Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Helsinki jatkaa Lapinlahden sairaalan kehittämistä kiinteistösijoittajan kanssa – alueen yhteisö tyrmistyi

Mielenterveyden ja kulttuurialojen toimijat ovat vääntäneet kaupungin kanssa kättä alueen suuntaviivoista jo vuosia.

Lapinlahden entinen sairaala on nykyisin erilaisten mielenterveys-, kulttuuri- ja taidealojen toimijoiden keskittymä. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Helsingin keskustan tuntumassa sijaitsevan Lapinlahden entisen sairaala-alueen kehitystyö etenee tavalla, joka tyrmistyttää alueen nykyisiä toimijoita.

Kaupunki tiedotti keskiviikkona jatkavansa kiinteistön kunnostamissuunnitelmaa yhteistyössä kiinteistökehitysyhtiö NREPin kanssa. Kaupunki aloittaa alueen suunnittelu- ja asemakaavoitustyön, jonka tavoitteena on sairaalarakennusten korjaaminen.

Alueen toimijoita, asukkaita ja tukijoukkoja edustava Lapinlahti-yhteisö kertoo huolestuneensa erityisesti NREPin roolista Lapinlahden tulevaisuuden keskiössä.

Yhteisön mukaan Lapinlahden kaltaiselle, kulttuuriperintöarvoiltaan kansallisesti arvokkaalle kohteelle pitäisi löytää kotimainen omistuspohja, joka ei tavoittele kaupallisia pikavoittoja. Yhteisön mukaan Lapinlahdesta ei saa tulla yksityisen, lyhyen tähtäimen voiton maksimoinnin välinettä.

– NREPin merkittävä enemmistöomistajan rooli oli meille yllätys. Meitä huolestuttaa, että kansallisen kulttuurihistorian kannalta arvokas ja tärkeä kohde halutaan päästää pois yhteisestä julkisesta omistuksesta, sanoo Lapinlahden Lähde Oy:n toimitusjohtaja Ville Pellinen.

Viime vuodet sairaala-alue on ollut useiden mielenterveys-, kulttuuri- ja taidealojen toimijoiden kaikille avoinna oleva keskittymä. Rakennukset ovat Lapinlahti-yhteisöllä vuokralla Helsingin kaupungilta.

Laaja peruskorjaus huolettaa

Toinen yhteisössä huolta aiheuttava suunnitelma on rakennusten peruskorjaaminen yhtenä kokonaisuutena. Tällaisesta mallista aiheutuisi yhteisön mukaan jopa yli kahden vuoden toimintakatko, joka olisi monille toimijoille kohtalokas.

– Olimme siinä oletuksessa, että nyt ollaan päätymässä asiantuntijoiden suosittelemaan varovaisempaan, säästäväisempään ja vaiheittaisempaan korjaussuunnitelmaan, Pellinen sanoo.

Lapinlahden sairaalan suunnittelun taustalla on kaupunginhallituksen vuonna 2020 tekemä päätös alueen säilyttämisen ja korjaamisen suuntaviivoista.

Kaupunkiympäristön toimiala ehdotti tuolloin sairaalarakennusten myymistä NREPille, joka oli voittanut alueen kehittämisestä järjestetyn kilpailun.

Kaupunginhallitus hylkäsi ehdotuksen ja päätti, että kaupunki teettää selvityksen siitä, miten Lapinlahti voidaan kunnostaa ja säilyttää toisella tavalla.

Helsinki kerää kaupunkilaisten ajatuksia Kerrokantasi-palvelussa (siirryt toiseen palveluun) 20.1.2023 asti. Keskustelutilaisuus pidetään Lapinlahden sairaalan auditoriossa 7.12.2022 klo 16 alkaen.