Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

ESS: Kymi Ring voi välttää konkurssin, saneerausohjelma vaatii hyväksynnän

Jos saneeraussopimusta ei hyväksytä, Kymi Ring menee konkurssiin ja yhtiön omaisuus realisoidaan.

ESS:n mukaan KymiRingillä on saneerausvelkaa yhteensä 21,7 miljoonaa euroa. Kuvituskuva. Kuva: Petri Niemi / Yle

Talousvaikeuksista toiseen kompuroinut iittiläinen ratayhtiö Kymi Ring on välttämässä konkurssin, kertoo sanomalehti Etelä-Suomen Sanomat. Lehden mukaan ratayhtiö Kymi Ring on saanut meneillään olevassa osakeannissaan lupaukset vaadittavasta kolmesta miljoonasta eurosta.

Osakeannin merkintäaikaa on jatkettu helmikuun loppuun asti.

Konkurssin välttäminen edellyttää yhä sitä, että ratayhtiön velkojat hyväksyvät saneerausohjelman.

– Jos ohjelma hyväksytään, niin sitten edetään, sanoi Kymi Ringin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kivisaari ESS:lle.

Jos saneeraussopimusta ei hyväksytä, Kymi Ring menee konkurssiin ja yhtiön omaisuus realisoidaan.

ESS:n mukaan Kymi Ringillä on saneerausvelkaa yhteensä 21,7 miljoonaa euroa. Yhtiön suurimmat velkojat ovat A. Ahlström Kiinteistöt ja Nordea yli neljällä miljoonalla eurolla kumpikin. Velkojia on kymmeniä.