Main ContentPlaceholder
Assemblyilla on luvassa muun muassa esports-turnauksia, pelaamista, livekeikkoja ja pöytälätkän SM-kisat.
Änäriä pelataan Assyilla 6vs6-pelimuodossa, jossa kruunataan Euroopan mestari ja maailmanmestari. Kuva: Joel Tainio / SEUL ry
Nico Hartikainen
Assembly on vahvistanut 23.–26.2.2023. järjestettävän Winter-tapahtumansa esports-tarjonnan, kaksi live-esiintyjää ja muuta ohjelmaa.
Kilpapelaamisen ykkösnyrkkinä on tällä kertaa NHL-pelisarja eli tutummin änäri, jossa kruunataan 6vs6-pelimuodon Euroopan mestari ja maailmanmestari. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun 6vs6:n maailmanmestaruudesta pelataan livenä.
Änärikisoissa jaetaan palkintorahaa yhteensä 28 000 €. Euroopan mestari selviää perjantaina ja MM-ottelu pelataan lauantaina.
Virtuaalilätkän lisäksi tapahtumassa pelataan kilpaa Counter-Strikea, mutta turnauksen yksityiskohdat paljastetaan myöhemmin. Valorantissa järjestetään 2vs2-turnaus sekä striimaajien välinen näytösottelu.
Ohjelmassa on myös Assymylly, eli tapahtumassa kruunataan tappelupelien mestareita. Mukana olevat pelit ovat Guilty Gear: Strive, Tekken ja Super Smash Bros.
Assemblyille saapuu vuosi toisensa jälkeen tuhansia pelaamisesta ja tietokekniikasta kiinnostuneita kävijöitä. Jopa tuhannet saapuvat oman tietokoneen kanssa lanittamaan. Kuva: Nico Hartikainen
Assyilla järjestetään myös pöytälätkän SM-kisat. Torstaina esiintyvät livenä suositut kotimaiset räppärit Cledos ja DAVI. IS Streamcorner taas kerää yhteen kotimaisia striimaajia, ja cosplay-kilpailussa palkitaan hienoimmat puvut sekä esitykset.
Tapahtumassa näytetään myös tulevan tv-dokumentin Game of Mindsin ensimmäinen jakso. Sarjassa seurataan CS-pelaaja Verneri ”BONA” Junkalaa sekä League of Legendsissa kilpailevaa SK Gaming -joukkuetta, joita auttaa urheilupsykologi Mia Stellberg.