Poliisikin tuli jo veistelemään, kun ammattikuljettajalla rysähti. Miksi yksi sama ongelma toistuu raskaassa ja korkeassa liikenteessä?
Tuttuja näkyjä Uudenmaan teiltä: autoja kiinni silloissa. Kuva: Pekka Virtanen / Jyri Björkman / Lukijan kuva
Esa Juntunen HS
Miten sinä näin aikaisin tulit takaisin, ihmetteli esimies, kun Jorma Tapani palasi toimistolle.
Elettiin 1970-luvun puoliväliä, ja oli sattunut onnettomuus. Jakeluauton kuljettaja Tapani oli saanut alleen tavallista korkeamman auton ja ajoi vanhasta muistista erään sillan alitse. Sitten rytisi.
”Autossa oli semmoinen pressukate, jonka tavaratilaa kasassa pitäneet putket vääntyivät. Autoletka tuli perään ja näytin, että menkää ohitse, olen kiinni katossa”, Tapani kertaa tapahtumia.
”Pomo kysyi, että oliko se Kauniaisten silta? Oli. Olin kuulemma jo neljäs firmassa, joka siihen ajoi.”
Tapahtumat palasivat viitisen vuotta sitten eläköityneen ammattikuljettajan mieleen, kun hän huomasi HS:n uutisen samasta sillasta.
Lue lisää: Harva se päivä kuorma-auto törmää tiettyyn siltaan Kauniaisissa
Tapani oppi kertajysäyksellä, että kuljettajan täytyy aina hahmottaa auton korkeus. Siksi hän uutisen luettuaan ihmetteli, miksi nykyautoilijat silti törmäilevät siltoihin
”Se on vähän hassu tilanne, kun istut kuorma-auton hytissä, etkä näe taaksepäin, että paljonko korkeutta on ylöspäin.”
Hän arvioi, että ”osa vetää surutta”.
”Katsellaan, että tästä on muutkin mennyt niin antaa mennä vaan.”
Ammattiliikenteessä auton korkeuden hahmottamiseen ja sisäistämiseen ei liity lakeja tai säädöksiä, kerrotaan Liikenneturvasta.
”Mutta kuljettajan pitää oman ajoneuvonsa korkeus tietää, jos ei muualta, niin ainakin sen näkee rekisteriotteesta”, painottaa kouluttaja Jarkko Rytilahti.
Osa liikennöitsijöistä asentaa ohjaamoihin tarroja tai lappuja, joista ilmenevät auton tiedot. Sen sijaan pienemmissä firmoissa saatetaan ajaa vakiokalustolla, joten kuljettajat tuntevat autot kuin omat taskunsa.
Rytilahti muistuttaa, että etäisyyksien lisäksi kuljettajan pitää muun muassa varmistaa kuormansa, tietää sen massa, tuntea ajoneuvon kunto ja muistaa leposäännöt.
Miksi sitten siltoihin yhä törmätään? Rytilahden mukaan vaihtoehtoja riittää, mutta siltaa tai autoa on turha syyttää.
”Kyllä siinä jokin yhdistävä tekijä siellä ohjaamossa on, että silta ja auto kohtaavat. Onko ympäristö tuttu? Onko katsottu liikennemerkkejä? Onko ajattelemattomuutta, että tässä ollaan korkealla autolla liikkeellä?”
Miten yleisiä törmäykset ovat? Siitä ei ole tarkkaa tilastoa.
Tarkimman arvion antaa tavaraliikenteen edunvalvontaa tekevä Suomen kuljetus ja logistiikka eli Skal ry. Sen karkean arvion mukaan osumia tulee vähintään joka toinen viikko.
Skalin mukaan valtion ja kuntien pitäisi nykyistä paremmin huolehtia siitä, että siltojen maksimialituskorkeudet olisi merkitty asianmukaisesti sekä sillassa että hyvissä ajoin ennen siltaa.
Väylävirasto puolestaan laskee, että törmäysvaurioita on havaittu ainakin noin 750:ssä maantie- tai rautatiesillassa. Ne ovat pienimillään naarmuja ja lohkeamia.
Jokaista jälkeä ei kuitenkaan kannata pistää tuttua reittiä sahaavan ammattiautoilijan niskaan.
”Jälki sillassa voi olla jäänyt jostain erikoiskuljetuksesta”, Liikenneturvan Rytilahti arvioi.
Jorma Tapani ajoi uransa aikana pitkin maata, mutta korkeuden hahmottamiseen liittyvät hankaluudet keskittyvät hänen mielestään juuri pääkaupunkiseudulle.
Kauniaisten välikohtauksesta hän muistaa, että autoletkan perässä paikalle sattui poliisiauto.
”Pysähtyivät paikalle ja sanoivat: Et sitten muualta parkkipaikkaa löytänyt.”
Missä on Helsingin seudulla ahtain, ikävin tai vaikein kohta ajaa? Kerro vinkkisi alla olevalla lomakkeella, olit sitten ammattiautoilija tai henkilöauton kuljettaja!
