Hampuri pommitettiin 800-asteiseksi pätsiksi, jossa tukehtui tuhansia ihmisiä yhdessä yössä – tällainen oli RAF:n operaatio Gomorra heinäkuussa 1943

Helvetin lieskat maan päällä, täysi inferno. Tiivistetysti sanottuna sellainen oli Hampuri yöllä 27.–28. heinäkuuta 1943.

KÄYNNISSÄ oli RAF:n raamatullisesti nimetty operaatio Gomorra. Kaupungin ylle oli lentänyt 700 RAF:n raskasta pommikonetta, mikä ei ollut vielä edes ennätyksellisen paljon.

Sen sijaan tuhon määrä oli aivan hirvittävä. Yhtenä yönä kuoli ainakin 18 000 ihmistä, joista suuri osa oli siviilejä: naisia ja lapsia. Luultavasti heitä kuoli paljon virallisia lukuja enemmän, niin kuin sodassa yleensä käy.

Tätä helvetillistä näkyä kuvaili yllä Helga Hunter vielä 91-vuotiaana saksalaisen NDR-kanavan haastattelussa vuonna 2018. Hän oli suur­pommituksen aikaan teini-ikäinen tyttö, joka harhaili kaduilla etsimässä perheenjäseniään.

Tulimyrskyssä kuumuus oli noussut jopa 800-asteiseksi pätsiksi. Asfaltti pehmeni kuumuudessa. Hunter näki kaduilla hiiltyneitä ruumiita. Kaikkialla paloi. Se oli oikea helvetti:

– Minulla oli suojelusenkeli. Muuten en olisi selvinnyt.

Ennen kuin Normandian maihinnousu alkoi kesäkuussa 1944, länsi­liittoutuneiden ainoa keino uhata Saksaa oli ilmasota. Sotateollisuuden pommittamisessa oli kuitenkin iso ongelma: pommitustarkkuus oli erittäin surkeaa. Britit analysoivat, että vain murto-osa koneista osui edes kilometrien säteelle maalista. Sellainen pommitus ei paljon lentokone- tai panssarivaunutehdasta pysäyttänyt.

KOKONAINEN kaupunki oli sellainen maali, että satojen pommikoneiden lautat osuivat siihen. Britit tekivät suorastaan tieteellistä tutkimusta selvittäessään, miten kokonainen kaupunki tuhottaisiin olemattomiin.

He päättivät polttaa ne. Yksi toisensa jälkeen.

Se tarkoitti tulimyrskyssä roihuavia kaupunkeja. Hiiltyneiden raunioiden alta kellareista kaivettiin ylös ruumiita. Operaatio Gomorra aloitettiin 24.7.1943.

– Siellä, missä pommisuojissa oli ollut häkää, ihmiset istuivat rauhallisina pöydän ympärillä tai makasivat yhtä rauhallisina suojien vuoteilla. Siellä, missä tuli oli tunkeutunut pommisuojiin, ihmisistä oli jäljellä hiiltyneet jäänteet, luita ja tuhkaa. Siellä oli eletty kauhun ja epätoivon hetkiä, kuvaili Hampurin ilmasuojelun johdossa palvellut Gretl Buttner kirjassa Kun taivaalta satoi tulta.

Häkään tukehtuneet näyttivät siltä, kuin olisivat nukkuneet. Toisenlainen näky oli niissä kellareissa, joissa haljenneesta vesijohdosta purkautunut kiehuva vesi oli keittänyt suojaa hakeneet.

TULIMYRSKYN nostattaminen oli monen tekijän summa. Monessa saksalais­kaupungissa oli vanha keskusta, joissa talot olivat tiheässä. Ensimmäisissä pommitus­aalloissa pudotettiin raskaita korttelipommeja, joiden paineaallot lennättivät katot ja ikkunat taivaan tuuliin. Taloista tuli isoja hormeja, kun seuraavat aallot kylvivät niihin palopommeja.

Tuho vietiin äärimmilleen estämällä palokuntien sammutustoimintaa pommittamalla tienristeyksiä ja pudottamalla aikasytytteisiä, raunioiden keskellä pelkoa herättäneitä räjähteitä.

Brittien suunnistustekniikka kehittyi sodan aikana niin, että ne ylipäätään löysivät yön pimeydessä oikean kaupungin kohteeksi. Kohti sodan loppua hyökkäys vain kiihtyi: amerikkalaisten "lentävät linnoitukset" pommittivat päivisin, ja britit usein öisin.

Tuhoamalla kaupungin kerrallaan liittoutuneet yrittivät tuhota saksalaisten taistelumoraalin, mutta saksalaiset eivät aloittaneetkaan kapinointia natsihallintoa vastaan. Pikemminkin siviiliväestön keskuudessa levisi lamaantuminen, kun kaupungit katosivat ympäriltä. Pommeja pudotettiin noin 1,3 miljoonaa tonnia.

Kuolleiden tarkkaa määrää on mahdoton arvioida. Luvut vaihtelevat noin 350 000:n ja 600 000:n välillä. Saksan sotateollisuus sen sijaan selviytyi pommituksista niin, että se pystyi kasvattamaan tuotantoa vielä ennen lopullista romahdusta.

HELMIKUUSSA 1945, kaksi ja puoli kuukautta ennen sodan vääjäämätöntä päätöstä liittoutuneiden kolme suurta, Churchill, Roosevelt ja Stalin, pitivät Jaltassa konferenssin, jossa sovittiin Saksan kohtelusta ja miehityksestä sodan jälkeen. Yksi Neuvostoliiton vyöhykkeeseen kuuluvista kaupungeista oli Dresden, jossa oli runsaasti idästä tulleita, puna-armeijaa paenneita siviilejä.

Heti konferenssin jälkeen 13. helmikuuta 1945 sadat amerikkalaiset ja brittiläiset pommikoneet lensivät Dresdenin ylle. Seuraavien parin päivän aikana pommituksista tuli teurastus, jossa kuoli arviolta 25 000-40 000 ihmistä. Oikeaa lukua ei tiedä kukaan.

Dresdenin kadonneiden henkilöiden keskuksen johtaja Hanns Voigt kertoi kauhujen näystä Kun taivaalta satoi tulta -kirjan mukaan näin:

– En olisi ikinä uskonut, että kuolema voi kohdata ihmisen niin eri muodoissa. En ollut ikinä pitänyt mahdollisena, että kuolleet voidaan luovuttaa haudalle niin monenhahmoisina: palaneina, hiiltyneinä, silpoutuneina: näennäisen rauhaisasti nukkuvina, tuskien vääristäminä, kokoon käpertyneinä, pukeutuneina, alasti ja mitättöminä pieninä palasina.

– Ja kaiken tuon yllä leijui pistävä savu ja sietämätön mätänemisen haju.

Lähteet: Burgdorff & Habbe (toim.): Kun taivaalta satoi tulta; Friedrich: Suuri palo.

Juttu on julkaistu alun perin vuonna 2019 IS:n erikoislehdessä Toinen maailmansota.