Historialliset arvoesineet ryöstettiin saamelaisilta pakolla, ja lopulta ne päätyivät hallitsijoiden ”kuriositeettikabinetteihin”

Berliiniläisessä Euroopan kulttuurien museossa (siirryt toiseen palveluun) on käynnistynyt tutkimushanke, joka pyrkii selvittämään museon varastosta löytyneen saamelaisesineiden kokoelman historiaa. Kokoelmaa on säilytetty yli sadan vuoden ajan museon varastotiloissa, eikä se ole ollut koskaan museossa yleisön nähtävillä.

Tutkimushankkeeseen osallistuvat myös suomalainen saamelaismuseo Siida (siirryt toiseen palveluun) sekä Norjan ja Ruotsin saamelaismuseot. Eeva-Kristiina Nylander on yksi tutkimushankkeessa mukana olevista tutkijoista. Hänen mukaansa osa esineistä on peräisin keskiajalta.

– Tähän kokoelmaan kuuluu erittäinkin vanhoja esineitä. Siellä on uhripaikkaesineitä eli uhripaikoilta keräilijöiden keräämiä esineitä, jotka voivat ajoittua jopa 1400-luvulle. Lisäksi siinä on kaksi pyhää rumpua ja vanha, todennäköisesti 1600-luvulta peräisin oleva riimukalenteri.

Esineitä on hankittu osin pakolla ja jopa kuolemanrangaistuksen uhalla. Pakkoa on käytetty siksi, että esineet ovat saattaneet olla hyvin merkittäviä saamelaisille omistajilleen.

– Kyllä museon päiväkirjoista ja keräilijöiden muistiinpanoista näkyy se, että aika usein se on ollut vähän sellaista puolipakkoa. Mutta esimerkiksi näiden pyhien rumpujen kohdalla voidaan puhua ryöväämisestä ja pakko-otosta. Ihmiset on oikeudessa pakotettu henkensä menettämisen uhalla antamaan nämä pyhät esineet.

Kiinnostus saamelaisten pyhiin esineisiin selittyy sillä, että papit ja lähetyssaarnaajat pakottivat saamelaisia luopumaan vanhoista uskomuksistaan ja kääntymään kristinuskoon 1600–1700-luvuilla.

– Sinänsä se tuntuu todella oudolta. Samalla, kun saamelaiset itse vieroitettiin siitä maailmankuvasta, johon nämä rummut ja niiden käyttö liittyy, niin niitä kerättiin Eurooppaan hyväosaisten ihmisten, aatelisten ja kuninkaallisten, ihailtavaksi.

Harvinaisen laaja ja merkittävä kokoelma

Eeva-Kristiina Nylander pitää Berliinistä löytynyttä kokoelmaa poikkeuksellisen laajana. Siihen kuuluu yli tuhat esinettä.

– Pohjoismaiden ja Venäjän ulkopuolella Euroopassa Berliinin kokoelma on laajin. Samalle tasolle likimain yltää vain Hampurin MARKK-museon (siirryt toiseen palveluun) saamelaiskokoelma, joka sekin on reilusti yli tuhat esinettä.

Saamelaismuseo Siidan kokoelmamestari Marjo-Riitta Rantamäki arvioi myös, että Berliinissä oleva kokoelma on merkittävä.

– No merkittävä se on ihan varmasti, kun tiedetään Suomen historiaa ja sotahistoriaa ja kuinka paljon saamelaista esineistöä on menetetty. Kokoelmassa on kuitenkin niin vanhaa esineistöä, että merkitys on varmasti suurempi, kuin mitä tässä kohtaa edes osataan vielä ajatella.

Eeva-Kristiina Nylanderkin uskoo, että kokoelman esineillä on suuri merkitys historiallisesti – mutta lisäksi myös henkisesti.

– Siellä on tällaista perintöä, joka on henkisesti hyvin merkittävää. Näitä pyhiä rumpuja on maailman museoissa jäljellä enää noin 70 kappaletta, ja niistä valitettavasti vain neljä on saamelaismuseoiden omistuksessa. Niitä voidaan pitää sekä yleisesti ottaen että henkisesti erittäin arvokkaina.

Euroopan kulttuurien museo säilytti saamelaisten esineiden kokoelmaa yli 100 vuoden ajan museon varastotiloissa. Museon johtaja Elisabeth Tietmeyer myöntää, että heillä ei ole ollut tarvittavaa tietoa esineiden merkityksistä eikä käyttötarkoituksista.

– Kokoelmaan kuuluu uhriesineitä, kuten poron sarvia, joiden merkityksestä meillä ei ollut mitään tietoa. Samoin kokoelmassa on sarvista tehtyjä lusikoita, joihin on kaiverrettu kuvioita. Nyt tiedämme, että se kuvaa perheeseen kuuluvuutta. Perhekuuluvuuteen viittaavat myös kalastusverkot ja niiden puiset verkkokellukkeet, joihin on kaiverrettu merkintöjä.

Euroopan kulttuurien museon saamelaiskokoelma kerättiin pääosin vuosien 1880 ja 1929 välisenä ajanjaksona. Esineet päätyivät Berliiniin monenlaisten eri tapahtumien kautta, kertoo Eeva-Kristiina Nylander.

– Esimerkiksi ne rummut ovat kuuluneet preussilaiseen kunstkammeriin (siirryt toiseen palveluun), eli ne ovat aikanaan olleet ruhtinaiden tai hallitsijoiden hallussa, ja sitten aikojen myötä liitetty museokokoelmiin. Myös arkiesineitä on tuotu tämmöisiin kuriositeettikabinetteihin, joita aateliset pitivät.

Vielä ei ole tiedossa, palautetaanko kokoelma Saamenmaalle. Museonjohtaja Elisabeth Tietmeyerin mukaan se pitäisi olla esillä siellä, missä se parhaiten vaikuttaa.

– On selvää, että esineiden paikka ei ole museon varastotiloissa. En näe syytä, miksi kokoelma ei voisi jäädä Berliiniin, mutta sen pitää olla yleisölle esillä. Minusta saamelaisten on kuitenkin päätettävä, millä tavoin kokoelma tuodaan esille, ja siksi meidän on toimittava tiiviissä yhteistyössä saamelaismuseoiden kanssa.

Saamelaismuseo Siidan kokoelmamestari Marjo-Riitta Rantamäki sanoo, että saamelaisalueen museoissa ei ole ehditty vielä keskustella kokoelman tulevaisuudesta, sillä tutkimushanke alkoi vasta joulukuun alussa.

Taustalla on kuitenkin hyviä kokemuksia Suomen Kansallismuseon tekemästä repatriaatiosta (siirryt toiseen palveluun) eli esineiden palauttamisesta takaisin alkuperäisille omistajilleen.

– Sillähän on ollut valtava merkitys saamelaisyhteisölle. On myös sellainen mahdollisuus, että esineet voitaisiin repatrioida digitaalisesti, jolloin se tieto esineistä olisi mahdollista saavuttaa, vaikka esineet eivät konkreettisesti siirtyisikään meille.

Rantamäen mukaan olisi toki kokoelman käytön ja esineiden tutkimuksen kannalta parasta, jos kokoelma palautettaisiin takaisin saamelaisille.

– Totta kai meillä olisi hyvin erilaiset mahdollisuudet silloin, jos kokoelma olisi saamelaisten käytettävissä ja esineitä voitaisiin tutkia yhdessä saamelaisyhteisön kanssa. Varmasti tästä asiasta keskustellaan hankkeen aikana.

Juttu perustuu toimittaja Maarit Lukkarisen radiojuttuun Berliinistä. Voit kuunnella sen kokonaisuudessaan Yle Areenasta alla olevan linkin kautta.