Belgialaistaiteilija Hans Op de Beeckin laaja näyttely Helsingin Amos Rexissä on ollut yleisömenestys. Näyttelyn suurikokoiset realistiset installaatiot käsittelevät taiteen suuria teemoja, kuten kuolemaa. De Beeck vierailee parhaillaan Suomessa.
Kun laskeutuu valkeita portaita pitkin Amos Rexin maan alla sijaitsevaan näyttelytilaan, tunnelma tihenee ja symboliikka sakenee. Onkohan tämä eräänlainen limbus eli välitila, jonne kuolleet ovat jääneet odottamaan määrittelemättömäksi ajaksi viimeistä tuomiotaan? Vai ovatko nämä ihmiset joutuneet antiikin ajoilta tutun Gorgo-hirviön armottoman katseen alle ja jähmettyneet harmaaksi kiveksi?
Belgialaistaiteilija Hens Op de Beeckin outoutta huokuvat installaatiot realistisine ihmishahmoineen herättävät pakostakin hämmennystä ja pistävät mielikuvituksen liikkeelle – etenkin kun aidon ja epäaidon rajapinta on hiuksenhieno. De Beeckin mukaan hänen taiteeseensa kuitenkin kuuluu – huikaisevan tarkoista yksityiskohdista huolimatta – näyttää katsojalle, että kyseessä on vain ja ainoastaan feikki ja epäaito versiointi jostakin oikeasta.
– Jos haluaisin toteuttaa installaatioitani hyperrealistisesti, kyse olisi jonkinlaisesta Madame Tussaud - vahakabinettiharjoitelmasta, mikä ei olisi kovinkaan kiinnostavaa. Taiteeni kohdalla on myös oleellista, että vaikka teos on feikki, katsoja saa siitä kuitenkin autenttisen kokemuksen.
Kuolema pitäisi kohdata sekä elämässä että taiteessa
Hans Op de Beeck on toteuttanut huomiota herättäviä installaatioitaan ympäri maailmaa pian jo parin vuosikymmenen ajan.
Äskettäin hän kohahdutti kotikaupunkiaan Brysseliä, jonka keskustaan ilmestyi harmaa, aidonkokoinen karuselli. Paitsi että kyse ei kuitenkaan ollut mistään ihan tavallisesta karusellista, vaan makaaberien luurankohahmojen kansoittamasta synkeästä vekottimesta. Moni brysseläinen meni kuitenkin ensisilmäyksellä lankaan ja luuli, että tivoli oli saapunut kaupunkiin.
Nyt karuselli eli myöhäiskeskiajan kirkkotaiteen kuolemankulttiin viittaava Danse Macabre -teos on esillä Amos Rexissä.
– Monessa kulttuurissa, vaikkapa Meksikossa, kuolema voi olla myös iloinen asia, ja siihen lliittyy juhlimista. Ajattelin, että miksen muovaisi juhlimiseen ja ilonpitoon liittyvää elementtiä eli karusellia kivettyneeksi memento moriksi eli teokseksi, joka muistuttaa kuoleman läsnäolosta.
Hiljainen paraati -näyttelyn pysähtyneet, johonkin yksittäiseen hetkeen jähmettyneet mykät veistokset huokuvat elämän haurautta ja lyhykäisyyttä. Näyttelyn yhdeksi teemaksi – ja Hans Op de Beeckin kiinnostuksen aiheeksi nouseekin kuolema.
– On tärkeää ymmärtää kuinka lyhyt elämämme on ja siksi arvostaa elämän pieniä asioita, joilla todellakin on merkitystä. Sen sijaan että kuolemasta tehdään tabu, sen halaaminen ja sen kohtaaminen tekee siitä osan elämää ja saa sinut ymmärtämään, että elämän lyhyydessä ja hauraudessa on myös kauneutta ja runollisuutta, jota meidän pitäisi arvostaa syvällisemmin.
Absurdi Belgia näkyy de Beeckin teoksissa
Tällä hetkellä Hans Op de Beeckiä inspiroivat barokkiajan mestarit ja flaamilainen taide. Hän kertoo oppineensa paljon etenkin Johannes Vermeeriltä (1632–1675), joka tunnetaan etenkin Tyttö ja helmikorvakoru -maalauksestaan. Vermeer oli mestarillinen valonkäyttäjä.
– Kun katsot Vermeerin maalausta tytöstä tai miehestä seisomassa tai istumassa hiljaisessa interiöörissä tuntuu siltä, kuin olisit itse tilanteessa mukana siinä hahmon vieressä. Tästä syntyy autenttinen hetki ajassa ja tilassa.
Hans Op de Beeckin kotikaupunkina toimii tällä hetkellä Bryssel, ja sekä Belgian 176:n eri kielen pääkaupunki että itse Belgia näkyvät hänen taiteessaan.
– Belgia on ehkä vähän absurdi pieni maa. Meillä on tälle perinteitä, kuten vaikkapa surrealistitaiteilija René Magritte, ja Brysselistä taas löytyy paljon nonsense-arkkitehtuuria. Absurdiuden tunne ja ja surrealismi ovat vahvasti esillä belgialaisessa kulttuurissa ja myöskin oleellisesti mukana omissa töissäni.
Mutta mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen? Muuttuuko hän uneksuvaksi, staattiseksi harmaaksi patsaaksi, joka on jähmettynyt tekemään hieman absurdeja asioita?
– Minulla ei ole tästä minkäänlaista aavistusta. Mutta kun esittää tuntemamme maailman värittömänä, pystyy pureutumaan suoraan oleelliseen, eli eleisiin, hahmoihin ja ympäristöön, johon me kaikki voimme kytkeytyä.
