Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Demokratia ei ole hiekkalaatikko – Julkisuustemput heikentävät luottoa poliitikkoihin

Keskustapuolue aiheutti tällä viikolla jälleen pienen hallituskriisin, kun se käänsi kelkkansa luonnonsuojelulaissa, jonka se oli kertaalleen jo hyväksynyt.

Hallituksessa kuohui vain pari viikkoa sitten, kun keskusta vastusti muiden hallituspuolueiden tukemaa saamelaiskäräjälakia. Lopulta laki tuotiin eduskunnalle riitaisena.

Syy keskustan käyttäytymiseen on ilmeinen: alhainen kannatus gallupeissa, kun eduskuntavaalit ovat vain neljän kuukauden päässä. Puolue yrittää kaikin keinoin nostaa profiiliaan.

Sipilä järjesti kriisejä

Poliittista teatteria on nähty aiemminkin. Pääministerikaudellaan Juha Sipilä (kesk) uhkasi hajottaa hallituksen useaan otteeseen.

Merkittävin temppu koski hallituskumppani perussuomalaisia. Timo Soini syrjäytettiin puolueen johdosta ja tilalle valittiin maahanmuuttovastainen Jussi Halla-aho, joka ei sopinut Sipilälle ja toiselle hallituskumppanille Petteri Orpolle (kok). Ratkaisuna oli perussuomalaisten hajottaminen niin, että maltillisten siipi perusti oman puolueensa ja jäi Sipilän hallitukseen ministereinä.

Kriisin keskellä Sipilä lensi teatraalisin elkein pienkoneella tasavallan presidentin luokse. Hän sai tekstiviestin uuden puolueen perustamisesta kesken matkan eikä vienyt hallituksen eroanomusta koskaan perille. Demokratia vedettiin sirkuksessa vessanpöntöstä alas.

Lopulta Sipilä kaatoi kuin kaatoikin oman hallituksensa vain viikkoja ennen vaaleja.

Julkisuustemput eivät auttaneet vaaliuurnilla. Siniset pyyhittiin puoluekentältä, kun taas ohitetut perussuomalaiset ylsivät melkein pääministeripuolueeksi. Keskusta kärsi rökäletappion.

Kaaosta on nähty aiemminkin. Alexander Stubbin (kok) ja Antti Rinteen (sd) yhteinen hallitustaival päättyi siihen, että puolueet äänestivät kumoon hallituksen omia esityksiä. Nykyhallituksessa irtiottoja ovat tehneet muutkin kuin keskusta.

Luottamus on arvokas pääoma

Poliitikoilta soisi vastuullisempaa käytöstä. Kansanedustajat ja ministerit saavat palkkaa siitä, että he sovittelevat erimielisyyksiä, tekevät päätöksiä ja vievät valtakunnan asioita eteenpäin.

Toistuvat kriisit puolueiden gallup-lukemien parantamiseksi murentavat edustuksellisen demokratian uskottavuutta. Kansalaiset eivät ole tyhmiä ja taka-ajatukset paljastuvat.

Julkisuustemput korostavat käsitystä politiikasta likaisena pelinä, jossa pönkitetään omaa valtaa ja uraa. Eduskunnassa on käsittelyssä monta lakiesitystä, joista halutessaan saa riitoja aikaan. Arkadianmäellä istuu kuitenkin asioista kiinnostuneita ihmisiä: keskiviikkona käsiteltiin oppositiopuolueiden vaihtoehtobudjetteja. Keskustelu oli kärkevä, mutta asiapitoinen.

Tutkimusten mukaan suomalaiset pääosin luottavat instituutioihin. Luottamus yhteiskuntaan ei ole itsestäänselvyys vaan arvokas pääoma, jota ei tule tärvellä lyhytnäköisillä päämäärillä.

”Luottamus yhteiskuntaan ei ole itsestäänselvyys vaan arvokas pääoma, jota ei tule tärvellä lyhytnäköisillä päämäärillä.”