Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Alapeukku ei auta – näin pääset eroon YouTuben ärsyttävistä suosituksista

YouTuben algoritmi suosittelee ajoittain sisältöä hyvinkin erikoisin perustein. Epämieluisia suosituksia saa kuitenkin vähennettyä merkittävästi, kunhan löytää oikean napin.

YouTuben suositukset lähtökohtaisesti mukautuvat käyttäjään, mutta joskus algoritmi ei toimi kuten sen pitäisi. Kuva:  Thomas Trutcschel / ZUMA

Videopalvelu YouTube suosittelee käyttäjilleen videoita erinäisiä algoritmeja käyttäen. Lähtökohtaisesti suositukset perustavat käyttäjän aiemmin katsomiin ja tykkäämiin videoihin, mutta prosessi ei toimi täydellisesti.

Omituiset suositukset ovat lähes varmasti tuttu näky monelle sivuston käyttäjälle. Esimerkiksi kerran aikoja sitten katsotun videon perusteella YouTube saattaa suositella viikkojen ajan saman aihepiirin sisältöä, vaikka et klikkaisi suosituksista yhtäkään.

Näistä suosituksista eroon pääseminen ei ole yksinkertainen prosessi. Teoriassa videon alta löytyvän alapeukun painamisen pitäisi auttaa, mutta näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Mozillan toteuttaman tutkimuksen perusteella alapeukkua painaminen auttoi estämään vain noin 12 prosenttia huonoista suosituksista.

Parempia tuloksia saat painamalla suositeltavan videon alta tai oikeasta reunasta löytyvää kolmea pistettä. Siitä aukeavasta valikosta valitse tehokkaamman tuloksen saadaksesi ”Älä suosittele kanavaa”.

Yksittäisen videon saa katoamaan suositusten listasta painamalla samasta kolmen pisteen valikosta vaihtoehtoa ”En ole kiinnostunut”, mutta tuo vaihtoehto on tutkimuksen tietojen valossa huomattavasti koko kanavan blokkaamista heikompi.

Mikäli esimerkiksi tämä video ei kiinnosta, sen saa pois suosituksista valitsemalla ensin punaisella merkityt kolme palloa ja sitten toisen niin ikään punaisella merkityistä vaihtoehdoista alempana.

Mozillan datan perusteella valitsemalla koko kanavan blokkaavan vaihtoehdon huonoja suosituksia saa parhaimmillaan vähennettyä jopa 43 prosenttia. Ratkaisu ei siis ole aivan täydellinen, sillä se estää täysin ainoastaan yhden kanavan eikä esimerkiksi kokonaista aihepiiriä, mutta se vähentää suosituksistasi epämieluisaa sisältöä selvästi muita vaihtoehtoja enemmän.