Cata Mansikka-ahosta tuli koko kansan tähti Levottomat-hitin jälkeen – sitten yksi asia muutti elämän suunnan

Levottomat-soundtrack palkittiin Emmalla, Jussilla sekä kultalevyllä, ja se oli vuonna 2001 soitetuin kappale Suomen radioasemilla.

Vuonna 2000 ensi-iltansa saanut Levottomat jätti lähtemättömän vaikutuksen kotimaiseen elokuvakenttään. Kolmekymppisten ihmissuhteiden monimutkaisuudelle ääriviivat piirtänyt Levottomat oli ohjaaja Aku Louhimiehen suuri läpimurto.

Louhimiehen esikoisohjauksessa paljasta pintaa ja seksiä näkyi niin paljon, että aihe nousi jopa illan uutislähetykseen.

Elokuvasta tuli lopulta sukupolvikokemus, kuten myös sen samannimisestä tunnuskappaleesta, jonka Cata Mansikka-aho esitti yhdessä Samuli Edelmannin kanssa.

Kappaleen syntyminen oli sattuman kauppaa, ja sen päätyminen elokuvan tunnusbiisiksi vahvojen tahtojen taisto.

Annetaanpa Cata Mansikka-ahon kertoa itse, kuinka kaikki tapahtui.

– Siinä oli kyllä sattumaa tai johdatusta tai tähdet oikeassa asennossa – kuka mihinkin uskoo, Mansikka-aho naurahtaa.

– Kari Hynninen oli siihen aikaan Sonylla ja haki uusia artisteja. Hän löysi mun ysärillä julkaiseman Peilikuva-albumin, joka sekin oli sattumaa, sillä sitä myytiin lähinnä Anttilassa. Kari sanoi, että näki mussa jotain ja esitteli Leri Leskiselle. Tehtiin sitten Lerin kanssa pari biisiä.

”

Siinä oli kyllä sattumaa tai johdatusta tai tähdet oikeassa asennossa – kuka mihinkin uskoo.

Mansikka-ahon ja Leskisen biisit eivät saaneet levy-yhtiössä kummoistakaan vastaanottoa. Epäkaupallista, ei kiinnosta, oli tyly vastaus.

Jälleen kerran jossain heitettiin sattuman noppaa, ja Leskisen pöydälle saapui pyyntö tehdä musiikkia Levottomat-elokuvaan.

– Leri soitti taas mulle ja kysyi, että tekisinkö hänen kanssaan biisin yhteen elokuvaan. Mä olin että ok. Muistan, kuinka ajelin jossain Punavuoressa skootterilla ja kurvasin studiolle. Mulle lyötiin käteen hirveä pinkka paperia, jossa oli leffan käsikirjoitus. En mä sitä ikinä lukenut, Mansikka-aho nauraa.

Jälkeenpäin on vaikea arvioida, olisiko biisistä tullut toisenlainen, jos Mansikka-aho olisi lukenut käsikirjoituksen. Sen sijaan hän ajeli Kaivopuistoon ja kirjoitti kappaleen tekstin kymmenessä minuutissa.

– Olin kirjoittanut tosi paljon runoja Sibelius-lukioissa ollessani. Niissä oli vähän sellaista mystiikkaa. Enkelin siivet koskettaa selkää ja vastaavia kielikuvia. Käytin niitä tarinoita ja biisin teksti tuli ihan itsestään. Siinä oli universumi valmiina, ja mä vain suolsin sen ulos.

Olemmeko jo maininneet sattuman? Niitä löytyy vielä ainakin yksi, sillä oli pelkkää hyvää tuuria, että Samuli Edelmann päätyi Mansikka-ahon duettopariksi.

– Samuli tuli käymään studiolla ja kuuli, kun Leri työsti biisiä. Samuli totesi, että tämä puhuttelee häntä ja että hän haluaa ehdottomasti laulaa sen.

Kaikki eivät vakuuttuneet Edelmannin päätöksestä, sillä hänellä oli myös sivurooli elokuvassa.

– Levy-yhtiön mielestä duetto oli huono idea, mutta Samuli sai tahtonsa läpi. Sitten tuli vääntöä siitä, että levy-yhtiö piti biisiä epäkaupallisena, eikä halunnut julkaista sitä sinkkuna. Lopulta elokuvan tuottaja Markus Selin ilmoitti, että leffa alkaa tällä kappaleella, piste ja loppu. Siinä oli voimakkaita tahtoja liikkeellä.

”

Sain joiltain jopa kirjeitä, että miksi tällaisessa pornoelokuvassa on minun kappaleeni.

Mansikka-aho ei välittänyt kulisseissa käydystä ”tähtien sodasta”, vaan keskittyi töihinsä muotialalla.

Kunnes.

– Mulle soitettiin kesken työpäivän, että nyt se biisi on mennyt kaikkien radiolistojen ykköseksi. Sun pitäisi lähteä illalla tv-keikalle ja me lähetetään joku katsomaan, että sä näytät ookoolta. Onneksi olin muotifirmassa töissä, että sain jotkut säälliset vaatteet. Kukaan ei kertonut, kuinka julkisuudessa ollaan tai miten esiinnytään.

Suosiota ei voi suunnitella, ja kun se osuu kohdalle hieman yllättäen, niin silloin on parasta antaa virran viedä.

– Siinä kyllä tapahtui kaikenlaista. Sain joiltain jopa kirjeitä, että miksi tällaisessa pornoelokuvassa on minun kappaleeni. En minäkään heti siitä elokuvasta oikein tykännyt. Nythän siitä on tullut ihan ikoninen leffa. Se edustaa tiettyä aikakautta ja kappale on osa sitä, mutta kyllä se biisi elää myös omaa elämäänsä.

Laulu vei Mansikka-ahon lopulta Olympiastadionin lavalle asti.

– Se oli erikoinen konsertti. Paikalla oli 55 000 ihmistä, ja televisiosta sitä katsoi kolme miljoonaa. Kun me menimme Samulin kanssa lavalle, niin ihmiset alkoivat heti laulaa tätä biisiä. Oli erikoinen tunne, kun yleisö lauloi sitä sanasta sanaan niin kovaa, että stadion kaikui. Huikea tunne.

Vaikka Mansikka-aho on opiskellut ja tehnyt musiikkia koko elämänsä, alan ammattilaiseksi hän ei ole koskaan halunnut.

– Mulla oli paljon kavereita, joiden vanhemmat olivat muusikkoja tai esiintyviä taiteilijoita. Mulle tuli sellainen olo, että se ala ei ole mulle. Elämä on lyhyt, ja mä olen kiinnostunut muistakin asioista kuin musiikista. Haluan pitää suhteeni musiikkiin mahdollisimman vapaana, ensi syksynä belgialaisen DJ:n kanssa sinkun julkaiseva Mansikka-aho kuvailee.

Moni ei tiedä, että Mansikka-aho on tehnyt ennen Levottomia teknoa, undergroundia ja housea. Hän on myös keikkaillut DJ:nä. Silti – tai juuri siksi – Mansikka-ahon kotona soi myös Pavarotti ja muu klassinen musiikki.

– Kuuntelen ihan kaikkea metallista poppiin ja hardcore-teknoon. Ihminen voi innostua monenlaisesta musiikista. Musiikki kuuluu kaikille, eikä pidä olla niin ortodoksinen siinä omassa kulttuurisessa kuplassaan.

Olisi väärin kysyä, mitä Mansikka-aho teki kun Levottomat loppui, sillä biisi ja leffa ovat jatkaneet elämäänsä tähän päivään saakka. Mansikka-aholle tuli kuitenkin luonnollinen tauko, kun hänen poikansa syntyi seuraavana vuonna.

– Se oli vedenjakaja mun elämässä. Päätin, että mun pojasta ei ainakaan tule orpoa. Uravalinnat voivat vaikuttaa peruuttamattomasti jonkun pienen elämään. Mä ajattelin silloin, että hänellä täytyy olla äiti. En halunnut kuunnella sydäntä särkevää itkua, kun äiti lähtee.

Mansikka-aho teki pienimuotoisia keikkoja ja kiertueita, mutta lopulta elämä otti aivan uuden suunnan, kun häntä pyydettiin töihin eduskuntaan.

– Olin sitten yhdeksän vuotta eduskunta-avustajana. Sitä kautta menin mukaan kunnallispolitiikkaan, jossa olin 10 vuotta. Olin nuorisolautakunnassa, työväenopistojen johtokunnassa ja viimeksi ympäristölautakunnassa. Oli kiva nähdä myös se puoli yhteiskunnasta. Jos ei ole itse ollut päättäjänä, niin ei voi ymmärtää, mitä kaikkea siihen liittyy. Olen kauhean kiitollinen, että opin ymmärtämään mitä demokratia Suomessa tarkoittaa ja kuinka se toimii.

Tässä artikkelissa on toistuvasti puhuttu sattumasta. Kun sen yhdistää uteliaisuuteen, intoon oppia uutta ja patoamattomaan energiaan, hyviä asioita alkaa tapahtua.

– Vuonna 2013 mua pyydettiin töihin yhteen suomalaiseen teknologiafirmaan, ja siitä se sitten lähti. Ehkä se on niin, että utelias luonne ja musiikillinen luovuus menee käsi kädessä teknologisen luovuuden kanssa.

”

Joskus asiakkaat kysyvät, että oletko sinä se laulaja.

Nykyisin Mansikka-aho toimii Futuricella julkishallinnon asiakkuusjohtajana. Futurice on Suomessa perustettu kansainvälinen teknologia- ja innovaatiokonsultointiyritys.

– Olen koettanut yhdistää valtionhallinnollisen osaamiseni digitalisaatioon. Suomessa ja EU:ssa ollaan tekemässä todella isoa digiloikkaa juuri tällä hetkellä. Koetamme esimerkiksi miettiä, että miten tämä muutos saadaan tehtyä niin, että se mökin mummokin pystyy käyttämään uusia palveluja tasa-arvoisesti.

Levottomista Mansikka-aho ei silti pääse – eikä halua – eroon.

– Kyllä mua muistutetaan aina siitä kappaleesta. Ollaan joskus oltu kavereiden kanssa viettämässä iltaa, niin sitten joku laulaa sen karaokessa. Joskus asiakkaat kysyvät, että oletko sinä se laulaja. Ainahan se on hauskaa, että muistetaan ja asiakastapaamisissa se keventää tunnelmaa.

Edelmannin kanssa Mansikka-aho ei ole enää biisiään esittänyt.

– Ollaan me jossain aina sattumalta tavattu. Meillä on paljon yhteisiä ystäviä, joten tiedämme kyllä mitä toiselle kuuluu. Hän on suuri taiteilija, ja pidän häntä hyvin voimallisena hahmona. Koen, että meillä on jonkinlainen yhteys aina.