Alvar Aalto näki metsäyhtiö Enso-Gutzeitin pääkonttorin jatkumona Pohjoisesplanadin historiallisille rakennuksille. Arvostelijoiden mielestä marmorilla koristeltu julkisivu varasti huomion muilta arvorakennuksilta. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
Vierailu sokeripalana tunnetussa toimistotalossa on kuin aikamatka 1960-luvulle. Nyt yleisölle suljettuna olleeseen rakennukseen tulee kaikille avoin ravintola.
Sokeripalana tunnettu toimistotalo Helsingin Katajanokalla saa uuden elämän, kun suurelta yleisöltä vuosikymmenet suljettuna ollut rakennus avautuu kaikille.
Esimakua tulevasta antoi muotoilutapahtuma Helsinki Design Week syyskuussa, jolloin arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemaan marmorikuutioon pääsi tutustumaan ensi kertaa runsaan viikon ajan.
Kruununhaasta tutun Kuurnan ravintoloitsijat Laura Styyra ja Tom Hansen pitivät silloin ylimmän kerroksen kabineteissa pop up -ravintolaa ja entisessä henkilöstöruokalassa viinibaaria.
Lue lisää: Alvar Aallon vihattu ja rakastettu ”Sokeripala” avautuu yleisölle design-ravintolana
Ylimmän kerroksen entinen henkilöstöruokala on tarkoitus muuttaa ravintolaksi. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
Nyt rakennukseen on tarkoitus avata pysyvästi ravintola ensi kesän aikana. Johtaja Jussi Kivitie tiloja vuokraavasta Newsecistä asettelee sanansa varovasti kertoessaan tulevasta.
Kivitien mukaan neuvottelut ovat pitkällä erityisesti yhden ravintolatoimijan kanssa, mutta hän ei voi kertoa asiasta kovin konkreettisesti, ennen kuin nimet ovat papereissa.
”Tavoitteena on saada kokonaisuudeltaan taloon istuva konsepti ja ravintoloitsija, jolla on aikaisempia näyttöjä.”
Kivitie puhuu laadukkaasta ravintolasta, jossa voi kuitenkin syödä omallakin rahalla. Palacen tai Savoyn kaltaista ensimmäisen luokan ravintolaa rakennukseen siis tuskin tulee.
Näiden instituutioiden takana on Suomen johtaviin ravintolakonserneihin kuuluva Noho Partners. Toimitusjohtaja Aku Vikström kertoo, että yhtiö oli aluksi mukana neuvotteluissa, mutta luopui sittemmin suunnitelmista.
”Esitimme fine dining -konseptia, mutta se ei lähtenyt lentoon. Siinä oli meille liikaa reunaehtoja, että olisimme saaneet kannattavan yhtälön.”
Kuurnakaan ei ole Sokeripalaan palaamassa, vaikka pöytävaraukset menivät Helsinki Design Weekin aikana kuin kuumille kiville, Laura Styyra sanoo.
”Pop up oli aivan fantastinen kokemus. Se oli meille ihana kokeilu, testilaboratorio. Uskon, että siihen löytyy toinen, sopivampi toimija.”
Styyran mukaan syitä jättää tilaisuus väliin on monia. Hän mainitsee esimerkiksi epävarmat talouden näkymät ja ravintolan suuren koon.
Myös kahvilatoiminta olisi mahdollista rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.
Ylimmän johdon kabinettitilaa kaavaillaan niin ikään ravintolaksi. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
Tilat Sokeripalassa jäivät tyhjilleen, kun rakennuksen pitkäaikainen käyttäjä metsäyhtiö Stora Enso muutti muualle.
Rakennus säilyy vastakin pääosin toimistokäytössä. Kivitien mukaan noin puolet toimistotiloista on jo vuokrattu ja loppujenkin osalta kysyntää on ollut kiitettävästi.
Ensimmäinen vuokralainen on asianajotoimisto DLA Piper, joka muuttaa talon kahteen kerrokseen vuodenvaihteessa.
Koronapandemian aikana yleistynyt hybridityö on kuitenkin saanut yritykset laskelmoimaan, kuinka usein työntekijät käyvät toimistolla ja paljonko ne tarvitsevat tilaa, Kivitie sanoo.
”Tendenssi isoissa yrityksissä on, että päätöksenteko kestää.”
Kiinteistössä on tehty talotekninen peruskorjaus kymmenisen vuotta sitten. Samalla suuri osa koppikonttoreista on muutettu avokonttoreiksi ja toimistokerrosten välille on avattu uudet portaikot.
Johdon neuvotteluhuoneen ikkunasta näkyy Presidentinlinna ja Helsingin tuomiokirkko. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
Inhottu ja ihailtu Sokeripala valmistui Kanavaranta 1:een Stora Enson edeltäjän Enso-Gutzeitin pääkonttoriksi 60 vuotta sitten vuonna 1962.
Vuonna 2008 metsäyhtiö myi rakennuksen saksalaiselle Deka-kiinteistösijoitusrahastolle noin 30 miljoonalla eurolla ja jäi tiloihin vuokralle.
Aallon arkkitehtuurista tohtoriksi väitellyt Marianna Heikinheimo tietää, miksi rakennus herättää monissa suuria tunteita. Heikinheimo, arkkitehtitoimisto Ark-byroon toimitusjohtaja ja arkkitehti itsekin, on Sokeripalan muutostöiden pääsuunnittelija ja laatinut sen rakennushistoriallisen selvityksen.
Hän vie meidät viidennen kerroksen kulmahuoneeseen, joka oli aiemmin metsäyhtiön toimitusjohtajan käytössä. Ikkunasta avautuu näkymä pääkaupungin kruununjalokiveen: Eteläsatamaan ja Pohjoisesplanadille.
Aalto näki Sokeripalan jatkumona Pohjoisesplanadin varrella oleville historiallisille rakennuksille, kuten Helsingin kaupungintalolle, Ruotsin suurlähetystölle, korkeimmalle oikeudelle ja Presidentinlinnalle, Heikinheimo kertoo.
Tämän vuoksi Aalto sai vakuutettua rakennuttajan siitä, ettei Sokeripalasta tehtäisi niin korkeaa kuin kaava olisi sallinut. Jos kuusikerroksista rakennusta katsoo nyt vaikkapa Havis Amandalta, se on suurin piirtein samassa linjassa kolmikerroksisen Presidentinlinnan kanssa.
Metsäyhtiön pääkonttorin paikalta purettiin Norrménin talo. Kuva 1800-luvun lopulta. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Arvostelijoiden mielestä hohtavan vaalealla italialaisella marmorilla koristeltu julkisivu kuitenkin varasti huomion muilta arvorakennuksilta ja poikkesi Katajanokan arkkitehtuurista.
”Marmori oli tavattoman kallista ja huomiota herättävä piirre. Aalto ikään kuin korotti rakennuksen aseman 1800-luvun merkittävien valtiollisten ja Helsingin kaupungin rakennusten rinnalla, niiden arvoiseksi. Toiset kokivat, että se oli arrogantti teko.”
Osa harmittelee sitä, että konttorille raivattiin tilaa purkamalla toisen huippuarkkitehdin Theodor Höijerin suunnittelema palatsimainen Norrménin talo.
Johtajien kerroksen aulaan on upotettu tekstiilitaiteilija Greta Skogster-Lehtisen suunnittelema kangasmatto. Hän oli Enso-Gutzeitin pääjohtajan, vuorineuvos William Lehtisen puoliso. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
Sokeripalan sisätilat kuvastavat rakennusaikansa sosiaalista hierarkiaa, joka tuntuu nykyajassa vieraalta.
Heikinheimo haluaa näyttää, miltä entisajan herroista tuntui, kun he kokoustivat kabinetissaan. Hän pyytää istumaan upottavan pehmeälle tuolille pyöreän pöydän ääreen ja katsomaan ulos ikkunasta.
Kaupunki leikkaantuu näkyvistä Helsingin tuomiokirkkoa lukuun ottamatta.
”Monet ovat ihmetelleet, miksei Aalto tullut ajatelleeksi tällaista virhettä. Mutta kun olen istunut täällä, olen tullut siihen tulokseen, että tämä oli Aallon tarkoitus. Täällä voi kohottaa itsensä kaiken yläpuolelle, samalle tasolle, jonne vain muutamat huiput pääsevät”, Heikinheimo sanoo.
”Arkkitehtonisin keinoin on tuotu eksklusiivinen maisema. Rakennus on instrumentti katsoa maailmaa. Tätä ei missään nimessä voi pitää vahinkona.”
Heikinheimon mielestä ylimmän johdon kabinetissa Aallon tilallinen ajattelu pääsee parhaimmilleen: kabinetin jakaa muusta tilasta aaltoileva nahalla päällystetty seinä, joka ohjaa ihmisiä erilaisiin kohtaamisiin ja näkymiin.
”
”Täällä voi kohottaa itsensä kaiken yläpuolelle, samalle tasolle, jonne vain muutamat huiput pääsevät.”
Vaikka rakennuksen sisätiloissa oli alkujaan tiukka hierarkkinen järjestys, Heikinheimon mukaan näkymät kohtelivat kaikkia työntekijöitä silti melko demokraattisesti.
”Aalto ajatteli aina rakennuksen käyttäjiä. Tässä se näkyy siten, että ikkunoita on joka suuntaan. Valo ja maisema tulevat osaksi rakennusta.”
Alvar Aalto suunnitteli rakennukseen myös valaisimia ja kalusteita. Kuva on rakennuksen pääsisäänkäynnistä. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
Kattolyhdyt tuovat valoa ensimmäisen kerroksen kokoushuoneisiin, joissa oli aikoinaan henkilöstön tiloja. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
Johtajien kerroksen aulassa Heikinheimo silittää mäntypanelointia, taidonnäytettä metsäyhtiön tuotteesta.
”1950- ja 60-luvun liikerakentamiselle oli tyypillistä hienojen materiaalien käyttö. Yritykset halusivat tehdä vaikutuksen asiakkaisiin ja osoittaa yrityksen merkitystä yhteiskunnassa arkkitehtuurin avulla.”
Rakennus on suojeltu vuonna 2010 julkisivun ja tiettyjen sisätilojen osalta. Johtajien kerros kuuluu suojelluimpiin osiin. Se tarkoittaa, että tulevan vuokralaisen on hyväksyttävä seinien tumma puupanelointi ja kattoon kiinnitetyt Aallon valaisimet, Heikinheimo sanoo.
”Täytyy löytää käyttäjä, joka saa itsekin iloa irti tästä. Joku, joka arvostaa tällaista ympäristöä ja ymmärtää, mikä rakennuksessa on hienoa. Nauttii tästä ainutlaatuisena työympäristönä.”
Valtaosa entisistä koppikonttoreista on muutettu avokonttoreiksi, ja toimistokerrosten välille on rakennettu uudet portaikot. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS
