Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Formula 1 | Formula 1 -sarja ei mene Kiinaan ensi vuonnakaan

Kiinassa on tiukat koronarajoitukset eikä poikkeuksista päästy yhteisymmärrykseen.

Valtteri Bottas (vas.) ja Kimi Räikkönen olivat mukana, kun Kiinassa viimeksi ajettiin vuonna 2019. Kuva:  Hoch Zwei

Formula 1 -sarja kertoo verkkosivuillaan, että Kiinan osakilpailua ei ajeta kaudella 2023. Syy on tälläkin kertaa koronaviruksessa.

Edellisen kerran autourheilun kuningasluokkaa ajettiin Kiinassa vuonna 2019 ennen kuin koronapandemia alkoi. Sarja kertoo tutkivansa mahdollisuuksia korvaavalle kilpailulle.

Kiinassa on tällä hetkellä erittäin tiukat koronarajoitukset, ja maassa on ollut runsaasti mielenosoituksia rajoituksia vastaan. Kaupungit ovat luvanneet lieventää koronarajoituksia. Esimerkiksi osassa Pekingin kaupunginosia saa jatkossa sairastaa kotonaan, kun aiemmin sairastuneet on viety sairaaloihin.

BBC:n mukaan F1-organisaatio halusi varmistaa, että maan tiukat eristysohjeet eivät koskisi heitä, mutta yhteisymmärrystä ei saavutettu ajoissa.

Formula 1:n MM-sarja alkaa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Bahrainin gp:llä. Kiinassa oli tarkoitus ajaa huhtikuun puolivälissä.