Elokuva-arvostelu | Tarina sienitrippiä puuhailevista kaveruksista on suomalaisen huumejulkisuuden kannalta käänteentekevä, mutta ei elokuvana

Ystävyksiä näyttelevien Martti Suosalon ja Ville Myllyrinteen välinen kemia kannattelee Sieniretkeä.

Draamakomedia

Sieniretki. Ohjaus JP Siili. Rooleissa Martti Suosalo ja Ville Myllyrinne. 95 min. K12. ★★

Maailma muuttuu ja elokuvat siinä mukana. Jos joku olisi sanonut viisi vuotta sitten, että vuonna 2022 teatterilevitykseen tulee lämminhenkinen kotimainen elokuva psilosybiinisienten syömisestä, olisin nauranut epäuskoisena.

No, se päivä on nyt käsillä.

JP Siilin ohjaama ja käsikirjoittama Sieniretki menee suomalaisen huumejulkisuuden historiaan olemalla elokuva, joka ei ole karu tai varoittava narkomaanikuvaus, kuten vaikkapa dokumentit Reindeerspotting (Neuvonen, 2010) ja Lost Boys (Neuvonen, 2020). Näitä ennen huumeita on näkynyt tai sivuttu suomalaisissa elokuvissa vähän.

Sieniretki on tyystin eri maata. Hyväntuuliseksi tarkoitettu hupailu ohittaa huumeiden glorifioinnin ja moralisoinnin. Se tuntuu... modernilta.

Sieniretkessä syvästi keski-ikäiset PJ (Martti Suosalo) ja Jami (Ville Myllyrinne) eivät tavoittele huumeilla hedonistista nautintoa vaan ratkaisua sisäiseen jumiinsa.

Molemmat kipuilevat tahoillaan. Vastikään eronnut PJ on saanut taas kerran tekemänsä elokuvakäsikirjoituksen bumerangina takaisin. Entinen naistensankari ja menestyvä autokauppias Jami on puolestaan tulossa isäksi 50-vuotiaana ja uusi elämänvaihe pelottaa.

Jamilla on idea: hankitaan silokkisieniä ja matkustetaan saaristomökkiin laajentamaan tajuntaa viikonlopun ajaksi. Kun aivopiuhat kytketään uuteen asentoon, elämän haasteita voi selättää puhtaalta pöydältä.

Sulkeutuneiden suomalaismiesten stereotyypit on Sieniretkessä virkistävästi päivitetty 2020-luvulle. Sekä PJ että Jami ovat pehmeitä äijänköriläitä, joilla ei ole vaikeuksia avautua ja puhua tunteistaan.

Sieniretken tyylilaji on draamakomedia. Draamaa siinä on kasvutarina: suomalaista miestä ahdistaa, mutta hän tekee töitä solmujen selvittämiseksi. Kriittisinä hetkinä ystävät tukevat toisiaan. Komediaa on puolestaan se, että kaksikko kohtaa yllättäviä käänteitä matkalla saareen ja silokkikauppoja tehdessä.

Paperilla konsepti näyttää hyvältä, mutta toteutus ontuu. Syvämietteinen perusvire ja slapstick ovat Sieniretkessä eriparisia elementtejä.

Hauskoiksi tarkoitettuja vauhdikkaita kohtauksia on paljon, mutta niiden komediallisuus on jäänyt oudon ponnettomaksi tai motivoitumattomaksi. Miksi esimerkiksi kaverukset lähtevät naapurisaareen varastamaan viinaa, vaikka rahaa riittäisi sen ostamiseen ja mantereella sijaitseva Alkokin olisi päivänvalosta päätellen vielä auki?

Elokuvaa pitää pinnalla Suosalon ja Myllyrinteen välinen kemia, joka toimii erinomaisesti. Harvoin miesten välistä ystävyyttä on tavoitettu kotimaisessa elokuvassa näin välittömästi tai luontevasti.

Toinen ilahduttava asia on roolihahmojen kasvoilla näkyvät rypyt ja uurteet. Suomalaisten näyttelijöiden kirjoittamattoman parasta ennen -päiväyksen purkutyöt jatkuvat.

Sivurooleissa voimakkaina naisina nähdään muun muassa Minttu Mustakallio, Jaana Saarinen ja Satu Silvo sekä ikääntyneenä hippinä Vesa Vierikko.

Tärkeän roolityön tekee myös Turun saaristo, jonka maisemissa silmä lepää. Letkeää psykedeliaa elokuvaan tuo Itämeressä harvemmin nähty vieras.

Käsikirjoitus: JP Siili. Muissa rooleissa Satu Silvo, Minttu Mustakallio, Jaana Saarinen, Anu Sinisalo, Vesa Vierikko ja Eero Ritala.