Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Erno Kostamo, 32, osallistuu kisaan, jossa on kuollut yli 260 kilpailijaa – ”Oletko hullu!”

Erno Kostamo käy Mansaaren ajojen riskin läpi perusteellisesti ennen kisaa itsensä ja läheistensä kanssa.

Erno Kostamo osallistuu tänä vuonna legendaariseen Mansaaren ajoihin. Kuva:  Erno Kostamon arkisto

Ratamoottoripyöräilijä Erno Kostamo osallistuu tänä vuonna legendaarisen katuratakilpailuun Mansaaren ajoihin.

Maailman vanhimman moottoripyöräkilpailun osallistujista on kuollut vuodesta 1907 lähtien 266 onnettomuuksiin liittyen. Viime vuoden kisatapahtuma vaati kuusi henkeä.

– Koko ajan tulee viestiä, että hitto vieköön, on kyllä vaarallinen kisa: oletko hullu! Päinvastoin. Silloin on valmis, kun on tarpeeksi viisas, kiteeläislähtöinen Kostamo sanoo.

Täysin huoletta ja kylmiltään Mansaarelle ei lähdetä. Kostamo erikoistui katuratoihin 2016. Haave Mansaaresta alkoi hahmottua muutama vuosi sitten.

Nyt, kun kuski vihdoin pääsee mukaan, asiassa huomioidaan kaikki mahdollinen. Poikkeuksellisesti päätavoitteena ei nyt ole pokaali.

– Totta kai ne vaarat täytyy käsitellä paitsi itsensä myös läheisten kanssa. Ensisijaisesti en lähde aluksi kilpailemaan muiden kanssa, vaan itseni kanssa: että saan ”voittaa” sen radan ja tulla ehjänä kotiin, 32-vuotias Kostamo sanoo.

Perhe tietää homman. Tämä on yksi kisa muiden joukossa.

Hänelle läheisin on oma perhe, johon kuuluvat vaimo sekä 4- ja 3-vuotiaat lapset.

Kun Kostamo kertoi osallistumisestaan Mansaaren ajoihin, perheen ensireaktio yllätti.

– Rehellisesti vastaus taisi olla, että vai niin. Ei siitä asiasta ole kauheasti keskusteltu. Asia (osallistuminen) tuntuu niin luonnolliselta. He tietävät homman. Tämä on yksi kisa muiden joukossa, Kostamo kertoo.

Ratamoottoripyöräilijä Erno Kostamo on valmistautunut Mansaaren ajoihin jo vuosia. Kuva:  Erno Kostamon kotiarkisto

Rennon mutta reippaan ja määrätietoisen oloinen Kostamo myöntää ajamiseensa liittyvän tiettyä itsekkyyttä. Hän rakastaa perhettään, samalla perhe tukee kilpa-ajajaa tuntien tämän intohimon. Vanha ei silti ole väistynyt uuden tieltä.

– Eka on ollut se ratamoottoripyöräilijä-Erno, muut ovat tulleet mukaan elämään myöhemmin.

Asiat lepäävät hyvässä tasapainossa.

– Koko paketin täytyy olla kunnossa: perheasiat, kunto, tekniikka ja niin edelleen. Ei tätä pystyisi tekemään, jos ei olisi täysi tuki takana.

Mansaaren pääkisassa kierretään 60 kilometriä pitkä ratakierros kuudesti. Kierros sisältää 219 käännöstä ja keskinopeus kierroksella pysyy yli 200 kilometrin tuntivauhdissa. Huippunopeudet voivat nousta jopa 320 kilometriin tunnissa.

Haaste on siinä, että muistanko kaiken viimeisellä kierroksella kypärä päässäni, kun olen väsynyt ja stressaantunut.

Moottoripyöräkorjaamoa pyörittävä yrittäjä Kostamo aloitti Mansaaren hurjan radan opiskelun jo kolmisen vuotta sitten, jolloin kuskin piti ensi kerran osallistua kisaan. Vakava loukkaantuminen ja koronaviruspandemia ovat siirtäneet suomalaisen debyyttiä.

– Kolme vuotta on tehty asian eteen töitä aika intensiivisesti. Olen esimerkiksi katsonut videolta YouTubesta ratakierroksen joka toinen ilta kahden vuoden ajan.

Kostamo ei aluksi uskonut voivansa oppia rataa ulkoa millään, mutta niin vain elintärkeä tieto tarttui.

– Kun kävin paikalla ensimmäisen kerran, opin radan ällistyttävän nopeasti. Tällä hetkellä tiedän tasan tarkkaan miten mikäkin mutka kääntyy ja millaiset pomput radalta löytyy.

Erno Kostamo aloitti kilpailemisen katuradoilla vuonna 2016. Kuva:  Erno Kostamon kotiarkisto

Erno Kostamo suhtautuu ”kuoleman kisaan” varsin analyyttisesti. Valmistautumisella on erittäin tärkeä merkitys. Kuva:  Erno Kostamon kotiarkisto

Haaste ei ole vain radan oppiminen. Kostamo alleviivaa erityisesti yhtä asiaa.

– Haaste on siinä, että muistanko kaiken viimeisellä kierroksella kypärä päässäni, kun olen väsynyt ja stressaantunut. Keskittymisen pitää pysyä katkeamattomana aivan koko kisan.

Kostamo on jo tehnyt tutustumisreissuja Mansaarelle ja aikoo matkustaa vuoden alkupuolella paikalle vielä kolmesti täydentääkseen valmistautumisensa.

Suomalaiskuski ei väistele Mansaaren mainetta ”kuoleman kisana”. Hän suhtautuu asiaan analyyttisesti muistuttaen tapahtuman pituudesta.

– Ehkä harva tietää, että Mansaarella ajetaan kaksi viikkoa putkeen. Ensin on harjoitusviikko, ja toisella kisaviikolla on kolme kilpailua.

Sen kahden viikon aikana pitää olla keskittyneenä koko ajan. Yhtään virhettä ei saa tehdä.

Suomalainen mainitsee esimerkiksi yhden viime vuoden kuolonkolareista.

– Viimeksi menehtyi kaveri, jolla taisi olla jo 75 starttia. Hän tasan tarkkaan tunsi radan, mutta keskittyminen saattoi lopulta herpaantua hetkeksi.

Kostamon perhe ei yleensä matkusta seuraamaan Ernon kisoja, eikä lähde Mansaarillekaan kesäkuun alussa. Syy ei löydy siitä, että perhe olisi poikkeuksellisen huolissaan tai peloissaan.

– Olen urheilija, ja voisi sanoa, että kisoissa ihan eri ihminen kuin muulloin. Päivät ovat pitkiä ja fokus on täysin työssä. Aamulla kahdeksalta ollaan radalla, ja pois pääsee illalla kuuden, seitsemän aikaan.

– Sen kahden viikon aikana pitää olla keskittyneenä koko ajan. Yhtään virhettä ei saa tehdä.

Jos pelko tulee mieleen, silloin on aika luovuttaa.

Kostamo ei tunnusta itseään ”hulluksi”, vaikka hieman vitsaileekin lajiinsa liittyvistä vaaroista.

– Onhan tässä pään sisällä niin, että itsesuojeluvaistosta puuttuu jotakin, hän sanoo ja naurahtaa.

Onko sinua koskaan pelottanut kisoissa?

– Ei ole käynyt milloinkaan pelko mielessä, Kostamo vastaa määrätietoisesti ja jatkaa:

– Jos pelko tulee mieleen, silloin on aika luovuttaa. Tietysti jännitys, harkitsevaisuus ynnä muu kuuluvat asiaan, mutta se on viisautta.

Hän mainitsee esimerkiksi katurata-ajot. Näihin ei hypätä tuosta vain, vaan vasta, kun on riittävän valmis.

Yhtälö on haastava. Menestyäkseen pitää mennä koko ajan äärirajoilla, mutta harkiten ja omien kykyjen rajoissa.

Kisoista saatavat tunteet voittavat mahdolliset huolet.

– Ei oikein pysty selittämään, mitä tunteita siitä saa, kun panee kypärän päähän ja lähtee ajamaan. Joku voi nauttia siitä, että saa golfissa kahdeksannella reiällä hole-in-onen ja fiilistellä sillä viikkoja. Kaikilla on omat juttunsa.

Kostamo yllätti viime vuonna kaikki, mukaan lukien itsensä, voittamalla Macaon kovan katuratakilpailun. Se oli suuri voitto paikassa, jossa Kostamo oli kohdata loppunsa vuoden 2019 kisassa.

Erno Kostamo (kesk.) on noussut Imatranajoissa voittajan korokkeelle useana vuonna. Kuva:  Erno Kostamon kotiarkisto

Erno Kostamo sanoo, että pelolle ei saa antaa lajissa yhtään tilaa. Kuva:  Erno Kostamon kotiarkisto

Silloin hänelle tuli pieni ajatusvirhe vaihteenvaihdossa, radalla oli öljyläikkä ja Kostamo muuttui kuskista matkustajaksi.

– Kaaduin ja osuin kaiteeseen, minkä jälkeen neljä tai viisi kilpailijaa ajoi ylitseni. Selkä murtui, keuhko repesi, meni polvi ja paljon muutakin, Kostamo kertoo.

Hän vietti kolme viikkoa sairaalassa ennen kuin pääsi matkustamaan takaisin Suomeen.

– Nuorempi lapsistamme syntyi Suomessa, kun olin sairaalassa Kiinassa. Kotoa tuli paljon kehuja..., Kostamo heittää.

Toipuminen sujui erinomaisesti. Kroppaa pelaa taas, eikä pelko päässyt tekemään pesää.

Esimerkiksi voitto Macaossa ja viime kauden kaksi ykkössijaa Imatranajoissa kertovat, että Kostamolla kulkee.

Tämän vuoden Imatranajot on toinen Kostamon kauden kohokohdista.

Edesmenneen legendan Jarno Saarisen mukaan nimetyllä Imatran radalla ajetaan 1.–2. heinäkuuta.

Sitä ennen Kostamo yrittää ”kesyttää” Mansaaren radan kesäkuun alussa.