Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Alec Baldwin on sopinut elokuvan kuvauksissa sattuneen ampumaturman kuolleen kuvaajan perheen kanssa

Amerikkalaisnäyttelijä ja -juontaja Alec Baldwin on sopinut siviilikanteen viime vuoden lokakuussa lännenelokuvan harjoituksissa vahingossa ampumansa kuvaajan perheen kanssa.

Alec Baldwin Kuva: Justin Lane / EPA

Alec Baldwin oli harjoittelemassa kohtausta 1880-luvun Yhdysvaltoihin sijoittuvan Rust-elokuvan kuvauksissa käsiaseen kanssa, jossa piti olla vain paukkupanoksia. Aseessa oli kuitenkin oikea luoti, ja Baldwin ampui vahingossa 42-vuotiaan kuvaajan Halyna Hutchinsin sekä haavoitti ohjaaja Joel Souzaa.

Nyt Baldwin on sopinut tapauksen Hutchinsin perheen kanssa. Sopimuksesta ei ole kerrottu julkisuuteen yksityiskohtia. Sopimus koskee myös elokuvan tuotantoyhtiötä.

Rust-elokuvan kuvauksia on määrä jatkaa tammikuussa. Hutchinsin lesken Matthew Hutchinsin on määrä toimia jatkossa yhtenä elokuvan tuottajista.

Tapauksen tiimoilta on nostettu muitakin siviilikanteita. Viranomaiset eivät ole myöskään sulkeneet pois mahdollisuutta nostaa myöhemmin syytteitä Baldwinia ja muita asianosaisiksi katsottuja kohtaan.

Ampumistapauksen lisäksi Rust-elokuvan kuvauksissa on sattunut toinenkin onnettomuus. Vuoden 2021 marraskuussa myrkkyhämähäkki puri valaisija Jason Milleriä käsivarteen. Miller joutui sairaalaan, ja ilman useita onnistuneita leikkauksia hänen kätensä olisi jouduttu amputoimaan.

Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaaja Halyna Hutchinsin hengiltä Rust-elokuvan kuvauksissa lavasteaseella. Edelleen on mysteeri, miten aseeseen on voinut kulkeutua oikea luoti. Marjukka kolkutti Yleisradion lavasteosaston ovelle ja pääsi tutustumaan Tuntematon Sotilas -elokuvissa käytettyihin lavasteaseisiin. Tehostemestari Pasi Laitinen kertoo, miten aseita kuvauksissa kuuluu käsitellä, ja mitkä tekijät näyttelivät osaa Rust-elokuvan traagisessa onnetomuudessa.

Lue myös:

Valoteknikko haastoi Alec Baldwinin oikeuteen kuvaajan kuolemaan johtaneen ampumaturman vuoksi

Baldwinin ampumaturman asemestari epäilee sabotaasia: Joku laittoi tahallaan oikeita patruunoita laatikkoon

Baldwinille ladatun aseen antanut apulaisohjaaja kommentoi ampumistapausta ensimmäistä kertaa julkisesti – kertoo olevansa "järkyttynyt ja surullinen"

Kuvaajan kuolemaan johtaneen lännenelokuvan nuori asemestari ei tiedä, miten Baldwinin turma-aseeseen päätyi kovia panoksia

Kuvaajan kuolemaan johtaneen lännenelokuvan nuori asemestari ei tiedä, miten Baldwinin turma-aseeseen päätyi kovia panoksia

Turma-aseen Baldwinille ojentanut apulaisohjaaja myöntää, ettei tarkistanut asetta kunnolla

Surmaluoti löytyi lopulta ohjaajan olkapäästä – viranomaiset kertoivat lisätietoja Alec Baldwinin turmaelokuvan ampumistapauksesta

Räjähde-ekspertti varoitti turmaelokuvan apulaisohjaajan käytöksestä jo kaksi vuotta sitten – ala vaatii oikeiden aseiden kieltoa kuvauksista