Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Hetkinen, harakka vai varis? Listasimme 20 yksinkertaista asiaa, joita kaikki eivät osaa, vaikka ”pitäisi”

Joskus simppeleimmänkin asian oppiminen on kaikkea muuta kuin simppeliä. Esimerkiksi taskuparkkeeraaminen, väli-ilmansuunnat sekä harakan ja variksen toisistaan erottaminen voivat olla yllättävän hankalia asioita itse kullekin.

Harakalla harmaa takki... eikun? Variksen ja harakan toisistaan erottaminen ei ole niin helppoa kuin voisi luulla. Kuva:  Shutterstock

Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.

Yhden on mahdotonta erottaa harakka ja varista toisistaan erilaisista muistisäännöistä huolimatta. Toinen ei opi viheltämään, vaikka opettelisi ahkerasti kolmekymmentä pitkää vuotta.

Kaikkea ei voi kukaan osata. Silti voi olla vaikeaa myöntää ääneen, jos ei osaa jotakin yksinkertaista asiaa – varsinkaan, jos kyseessä on taito tai tieto, jonka suurin osa oppii jo nuorena.

Vauva.fi:n keskustelupalstalla avauduttiin hiljattain asioista, joiden taitamattomuutta ei kehdata julkisesti myöntää. Keskustelusta inspiroituneena kokosimme Me Naisten toimitukselta ja lukijoilta 20 asiaa, joiden osaamattomuutta on vaikea tunnustaa ääneen.

1. Autolla ajaminen. ”En osaa ajaa autoa, vaikka omistan ajokortin.”

2. Lintulajit. ”En erota edelleenkään harakkaa ja varista toisistaan. Käytin pitkään muistisääntöä harakalla harmaa takki, kunnes tajusin, että varishan se harmaa on.”

3. Kengännauhojen sitominen. ”Sidon kengännauhat vieläkin pupunkorva-tekniikalla.”

4. Väli-ilmansuunnat. ”En osaa niitä ilman, että luettelen koko rimpsun järjestyksessä. Pitää käydä läpi mielessä ”koillinen, kaakko, lounas, luode” ja kiertää samalla myötäpäivään.”

5. Uiminen. ”En ui ikinä altaissa tai vesissä, joissa jalat eivät yllä pohjaan tai altaan reunasta ei saa kiinni.”

6. Viheltäminen. ”Tämä on aivan käsittämätöntä, mutta en vain kykene.”

7. Ruotsin kieli. ”Osaan kyllä sanoa ruotsiksi, etten osaa ruotsia. Siihen se sitten jääkin.”

8. Taskuparkkeeraus. ”Tämän taidon puute ottaa henkisesti koville.”

9. Ruoan maustaminen. ”Ei mitään käsitystä siitä, mitkä mausteet toimivat yhdessä ja missäkin ruokalajissa. Eikä minulla ole näppituntumaa oikeista määristä.”

10. Parsiminen. ”Ei sitä käsityön tunnilla koskaan oikeasti opetettu.”

11. Silitysraudalla silittäminen. ”Lopputulos on usein ryppyisempi kuin se, mistä lähdettiin. Onneksi vaatehöyrystin on keksitty.”

12. Kasvien kasteleminen. ”Aina liikaa tai liian vähän. En ole onnistunut pitämään yhtäkään hankkimaani kasvia elossa.”

13. Kuukausien päivät. ”Montako päivää on missäkin kuukaudessa? Ei hajuakaan. Aina pitää turvautua rystysiin.”

14. Sukeltaminen. ”En osaa sukeltaa pitämättä nenästä kiinni. Olen yrittänyt osaavien ohjeilla, mutta aina menee vettä nenään. Vähän nolottaa sukeltaa ja hypätä laiturilta nenästä pidellen.”

15. Soittaminen. ”En osaa soittaa mitään soitinta. Nuottikorva ei riitä edes Ukko Nooan soittamiseen nokkahuilulla.”

16. Pasta carbonara. ”Simppeli pasta, vaan laitan aina muna-parmesaanisekoituksen liian aikaisin, jolloin se kokkaroituu munakokkeliksi.”

17. Englanniksi tavaaminen. ”A-, e- ja i-kirjaimet menevät aivan sekaisin.”

18. Kuohuviinipullon avaaminen. ”Täytän pian 30, enkä ole koskaan avannut kuoharipulloa itse. Ojennan sen aina jollekin muulle avattavaksi. Jännittää, että kuitenkin osun jotain silmään tai juoma kuohahtaa naamalle.”

19. Pakasteranskalaisten paistaminen. ”En ymmärrä, miten niistä tulee aina ihan kamalan makuisia.”

20. Käveleminen ja juominen yhtä aikaa. ”Olen kavereiden kanssa kävellessä aina se pikkulapsi, joka pyytää koko porukkaa pysähtymään, että voin ottaa huikan vesipullosta.”

Mitä asiaa sinä et osaa, muttet yleensä kehtaa myöntää ääneen? Kerro kommenteissa!

Lue lisää: Listasimme 10 asiaa, jotka moni on oppinut elämässään turhan myöhään

Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisissa kesäkuussa 2022.