Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Esteban Ocon latasi kovaa tekstiä Fernando Alonsosta – tähän kohuttu välirikko tiivistyi

Ranskalaiskuljettaja saa uuden tallikaverin ensi kaudeksi.

Esteban Ocon ja Fernando Alonso mittelivät radalla kovasti kauden aikana. Kuva:  RICARDO MORAES / Reuters

Kauden 2022 loppuun mennessä kävi selväksi, että Alpinen kuljettajien Esteban Oconin ja Fernando Alonson yhteisen ajan oli aikakin päättyä. Alonso siirtyy Aston Martinille ensi kaudeksi, ja vaikka espanjalainen yllättikin Alpinen johdon ratkaisullaan viime kesänä, niin Oconia se ei ainakaan tunnu harmittavan.

Ocon saa ensi kaudella tallikaverikseen Pierre Gaslyn – jonka kanssa hänen välinsä ovat tiettävästi pitkään olleet myös rikki. Alonsosta Ocon antoi Ouest France -sivustolle suorasukaisen haastattelun, jossa teki selväksi, että koki tulleensa ylityöllistetyksi ranskalaistallissa.

– Rehellisesti, tein 98 prosenttia kaikesta työstä ja hän loput kaksi. Harteillani oli liikaa. Tein kaiken kehitystyön simulaattorissa, markkinointireissut... Ocon avautui.

26-vuotias kertoi harmistuneensa myös Alonson tavasta pestä tallin likapyykkiä tiimiradiossa. Vielä kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa Brasiliassa Alonso moitti Oconia yhteenottotilanteessa ”meidän ystäväksemme”. Hän moitti, että samat asiat olivat jatkuneet pitkin kautta.

– Oli pettymys, kun hän sanoi mitä sanoi lehdistölle, eikä tallin sisällä. Me emme keskustelleet siitä hänen kanssaan ollenkaan. Minä kunnioitan häntä yhä. On hyvä, että hän menee Aston Martinille, ja että tiemme eroavat.

Toisin oli vielä kaudella 2021. Tuolloin Alonson erinomainen puolustusajo Unkarissa auttoi petaamaan Oconille tämän uran ensimmäisen voiton F1:ssä.

Alonso on – hänelle tyypilliseen tapaan – ajautunut eripuraan myös Alpinen johdon kanssa. Välit tallipomo Otmar Szafnaueriin ja tallin johtajaan Laurent Rossiin heikentyivät kauden aikana.

Ocon ja uusi tallikaveri Gasly olivat lapsuudessa karting-aikoina ylimpiä ystävyksiä. Välit kuitenkin menivät myöhemmin rikki, eikä kumpikaan ole kertonut julkisuudessa, miksi. Nyt Ocon kuitenkin vakuuttaa olevansa innoissaan uudesta alusta.

– Olemme tunteneet toisemme vuosikaudet. Kun ajoimme ensimmäistä kertaa yhdessä kartingissa, hän ajoi minun autollani. Ajoimme samoilla radoilla ja samoissa kilpailuissa. Meillä oli yhteinen unelma: ajaa yhdessä F1:ssä. Onnistuimme siinä. Olen innoissani.

Alpine sijoittui viime kaudella valmistajien MM-sarjassa neljänneksi. Se oli tallin paras sijoitus MM-sarjassa sitten kauden 2018, kun se ajoi vielä Renault’n nimellä.