Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

”Brasilian teloittajan” hienot torjunnat ihastuttavat jopa brassimediassa – kroatialaistähden poika ryntäsi lohduttamaan itkevää Neymaria

Brasiliassa ihmetellään, miksi Neymar ei laukonut rangaistuspotkukilpailussa aiemmin.

Kokeneet puolustajat Thiago Silva (vas.) ja Dani Alves (oik.) lohduttivat järkyttynyttä Neymaria. Kuva: Getty Images

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kroatia onnistui jälleen taistelemaansa itsensä rangaistuspotkukilpailuun asti – ja voitti. Kroatia kaatoi pilkkukisassa Brasilian 4–2 ja eteni välieriin, joissa vastaan tulee Hollanti–Argentiina-ottelun voittaja.

MM-kisoissa Kroatia on edennyt neljästi rangaistuspotkukilpailuun ja voittanut niistä jokaisen. Se on MM-historian ennätys, joskin samaan on pystynyt myös Saksa/Länsi-Saksa.

Brasilian mediassa ihasteltiin Kroatian maalivahti Dominik Livakovicin otteita. Livakovic torjui ottelun aikana 11 kertaa ja pysäytti Brasilian ensimmäisen, Rodrygon, laukauksen pilkkukisassa.

– Kroatialaismaalivahdilta nähtiin mahtavia torjuntoja varsinaisella peliajalla ja pelastus jatko-ottelun lisäajalla. Hän torjui Rodrygon potkun ja vankisti joukkuekaveidensa luottamusta, brassimedia UOL kirjoittaa (siirryt toiseen palveluun) jutussaan, joka on otsikoitu ”Brasilian teloittaja”.

Katso Krotian ja Brasilian rangaistuspotkukilpailu napauttamalla kuvaa.

Kroatian Luka Modricista tuli MM-historian ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt maalin kolmessa eri rankkarikisassa.

Viisi rangaistuspotkua on epäonnistunut, kun maalivahtina on ollut Kroatian Livakovic. Se on ennätys, mutta samaan ovat historian saatossa pystynyt viisi muutakin veskaria.

Brasiliassa huomioitiin laajasti myös Argentiinan kannattajat, jotka juhlivat (siirryt toiseen palveluun) Brasilian putoamista MM-kisoista.

O Globo spekuloi, olivatko nämä kisat 30-vuotiaan Neymarin viimeiset. Lisäksi Brasiliassa ihmetellään, miksi Neymar ei laukonut aiemmassa vaiheessa pilkkukisaa.

– Neymar pelasi huonosti 105 minuuttia ja nerokkaasti 15 minuuttia, mutta ei päässyt laukomaan pilkkua, O Globo otsikoi (siirryt toiseen palveluun).

Esimerkiksi Saksan ja USA:n entinen päävalmentaja Jürgen Klinsmann ihmetteli BBC:llä (siirryt toiseen palveluun) samaa.

– Neymarin olisi pitänyt laukoa ensimmäisenä. Hänen olisi pitänyt asettaa nuotit.

Ottelun päätyttyä kroatialaispelaaja Ivan Perisicin poika juoksi The Athleticin toimittajan mukaan Neymarin luokse lohduttamaan tätä.

Kuva: Getty Images

Tilastoanalyyseja tekevän Gracenoten mukaan Kroatian voitto Brasiliasta oli MM-historian toiseksi suurin yllätys pudotuspeleissä. Suurin yllätys sen mukaan on Bulgarian voitto Saksasta puolivälierissä 1994. Bulgarian voiton todennäköisyys oli 30 prosenttia, Kroatian voiton todennäköisyys Brasiliasta oli 30,3 prosenttia.

Kroatian nyt yhdeksästä arvoturnausten (EM ja MM) pudotuspeliottelusta joukkue on päätynyt kahdeksan kertaa jatko-otteluun. Ainut poikkeus on vuoden 2018 MM-finaali, jossa Ranska voitti varsinaisella peliajalla 4–2.

Neymar nousi ottelussa 77 maajoukkuemaaliin ja jakamaan Fifan tilastoissa Pelen ennätystä miesten maajoukkuemaaleissa. Tosin Brasilian jalkapalloliiton mukaan Pele teki 95 maalia. Ero johtuu siitä, että osa Pelen maaleista syntyi harjoitusotteluissa seurajoukkueita vastaan. Fifa ei näitä maaleja laske.

Jatko-ottelun upea osuma ei Neymaria (oik.) lohduttanut. Vasemmalla Vinicius Junior. Kuva: Getty Images

BBC:n seurannassa kerrottiin, kuinka samba-bändi lopetti soittamisen São Paulossa. BBC:n toimittaja kuvaili tunnelmaa alakuloisen mietteliääksi.

– Kansakunta todella uskoi pääsevänsä finaaliin.

Kooste: Kroatia–Brasilia 2–1 (4–2 rp.).

Toteutus vaati toimiakseen JavaScriptin.