Wide ContentPlaceholder
Kuva: SA-kuva, RUDOLF PETER / BUNDESARCHIV
Suomi vuokrasi maaliskuussa 1940 Hangon Neuvostoliitolle 30 vuodeksi, mutta kylpyläkaupunki saatiinkin takaisin jo parinkymmenen kuukauden jälkeen.
Joulukuun alussa 1941 Hangon rintamalla voimistuivat aavistukset neuvostojoukkojen lähdöstä vuokra-alueelta. 6. rannikkopioneerikomppania saikin käskyn valmistautua vuokra-alueen rajan ylittämiseen.
Suomalaispioneerit aloittivat miinoitteiden raivaamisen vuokra-alueen rajan omalta puolelta, ja joulukuun vaihduttua 3. päivän puolelle pioneerit etenivät rajan yli.
Aamuviideltä yhtä pioneerijoukkuetta johtanut luutnantti Torsten Bengtström astui miinaan ja kuoli parin kilometrin päässä vuokra-alueen rajasta. Samassa räjähdyksessä sai surmansa myös kaksi alikersanttia ja yksi sotamies.
”Äitini on kertonut minulle, että hän heräsi yhtäkkiä aamuyöstä samaan aikaan, kun isäni kuoli ja tunsi miehensä käsien raudanlujan otteen takaapäin vyötäröllään. Hän haukkoi henkeään ja tunsi tukehtuvansa. Samalla hän näki minut nukkumassa huoneen toisessa päässä ja kuinka minun varjokuvani näytti leijuvan ulos suuresta pihanpuoleisesta ikkunasta.”
Näin kertoo Torbjörn Bengtström Hangon rintamamuseon näyttelyssä yöstä, jolloin hänen isänsä kuoli. Torbjörn Bengtström ja hänen äitinsä asuivat tilapäisesti Helsingissä, kun Torsten Bengtström kuoli miinaräjähdyksessä Hangon rintamalla.
4. joulukuuta suomalaiset pioneerit puhdistivat maastoa miinoista räjäyttämällä. Keskellä metsässä näkyy räjähdyspilvi. Kuva: SA-kuva
Varhain 3. joulukuuta 1941 räjähdyksiä kuultiin myös Suomenlahdella. Neuvostoliitto oli aloittanut Hangon tukikohdan evakuoinnin jo loppusyksystä, ja viimeinen saattue lähti kaupungista kahdessa ryhmässä joulukuun 2. päivän iltana. Viimeisen saattueen viimeisenä aluksena Hangon jätti matkustajalaiva Josif Stalin, jolle oli ahdettu noin 5 500 henkeä.
Viimeisen saattueen ollessa matkalla itään suunnilleen Porkkalan tasalla alkoivat miinaräjähdykset. Josif Stalin kääntyi raivaamattomalle alueelle, ja sen jälkeen räjähdykset vavisuttivat alusta.
Matkustajalaiva Josif Stalinin pakattiin joidenkin arvioiden mukaan jopa 5 500 matkustajaa. Kuva: Rudolf Peter/Bundesarchiv
”Kaksi ja puoli tuntia lähdön jälkeen tunsimme voimakkaan räjähdyksen. Mitä oli tapahtunut? Levottomuus vain lisääntyi venäläisten keskuudessa. Osa ryntäili alhaalta rappuja ylös, toiset taas tungeksivat alaspäin. Sitten uusi tärähdys, ja hetken kuluttua vielä kolmas. Laivan tukeva runko vavahteli kauttaaltaan. Alkoi kuulua valitusta. Huutoja. Juoksemista. Kauhistuneita kasvoja. Kuinka äkkiä voivatkaan ihmiset mennä järjiltään! Nyrkkien ja pistoolien avulla raivattiin tietä väkijoukon läpi. Joku kaatui oviaukon luona toisten jalkoihin ja hetken kuluttua hänet oli tallattu muodottomaksi möykyksi. Eikä hän ollut ainoa.”
Näin muisteli Josif Stalinilta pelastunut virolaismies, yksi ”Eestin maalta väkivalloin mobilisoiduista väkisin pois viedyistä”, Eesti Sona -lehdessä joulukuussa 1941. Virolaisia oli kuljetettu Hankoon elokuussa 1941, ja nyt he olivat matkalla pois yhdessä venäläisten kanssa.
Muut neuvostoalukset onnistuivat lopulta pelastamaan Josif Stalinilta noin 1 700 ihmistä. Räjähdyksissä, laivan kaaoksessa tai hukkumalla Josif Stalinilla matkanneista kuoli noin 1 900, ja Viron rannikolle lopulta ajautuneessa ja saksalaisten käsiin joutuneessa laivassa oli jäljellä noin 1 800 henkeä.
Oli käynyt niin kuin Suomen päämajan komentotoimisto päällikkö, silloinen kenraalimajuri W.E. Tuompo oli ennustanut kesällä 1941.
”Meillä ei ole mitään syytä estellä Hangon evakuoimista, pikemminkin päinvastoin. Antaa venäläisten vain mennä ilman että meille aiheutuu tappioita. Kalliit laivat voisivat sitä paitsi ajaa miinoihin,” Tuompo kirjoitti päiväkirjaansa jo kesäkuun lopussa.
Neuvostoliitto onnistui lopulta evakuoimaan Hangosta 22 000 kaikkiaan 27 000 sotilaasta.
Venäläiset miehittäjät saapuivat Hankoon 22. maaliskuuta 1940, heti talvisodan päätyttyä. Kuva: SA-kuva
Hanko oli siirtynyt Neuvostoliitolle talvisodan päättyessä. Suomi joutui pakkovuokraamaan 115 neliökilometrin alueen, johon kuului Hangon kaupungin lisäksi Hankoniemi sekä ympäröiviä merialueita ja 400 saarta. Alueen tyhjentämiseen annettiin aikaa vain kymmenen päivää. 22. maaliskuuta 1940 Hangosta tuli punainen.
Neuvostoliitto katsoi tarvitsevansa Hankoa tukikohtana Suomenlahden sulkemiseen ja Leningradin turvaamiseen. Pakkovuokraaminen synnytti Suomelle myös länsirajan Neuvostoliittoon, sillä vuokra-alueen raja sijaitsi linnuntietä vain noin sata kilometriä Helsingistä.
Neuvostoliitto toi Hankoon merivoimien lisäksi myös raskasta tykistöä, panssarivaunuja ja lentokoneita. Vuokralaiset myös linnoittivat ahkerasti aluetta.
Jatkosodan sytyttyä Hangon rintaman verisimmät taistelut käytiin saaristossa. Mantereen puolella pääpaino oli tykistötaistelussa.
Neuvostoliitto oli kuitenkin jo syksyllä 1941 päättänyt luopua Hangosta sotatilanteen muututtua Suomenlahden eteläpuolella ja tukikohdan huoltamisen käytyä mahdottomaksi. Lisäksi Leningradin rintamalla tarvittiin joukkoja. Hangon evakuointi alkoikin vaiheittain loppusyksystä.
Millaisen Hangon suomalaiset saivat takaisin 80 vuotta sitten joulukuussa 1941? Talvisodan aikana Hanko oli ollut yksi Suomen pommitetuimmista kaupungeista, mutta rauhanneuvottelujen alettua Hankoa ei enää pommitettu maaliskuussa 1940.
Neuvostoliiton vuokra-aikana Hangon alue kärsi kovia, suomalaisia odottivat rapistuneet talot sekä rauniot ja romu. Rakennuksista oli tuhoutunut kokonaan lähes kolmannes ja osittain 60 prosenttia.
Tuhoja olivat aiheuttaneet niin saksalaisten ja suomalaisten ammukset ja pommit kuin myös venäläisten oma toiminta.
Hankoniemen muuttunutta maisemaa hallitsivat hakatut tai palaneet metsät, piikkilanka, juoksuhaudat ja linnoitteet. Pelkästään korsuja alueella oli 4 000. Oma lukunsa olivat miinat ja muut ansoitteet – ei pelkästään sotilaallisissa kohteissa vaan myös asuinrakennuksissa.
Kotikaupunkiinsa palanneita hankolaisia odotti murheellinen näky.
– Kirkko oli turmeltu. Se oli hirveää. Likaista ja kamalaa.
Myös asuintaloissa oli siivotonta.
– Paikoin oli lattiaan sahattu aukko, ja sitä oli käytetty käymälänä. Jätökset menivät kellariin ja saivat olla siellä.
– Irrallaan juoksevia koiria oli paljon.
– Meillä oli kotona vain venäläisiä huonekaluja, tammea.
Hangon maantietä kuvattuna 4. joulukuuta 1941. Kuva: SA-kuva
Muun muassa näin kertoivat hankolaiset kotiinpaluustaan vuonna 2010 valmistuneessa Hanko sodassa -dokumentissa, joka on nähtävissä Yle Areenassa.
Vastaavat näyt odottivat vajaat 15 vuotta myöhemmin Porkkalan alueelle palanneita.
Lähteet: Hangon rintamamuseo; Alexander Ishchenko, Ilkka Linnakko, Pekka Silvast, Simo Silvonen: Hangon motti (2017); Greger Grönqvistin dokumentti Hangon sota (2010).
Hangon Rintamamuseo on avoinna lauantaisin klo 11–16 joulukuun puoleenväliin asti.
Suomi joutui talvisodan jälkeen vuokraamaan Hangon alueen 30 vuodeksi Neuvostoliitolle.
Vuokra-alue oli kooltaan noin 115 neliökilometriä. Alueeseen kuului Hangon kaupunki ja Hankoniemi sekä merialueita ja satoja saaria.
Vuokra-alueen raja oli myös Suomen länsirintama, joka sijaitsi sadan kilometrin päässä Helsingistä. Presidentti Risto Ryti kutsui Hankoa ”suoraan Suomen sydäntä kohti tähdätyksi pistooliksi”.
Suomalaiset rakensivat Harparskogin kantalinnoitetun pääpuolustusaseman muutaman kilometrin päähän vuokra-alueen rajasta.
Venäläiset evakuoivat Hangon tukikohdan joulukuun alussa 1941.
Vuokra-alueen rajalla sijaitsee nykyisin Hangon rintamamuseo.
