Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Annen kaulalla riippuu enkeli – se kertoo rakkaasta Jasperista, joka kuoli aivan liian nuorena

Jasper Helin, 16, menehtyi auto-onnettomuudessa toukokuussa 2017. Häntä jäivät kaipaamaan isä, äiti, kaksi veljeä ja lukuisa joukko sukulaisia, ystäviä ja tuttavia. Kotipaikkakunnan yhteisö ei jättänyt perhettä yksin surun kanssa missään vaiheessa, mistä perhe on nyt kiitollinen. Kuva:  Tatu Lertola

Nuorten liikennekuolemat nousevat nyt jatkuvasti otsikoihin. Anne Helin tietää, miltä tuntuu, kun poliisi tuo kotiin pahimmat mahdolliset uutiset: hänen poikansa Jasper kuoli vain 16-vuotiaana auto-onnettomuudessa.

Rusko

Joka puolella on tonttuja, valoja ja muita koristeita. Kauniisti koristellun omakotitalon joulutunnelmaa leimaa kuitenkin myös ikävä.

– Joulu on vähän vaikeaa aikaa, koska Jasper oli jouluihminen, perheen äiti Anne Helin sanoo.

Siitä on nyt viisi ja puoli vuotta, kun Jasper lähti kavereidensa kanssa toukokuisena keskiviikkoiltana eikä enää palannut kotiin. Jasper, perheen keskimmäinen poika, oli tuolloin kaksi viikkoa vajaat 17 vuotta.

– Jasperista sanottiin, että hän oli hymyileväinen, ystävällinen ja hyvä kuuntelemaan muiden murheita. Jalkapallo oli hänelle tärkeä, ja hän valmensi nuorempia junioreita. Hän oli sosiaalinen, ja kaverit olivat kaikki kaikessa, äiti kertoo.

Jasperin kuva on Helinin perheen olohuoneessa pianon päällä. Kuva:  Tatu Lertola

Jasper oli lähtenyt kahden kaverinsa kanssa myös kohtalokkaana iltana. Orikedon Shellillä kyytiin tuli kaksi kaveria lisää. He olivat halunneet tulla mukaan, kun Jasperia oli lähdetty heittämään tyttöystävän luokse.

– Pienen Fiatin takapenkille oli mennyt kolme raavasta nuorta miestä. He eivät olleet mahtuneet sinne kunnolla, eivätkä he siksi olleet kiinnittäneet turvavöitä. Jasper istui keskellä, Anne Helin kertoo.

Puoli kahdelta yöllä soi ovikello. Ovella oli poliisi. Anne kertoo, että elämässä on nyt aika ennen tuota hetkeä ja sen jälkeen.

Isoveli Kasper, nyt 24, oli saanut kirjoitukset ja pääsykokeet päätökseen. Hän oli kaverilla katsomassa jääkiekon MM-kisoja ja grillaamassa. He olivat menneet juuri nukkumaan, kun puhelin soi. Isä käski Kasperia tulemaan kotiin ja kertoi, että poliisit tulevat hakemaan.

– Avasin uutissivun ja näin otsikon. Minulla ja Japilla oli yhteisiä kavereita. Mietin, kuka on menehtynyt ja kuka selvinnyt, Kasper kertoo.

Auto ja sen kyydissä olleet viisi nuorta olivat ajaneet pitkin Turun ohikulkutietä ja lähteneet kääntymään Vahdontien rampista.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan raportin mukaan tilanteessa ei ajettu ylinopeutta, mutta kuljettaja oli huomannut tilannenopeuden olleen rampissa liian suuri. Hän oli painanut jarrua voimakkaasti, jolloin auto oli lähtenyt perän kautta luisuun. Auto suistui tieltä vasemmalle, törmäsi sivuojan vastaluiskaan ja lensi 14 metrin matkan pyörien samalla ilmassa ympäri. Sen jälkeen auto törmäsi vielä toisen ramppitien sisäluiskaan ja lensi siitä seitsemän metrin matkan.

Kaikki kolme takapenkillä ollutta nuorukaista lensivät autosta ulos. Jasper menehtyi tapahtumapaikalla, toinen poika myöhemmin sairaalassa. Kolmas sai erittäin vakavat vammat. Edessä istuneiden hengen pelastivat turvavyöt. Raportin mukaan ne olisivat pelastaneet myös Jasperin ja toisen pojan hengen.

IS uutisoi onnettomuudesta toukokuussa 2017. Ensiuutisissa Jasperin ikä oli vielä mainittu väärin. Kuva:  Ilta-Sanomat

Rusko on reilun 6 000 asukkaan kunta Turun naapurissa. Pienellä paikkakunnalla uutinen levisi nopeasti. Marja Snellman kertoo kuulleensa asiasta heti torstaiaamuna.

– Tulin laivalla Tukholmasta ystävyyskoulumatkalta oppilaiden kanssa. Yhden oppilaan isä on poliisi, ja hän tuli suoraan töistä satamaan. Hän kertoi, että yö oli ollut tosi raskas, sillä oli tapahtunut onnettomuus. Matkalla puhelimeeni tuli poikani Jaakon ja Jasperin veljen Oskarin joukkueenjohtajalta viesti, että joukkueen valmentaja Jasper on menehtynyt onnettomuudessa. Hän pyysi kaikkia vanhempia kokoontumaan kentällä klo 17.

Marja muistaa kokoontumisen hyvin. Annen muistikuvat ovat hämärät.

– Muistan vain, että minulla oli suuri tarve kertoa asiasta, ettei siitä oltaisi pimennossa.

– Sinä tulit kokoontumiseen Jasperin treenikassi olallasi ja annoit sen pois. Sanoit, että nyt on jonkun muun vuoro ottaa vastuu. Kaikille pelaajille jaettiin keltaiset ruusut, ja he lähtivät kimppakyydeillä onnettomuuspaikalle.

Marjalle oli alusta asti selvää, että hän halusi auttaa tragedian kohdannutta perhettä. Hänen oma poikansa ja Helinien nuorimmainen Oskar ovat samanikäiset.

– Halusin tehdä jotain konkreettista. Mietin, että perheessä on kaksi urheilevaa nuorta miestä, he tarvitsevat ruokaa.

Futisäidit järjestivät sähköpostiringin, jossa jaettiin ruokavuorot. Osallistuminen oli vapaaehtoista, mutta kaikki lähtivät mukaan. Joka päivä kello 16 Helinien ovelle tuotiin kotiruokaa. Lopulta ruokarinkiä jatkettiin kaksi viikkoa.

– Se oli maailman suurin apu. Eihän silloin mikään maistunut, mutta pakko oli syödä, Anne muistelee.

Kun Helinien hätä oli suurin, Marja Snellman (vas.) ja muut futisäidit tulivat avuksi. Anne Helin on kiitollinen ystävälleen. Kuva:  Tatu Lertola

Kasperin lakkiaisiin oli kaksi viikkoa aikaa. Perhe mietti, mitä niille tapahtuu, sillä he itse eivät olleet kykeneviä järjestämään juhlia. Kun Kasper ilmaisi haluavansa lakkiaiset, tulivat futisäidit jälleen avuksi. Kakkuja leivottiin, ja kun 100 henkilön vierasmäärä selvisi, roudattiin pihakalusteita Helinien talolle. Paikalle tuotiin koulun fysiikan luokan iso jääkaappi, jotta kaikki ruoat saataisiin kylmään.

– Ruokaa oli ihan älyttömän paljon. Paikallinen kahvila halusi lahjoittaa täytekakkuja. Yhden kaverin äidillä on siivousfirma, ja he halusivat tulla meille siivoamaan. Sukulaiset istuttivat kesäkukat pihalle ja laittoivat muutenkin pihaa. Futisäidit jakoivat keittiövuorot, Anne muistelee.

– Koin vähän hankalana sen, että minun takiani oli niin iso hössötys, mutta kyllä siitä jälkeenpäin on ollut kiitollinen, Kasper sanoo.

Vaikka lakkiaisissa oli surureunus, perhe pystyi silti nauttimaan päivästä. Tunnelma oli lämmin.

– Ajatus oli, että pidetään nämä juhlat ja mietitään sitten muuta, he kertovat.

Yhteisö, muun muassa Annen työkaverit, tulivat avuksi samalla lailla myös hautajaisten järjestämiseen.

Anne-äiti kuvailee Jasperin (vas.) olleen yhdistävä voima veljessarjassa, sillä Kasperilla (kesk.) ja Oskarilla oli sen verran ikäeroa. Kuva:  Tatu Lertola

Helinit kokevat, että yhteisöltä ja poikien kavereilta saatu tuki kannatteli pahimmilla hetkillä. Kuvaavaa on Ruskon nuorisopapin toiminta.

– Hän kiersi useina päivinä Ruskolla juttelemassa nuorille ja kävi onnettomuuspaikalla. Hän meni jopa Turkuun toisen kuolleen nuoren kotiin, vaikkei se ollut hänen aluettaan, Anne kertoo.

Jalkapalloperhe piti tiiviisti yhtä. Joukkueella oli heinäkuussa turnaus Göteborgissa, jonne myös Jasperin olisi pitänyt lähteä. Kasper siirtyi pikkuveljensä tilalle joukkueen valmentajaksi turnaukseen.

– Kun olimme lähdössä ensimmäiseen peliin, Kasper veti päälle paidan, jossa olivat nimikirjaimet J.H. Pidin puheen ja sanoin pojille, että Jasper on meidän mukanamme täällä, nyt lähdetään pelaamaan. Sen jälkeen menin vessaan itkemään, Marja sanoo.

Helinit kertovat, että kukaan ei vältellyt heidän kohtaamistaan tai arastellut lähestyä. Suomalaiset monesti kuvittelevat, että sureva täytyy jättää rauhaan, vaikka tilanne voi olla täysin päin vastoin.

– Minulla oli olo, että täytyy saada Jasperin kavereita lähelle, koska meillä on ollut aina paljon kavereita täällä. Ajattelin, että se ei saa loppua. Halusin, että Jasperista puhutaan, Anne sanoo.

Perheen pojille kaverit olivat henkireikä. Kun kotona oli paljon ihmisiä ja surullinen tunnelma, oli saatava jotain muuta ajateltavaa.

– Auttoi, että pystyin keskustelemaan asiasta mutta myös tekemään heidän kanssaan muita asioita. Minulle sanottiin, että tule mukaan, jos siltä tuntuu, ja he voivat käydä hakemassa minut, Kasper kertoo.

– Kavereiden kautta pääsi tavallaan kiinni tavalliseen arkeen, Oskar lisää.

Kasperille (oik.) ja Oskarille (kesk.) käverit olivat tärkeitä onnettomuuden jälkeen. Heidän kanssaan pääsi kiinni tavalliseen arkeen mutta myös juttelemaan tapahtuneesta. Vasemmalla kuvassa on lasikaappi, johon on koottu Jasperin tavaroita. Kuva:  Tatu Lertola

Anne kokee, että ihmiset miettivät ihan liikaa, mitä he voivat sanoa surevalle.

– Ei tarvitse sanoa mitään. Siihen ei ole mitään sanoja. Riittää, että tulee ja koskee vaikka olkapäähän. Tai voi halata. Tilanteessa saa itkeä. Ei sitä kannata pelätä turhaan. Riittää, että on läsnä. En edes muista, mitä ihmiset ovat minulle tuolloin sanoneet. Marja haki minut yksi päivä ja vei Raision alppiruusupuistoon. Sitä jää helposti vain kotiin.

– Se on niin kova paikka, että on ehkä hankala lähteä mihinkään tai tehdä mitään. Harvoin kukaan haluaa kuitenkaan olla yksin, Kasper lisää.

Jasperin haudan luo on tuotu muistopenkki, johon ystävät ja tutut ovat voineet kirjoittaa ajatuksiaan. Kuva:  Anna-Maija Naakka

Tussilla kirjoitetut viestit on poltettu penkkiin, jotta ne säilyvät ikuisesti. Kuva:  Anna-Maija Naakka

”I see you in a better place” eli ”näemme paremmassa paikassa”, on joku kirjoittanut penkkiin. Kuva:  Anna-Maija Naakka

Annen kaulassa roikkuu enkeliä kuvaava koru. Se on ollut siinä jo viisi ja puoli vuotta.

– Sain tämän futisäideiltä lahjaksi. Sen nimi on kosketus. Se annettiin Jasperin muistopelissä, jossa pelaajat kantoivat mustia nauhoja.

– Annoimme sen siksi, että jos Annelle tulee olo, että hän haluaa olla Jasperia lähellä, hänen ei tarvitse mennä haudalle tai onnettomuuspaikalle.

– Sanoitte, että tämän nimi on kosketus, koska Jasper kosketti teitä niin syvästi.

Kosketus-niminen koru on ollut Anne Helinin kaulassa viisi ja puoli vuotta. Sen avulla hän on lähellä Jasperia koko ajan. Kuva:  Tatu Lertola

Hiljattain uutisoitiin Loimaalla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa kuoli nuori pariskunta. Kesäkuussa kaksi nuorta kuoli auton ja rekan törmäyksessä Turun lentokentän lähellä. Sieltä on vain muutama kilometri paikkaan, jossa Jasper menehtyi.

Suomessa on ollut tänä vuonna yli 15 nuorten kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Poliisi on raportoinut erityisesti nuorten kaahailun ja päihtyneenä ajamisen olevan kasvussa.

– Meni kauan aikaa niin, että aina kun kuulin ambulanssin äänen, sisältä kouraisi. En pystynyt aluksi lukemaan onnettomuusuutisia. Nyt ensimmäinen ajatus on, että minä niin tiedän, mitä nuorten kotona tapahtuu. Elän uudelleen sen hetken, kun ovikello soi ja maailma romahtaa, Anne sanoo.

Elän uudelleen sen hetken, kun ovikello soi ja maailma romahtaa.

Vaikka onnettomuudessa ei todettu rikosta, kuljettajalla oli tilanteeseen nähden liikaa vauhtia ja liian vähän ajokokemusta.

– Autoillessa on helppo unohtaa, miten kaikki voi olla kiinni sekunnin murto-osista tai huonoista olosuhteista. Sillä, että tekee itse kaiken mahdollisen, voi välttää paljon surua, Kasper sanoo.

Anne on sanonut pojilleen ja kaikille heidän kavereilleen, että he miettisivät kaksi kertaa, haluavatko aiheuttaa murhetta kotiin.

– On ollut kaikille selvää, että turvavöitä käytetään. Kun ajaa, on vastuussa kaikissa kyydissä olijoista. Jokainen päättää, käyttääkö turvavöitä, mutta kuljettaja päättää, liikkuuko auto metriäkään, hän sanoo.

Jokainen nuoren liikennekuolema on turha. Nuorten ajo-opetukseen pitäisi panostaa enemmän, Helinit miettivät. Kuva:  Tatu Lertola

Helinit peräänkuuluttavat parempaa opetusta nuorille kuljettajille. Harva tietää, miten eri lailla auto käyttäytyy, jos siinä on tai ei ole matkustajia. Tai kun ei ole turvavöitä, ja ihmiset heiluvat.

– Olin viisi vuotta sitten itse ajosimulaattorissa, ja se oli paskempi kuin meidän pleikkarin ajosimulaattori. Olen myös ollut oikeassa kilpa-auton ajosimulaattorissa, joten miksei sellaisia voi olla autokoulussa? Ajoin autokoulun simulaattorilla pimeäajotestin, ja sitten pitäisi osata hallita auto oikeasti niissä olosuhteissa, Kasper sanoo.

Helinin perhe on pystynyt jatkamaan elämäänsä eteenpäin. He ovat aina liikkuneet paljon perheenä, niin jalkapallokentillä kuin karting-radoillakin. He kokevat, että tavallaan heitä on edelleen viisi.

– Ei ole päivääkään, etteikö Jasper olisi mielessä. Yksi on poissa, mutta hän on aina meidän mukanamme. Ainahan asia on läsnä, mutta olemme jatkaneet elämää, Anne kertoo.

Helinin perhe tekee paljon asioita yhdessä. Jasper on aina heidän mukanaan, vaikkei olekaan enää fyysisesti läsnä. Kuva:  Tatu Lertola

Lasikaapissa on tallessa Jasperin tavaroita: leluja, palkintoja ja jalkapallomuistoja. Kuva:  Tatu Lertola

Jasper ei ole tabu, vaan hänestä on lupa puhua. Lasikaapissa perheen olohuoneessa ovat Jasperin hymypoikapatsaat, mitalit ja vanhat maalivahdin hanskat. 16-vuotias nuorimies hymyilee pianon päältä ja veljeksistä otetuissa potreteissa.

– Kaipaan häntä edelleen. Ehdimme tekemään paljon yhdessä, ja menetin parhaimman kaverini. Mutta ehkä yksi syy, miksi nyt menee näin hyvin, on Japi itse. Meillä oli paljon yhteisiä kavereita, joihin turvautua. Oli futisjoukkue, joka otti minut omakseen, Kasper sanoo.

– Ei Japia enää tule päivittäin mietittyä, mutta tietyissä tilanteissa tulee mieleen, mitä hän olisi tehnyt. Hän on edelleen osa elämää mutta eri tavalla, Oskar pohtii.

Jos meidät olisi jätetty yksin, emme välttämättä olisi selvinneet näin hyvin.

Suru on perheen kertomuksissa läsnä. Se on varmasti jollain lailla läsnä loppuelämän. Mutta päällimmäinen tunne on kuitenkin kiitollisuus. Kun hätä oli suurin, ihmiset tulivat ja auttoivat.

– Jos meidät olisi jätetty yksin, emme välttämättä olisi selvinneet näin hyvin. Yhteisön tuki ja se, että ihmiset uskalsivat antaa apuaan, on ollut kaikkein tärkeintä. Suru oli koko yhteisön yhteinen, Anne sanoo.