Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Haavisto Nato-kysymyksestä: Suomessa on Turkin näkemyksen mukaan tapahtunut edistystä

Ulkoministerin mukaan Suomen lähtökohtana on edelleen ollut, että Ruotsin kanssa edetään Nato-prosessissa yhdessä.

Pekka Haavisto sanoi tiedotustilaisuudessaan Suomen kulkevan edelleen Natoon yhdessä Ruotsin kanssa. Kuva:  Aleksi Jalava / IS

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi sunnuntaina, että Turkki voisi mahdollisesti hyväksyä Suomen Nato-hakemuksen ilman Ruotsia.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) mukaan Suomen lähtökohtana on edelleen ollut, että Ruotsin kanssa edetään yhdessä, ja sen eteen on tehty paljon töitä.

– Ajatus ratifioinneista näyttää menevän nyt eteenpäin, Haavisto sanoi maanantain tiedotustilaisuudessa.

Haaviston mukaan asiassa on tehty tiivistä yhteistyötä tasavallan presidentin kanslian kanssa. Haavisto kertoi itse keskustelleensa sunnuntaina Turkin ja Ruotsin ulkoministerien kanssa.

Keskustelussa Haavistolle vahvistui, että kolmikanta-asiakirjan kysymyksissä Suomessa on Turkin näkemyksen mukaan tapahtunut edistystä.

– Tämä on tietysti hyvä uutinen.

Haavisto sanoi Suomen suhtautuvan vakavasti Turkin huoliin, jotka liittyvät terrorismiin.

– Erilaisilla provokaatioilla voi olla ratifiointeja hidastava vaikutus, Haavisto totesi.

Turkin ulkoministeri Mevlüt Cavusoglu on tulossa keskiviikkona Viroon, jolloin hänen odotetaan kommentoivan myös Nato-ratifiointeja.

Ilta-Sanomat seurasi Haaviston tiedotustilaisuutta alla hetki hetkeltä.