Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Energia | Nord Stream 1 -kaasuputkessa havaittu kaksi vuotoa, yksi Ruotsissa ja yksi Tanskassa

Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, mistä vuodot Nord Stream -putkissa johtuvat.

Nord Stream 2 -putken Saksan Lubinissa sijaitseva osa kuvattuna syyskuun 19. päivänä. Kuva:  Fabrizio Bensch / Reuters

Ruotsin merenkulkulaitos on antanut varoituksen kahdesta vuodosta Nord Stream 1 -kaasuputkessa, kertoo uutistoimisto Reuters. Itämeren pohjaan asennettu maakaasuputki kulkee Venäjältä Saksaan.

”Nord Stream 1 -putkessa on kaksi vuotoa – yksi Ruotsin talousalueella ja toinen Tanskan talousalueella. Vuodot ovat hyvin lähellä toisiaan”, Ruotsin merenkulkulaitoksen tiedottaja kertoi Reutersille.

Vuodot sijaitsevat tiedottajan mukaan tanskalaisen Bornholmin saaren koillispuolella. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, mistä vuodot Nord Stream -putkissa johtuvat.

”Viranomaiset ja hallitus seuraavat tilannetta herkeämättä”, Tanskan ilmasto-, energia- ja infrastruktuuriministeri Dan Jørgensen sanoo tanskalaislehti Jyllands-Postenin mukaan.

Maanantaina raportoitiin ongelmista sekä Nord Stream 1 - että Nord Stream 2 -putkilinjoissa.

Ensin kerrottiin, että Nord Stream 2 -kaasuputken epäillään vuotavan Itämereen. Tanskan merenkulku­­viranomainen kertoi maanantaina venäläisen uutistoimiston Interfaxin mukaan, että putkessa on vuoto lähellä Bornholmin saarta.

Kaasuputken operaattorin mukaan paine Nord Stream 2 -putkessa laski yön aikana 105 baarista seitsemään baariin. Kaasuputkessa oli kaasua, vaikka se ei ole koskaan ollut toiminnassa.

Lue lisää: Nord Stream 2 -kaasu­putken epäillään vuotavan mereen

Myöhemmin maanantaina Nord Stream 1 -putken operaattori kertoi tiedotteessaan, että paineen laskua on havaittu putken kummassakin linjassa.

Venäjä on kiristänyt Eurooppaa rajoittamalla Nord Stream 1 -putken kautta kulkevaa maakaasua vastatoimena pakotteille, jotka Eurooppa on asettanut Venäjälle Ukrainan sodan vuoksi. Venäjä ilmoitti syyskuun alussa, ettei huoltokatkolla ollut kaasuputki aukea, koska sen kompressoriaseman ainoassa turbiinissa oli havaittu öljyvuotoja.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi The Financial Timesin mukaan, ettei Venäjä voi jatkaa kaasutoimituksia ennen kuin länsimaat poistavat pakotteensa. Kaasutoimitusten vähentyminen iskee erityisesti Saksaan, jossa venäläistä kaasua on käytetty laajasti sekä lämmitykseen että teollisuuden raaka-aineena.

Itämeren pohjassa lähellä ykkösputkea kulkeva Nord Stream 2 -kaasuputki puolestaan saatiin käytännössä valmiiksi vuosi sitten, mutta Saksa keskeytti hankkeen etenemisen juuri ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta.

Nord Stream 2 ei ole ollut ikinä käytössä, mutta se ehdittiin täyttää 300 miljoonalla kuutiometrillä kaasua juuri ennen kuin Saksa keskeytti hankkeen.