Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Hävikkiruoka | Helsinkiläispäiväkodin roskiksesta löytyi yli seitsemän kiloa syömäkelpoisia pinaattiohukaisia

Päiväkodin ruokahuollosta vastaavan Helsingin kaupungin palvelukeskuksen johtajan mukaan pinaattiletut oli heitettävä roskikseen, koska lettuja sisältänyt laatikko oli pudonnut maahan.

Roskiksesta löytyi 356 kappaletta pinaattiohukaisia. Kuva:  Teemu Arppe

Helsinkiläinen Teemu Arppe löysi viime viikolla läheisen päiväkodin roskiksesta kasan syömäkelpoisia pinaattiohukaisia.

”Laskin pinaattiohukaiset ja niitä oli 356. Ne painoivat yli seitsemän kiloa. Roskiksesta löytyi myös kolme kahden ja puolen kilon muovirasiaa. Pinaattiletut olivat ilmeisesti olleet muovirasioissa”, Arppe kertoo.

Arppe ihmettelee, miksi päiväkoti oli heittänyt pinaattiohukaiset rasioista roskikseen.

”Pinaattiohukaisissa ei ollut mitään vikaa, ne olivat ensiluokkaisia. Tein niistä ruokaa. Osa pinaattiletuista on nyt parvekkeella, kun pakastimeni on täynnä aikaisemmin roskiksesta löydettyä ruokaa. Noin puolet letuista vein takaisin roskikseen.”

Kyseisen päiväkodin ruokahuollosta vastaa Helsingin kaupungin Palvelukeskus. Ruoka- ja puhtauspalveluiden yksikönjohtaja Aulikki Johansson kertoo sähköpostitse, että pinaattiletut jouduttiin heittämään pois, koska pinaattilettuja sisältänyt laatikko oli pudonnut maahan.

”Kyseisessä tapauksessa oli harmillisesti pinaattilettuja toimittanut kuski vahingossa tiputtanut rasioita sisältävän laatikon maahan ulkona, ja osa rasioista rikkoutui. Tällaisia maahan pudonneita lettuja emme voi laittaa tarjolle. Sen vuoksi nämä vahingoittuneissa laatikoissa olleet letut ovat päätyneet biojätteeseen”, Johansson kertoo.

Johanssonin mukaan toimintamalli perustuu muun muassa Ruokaviraston antamiin ohjeisiin.

Kemian opettajana toimiva Arppe kertoo dyykkausharrastuksestaan sosiaalisessa mediassa nimellä Onni Tonkija. Arppe kerää lähes kaiken ruokansa roskiksista.

Päiväkodin roskiksessa hän on käynyt dyykkaamassa yli kahdeksan vuoden ajan.

”Roskiksesta on usein löytynyt kymmeniä pihvejä, kalapuikkoja ja kasvispyöryköitä. Viimeisen vuoden aikana hävikki on vähentynyt.”

Tapahtuneesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Pinaattiohukaiset olivat olleet kolmessa muovirasiassa. Kuva: Teemu Arppe