HS Helsinki | Tällainen on Vallilassa nököttävä pieni kauppa, ”jonka hyllyt ovat aina tyhjiä”

Sturenkadulla sijaitsevan Pienen hyllykaupan nimi vangitsee ohikulkijoiden katseet, ja monet heistä astuvat uteliaisuuttaan sisään.

Jos sen nimi olisi Suuri hyllykauppa, se ei kiinnostaisi ehkä yhtään. Niitä on ympäri maailman, mutta ”pienessä” on jotakin sympaattista. Sturenkadulla Helsingin Vallilassa sijaitsevan Pienen hyllykaupan nimi tarttuu ohikulkijan silmään, jopa niin, että jotkut astuvat pelkästään jo sen takia sisään.

”Kerran tuli mies, katsoi ympärilleen, sanoi ’ai sulla ei olekaan mitään myytävää’ ja lähti saman tien ulos”, kauppias Sanna Kiukkonen muistelee naureskellen.

Eräs toinen irvailija kertoi avaavansa vastapäätä kaupan, jonka nimi olisi ”H---tin iso hyllykauppa”.

On totta, ettei liikkeessä varsinaisesti ole mitään myytävää. Se johtuu siitä, että Kiukkonen tekee hyllyjä vain tilauksesta.

Oikeastaan hän ei siis ole vain kauppias, vaan myös käsityöläinen, tarkemmin ottaen puuseppä. Siitä saa vihiä heti, kun astuu sisään. Nainen avaa oven valkoisissa maalinroiskeisissa haalarihousuissaan ja hänen ympärillään on puuta eri muodoissaan.

”Mäntyä. Koivu on kallista”, Kiukkonen kertoo.

On silkkaa työstämätöntä lautaa, ja laudasta tehtyjä hyllykköjä. Ne kiertävät seinille aseteltuina kuin mitkäkin artefaktit. Ja sitähän ne ovatkin, käden taidon näytteitä, uniikkeja ainutkertaisia teoksia jokainen.

”Kaiken mitä näet ympärilläsi, olen tehnyt itse, osan vain huvikseni”, Kiukkonen kertoo.

Tuotteista voi päätellä, että ihmisillä on paljon pientä tavaraa, joka etsii kodeissa itselleen paikkaa. Hyllyköt ovat kuin miniatyyrejä, eivät mitään valtamerten takaa kuljetettuja tusinatuotteita, vaan tässä ja nyt tehtyjä persoonallisuuksia.

Ikkunan mainoslauseessakin se jo sanotaan: Hyllyjä mittojen mukaan.

”Jotkut haluavat eroon opiskeluajan Lundioista, kun ovat katselleet niitä tarpeekseen. Ei sillä, että minulla olisi mitään Lundiaa vastaan. Joskus annan asiakkaalle pölyt kaupan päällisiksi”, Kiukkonen sanoo, ikään kuin alleviivaten yrityksensä mittakaavaa.

Hyllyt työstetään samassa pienessä myymälätilassa ja sen alapuolella sijaitsevassa kellariverstaassa.

Nykyisin on melko harvinaista, että Helsingin kantakaupungissa tehdään niin sanotusti oikeaa työtä. Palveluyhteiskunnassa valmistustyö tehdään jossakin kaukana taustalla, ja kauppojen hyllyillä on valmis tuote.

Sanna Kiukkosen Pienessä hyllykaupassa on toisin. Myymälässä ovat esillä niin materiaalit ja työvälineet, itse työn tekijä kuin myös valmis tuote: tyhjät hyllyt.

On joillakin hyllyillä tavaroitakin, ainakin näyteikkunassa: muumimukeja. Kiukkonen on huomannut, että ne ovat samalla tavalla myyntiä edistäviä kuin Pienen hyllykaupan nimi. Ne tarttuvat silmään.

”Puolet ohikulkijoista tulee sisään noiden mukien takia. Eräs asiakas sanoi, että tuo mukihan on arvokkaampi kuin itse hylly.”

Huumori sikseen. Yrittäminen kivijalassa on Helsingissäkin kovaa työtä. Pärjääminen edellyttää ympärille elämää, käänteisesti juuri sitä samaa elämää, jota kivijalkakaupat tuovat kaupunkiin.

Tässä mielessä Pienen hyllykaupan sijainti kahden ison ja vilkkaan kadun, Sturenkadun ja Mäkelänkadun risteyksessä on erinomainen. Monet kertovat nähneensä kaupan monta kertaa autonsa tai bussin ikkunasta ja suunnitelleensa käyntiä paikan päällä.

Pieni hyllykauppa edustaa sitä ihmisen kokoista lajityyppiä, joka vanhoille kaupunginosille eri puolilla maailmaa on ominaista ja joka tekee niiden pikkukaupoista jollain tapaa inhimillisiä, tuttavallisia ja helposti lähestyttäviä.

”Kallio, Hermanni, Vallila . . . Oon hengaillut tässä kulmilla kohta kolmekymmentä vuotta. Tunnen nämä ihmiset”, Kiukkonen, 47, kertoo.

Joskus tulevaisuus lähtee syntymään sattumasta, niin Pienen hyllykaupankin tarina: ”Isä kertoi etsineensä maustehyllyä. Kun hän ei löytänyt sellaista, hän päätti tehdä sen itse.”

Vuonna 1995, nyt jo eläkkeellä oleva isä Jaakko Kiukkonen sitten loihe lausumaan syntysanat: ”Sanna, perustetaan tämmöinen liike.”

Vuonna 1996 liike avattiin, ikkunassa kerrotaan.

Jotenkin selittämättömällä tavalla Pieni hyllykauppa muistuttaa siitä ajasta, kun Helsingin tytöt ja pojat leikkivät kuurupiiloa, kirkonrottaa, hyppäsivät narua tai kinkkasivat ruutua, kenties neppasivat muovisia karkkipussiautoja tai pelasivat penniä talojen kivijaloissa.

Se aika, käsin ja jaloin leikkiminen ja tekeminen, lienee digiuskovaisena nykyaikana peruuttamattomasti ohitettu. Mutta ei sentään ihan kokonaan. Elävä todiste tästä on Tiina Hanninen, 26.

Hän on opintojensa harjoittelujaksolla Pienessä hyllykaupassa. Espoon Suurpellossa asuva Hanninen opiskelee Omniassa Espoon keskuksessa – puusepäksi.

Omnian internetsivulla sanotaan:

Haluatko yhdistää työssäsi perinteiset kädentaidot ja modernin tekniikan? Kiinnostaako sinua kalusteiden valmistus ja asennus? Puulevyt ja sahatavara muuttuvat puusepän taitavissa käsissä laadukkaiksi tuotteiksi.

Kyllä. Juuri sitä Hanninen haluaa. ”Mietin ensin valokuvaamista. Mutta sitten ajattelin, että tämä on se mun juttu.”

Painutaanpa Pienen hyllykaupan kellariin. Sieltä löytyy tämän kaupan sydän ja sielu: verstas. Se on yhtä pieni kuin kauppakin, tavanomainen vallilalaisen kerrostalon kellari.

Kiukkonen varoittaa isoista karvaisista hämähäkeistä. Ne eivät kuitenkaan ole kellarin vaarallisimpia asioita, vaan työkoneet, joissa näyttää olevan kaikissa yksi yhteinen tekijä: terä.

Kiukkonen avaa työvälineiden salaisuutta: ”Tällä katkaistaan, tällä halkaistaan.”

Kiukkonen muistuttaa puusepän työn perusasioista: ”Ei naruja, ei koruja, ei hiuksia. Niin kuin nytkin, heti kun aloitan työt, käärin ensiksi hihat.”