hänet putkaan. Vasta siellä selvisi, että asunnossa saattaa olla yksin pieni taapero.

Viranomaiset löysivät taaperon sittemmin asunnosta sohvalta nukkumasta. Sosiaaliviranomaiset ottivat lapsen huostaansa.

Tilanne tapahtui joulukuussa 2019. Nainen tuomittiin heitteillepanosta. Oikeudessa käsiteltiin lapsen yksin jättämisen lisäksi naisen muista rikoksia.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi naisen neljästä rikoksesta yhteensä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi naiselle määrättiin 20 päiväsakkoa, mikä teki hänen tuloillaan 120 euroa.

Lapselleen naisen tuli korvata ihmisarvon vakavasta loukkauksesta tuhat euroa.

Nainen tuomittiin heitteillepanon lisäksi törkeästä varkaudesta, lievästä petoksesta ja näpistyksestä. Nämä teot tapahtuivat vuosien 2020–2021 aikana. Käräjäoikeuden mukaan törkeä varkaus oli teosta vakavin ja siitä tuomittiin vankeutta. Muista teoista tuomittiin sakkoja.

Tuomiosta valitettiin Helsingin hovioikeuteen. Sen mukaan heitteillepanosta ei voida tuomita pelkästään sakkoja. Hovioikeuden mukaan pienen lapsen yksin jättäminen sekä poliisille asiasta valehtelu oli varsin moitittavaa. Pieni lapsi jäi ilman huolenpitoa, mikä aiheutti vaaraa lapsen hengelle ja terveydelle.

Niinpä hovioikeus korotti naisen rangaistusta ja tuomitsi 27-vuotiaan äidin yhteensä seitsemän kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.