Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Antti Mäkistä ehdotetaan Sammon hallituksen puheenjohtajaksi – Näin Björn Wahlroos kuvailee seuraajaansa

Sammon nimitys- ja palkitsemisvaliokunta aikoo ehdottaa entisen hallituksensa jäsenen Antti Mäkisen valintaa Sammon hallituksen uudeksi jäseneksi yhtiökokouksessa toukokuussa ja tämän nimitystä edelleen Sammon puheenjohtajaksi.

Nykyinen hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos ilmoitti aiemmin, ettei hän ole valittavissa uudelleen yhtiön hallitukseen. Mäkinen on toiminut Sammon hallituksen jäsenenä vuosina 2018–2021.

”Antilla on vankka kokemus sekä finanssialasta että suuren pohjoismaisen pörssiyhtiön hallituksen menestyksekkäästä johtamisesta”, Wahlroos sanoo Sammon pörssitiedotteessa.

”Lisäksi hän tuntee Sammon liiketoiminnot ja yrityskulttuurin aiemman hallitustyöskentelyn ansiosta. Olen vakuuttunut siitä, että hän on paras henkilö tähän tehtävään ja että hänen nimittämisensä hyödyttää Sampoa.”

Mäkinen toimii metsäyhtiö Stora Enson hallituksen puheenjohtajana ja konepajakonserni Metso Outotecin hallituksen jäsenenä. Hän toimi valtion sijoitusyhtiö Solidiumin toimitusjohtajana viime vuoden toukokuuhun asti.

Stora Enson nimitysvaliokunta esitti maanantaina, että Mäkinen jatkaa jäsenenä yhtiön tulevassa hallituksessa.

Solidium omistaa Stora Enson osakkeista 10,7 prosenttia ja 27,3 prosenttia sen äänistä, mutta sillä ei uudessa hallituskokoonpanossa olisi yhtään suoraa edustajaa.

”Faktisesti Stora Enson hallitusehdokkaiden joukossa ei ole [Solidiumin] työntekijää, mutta on tietenkin selvää, että meillä on tiivis yhteys Antti Mäkiseen historiankin perusteella”, Solidiumin toimitusjohtaja Reima Rytsölä sanoi Kauppalehden haastattelussa.