HS Helsinki | Vanhan liiton talon­­miehestä tuli yllättäen some-tähti, jota kaikki rakastavat

Katajanokalla vaikuttava talonmies Kalevi Korhonen alkoi kirjoitella sosiaaliseen mediaan, ja sitten tapahtui yllättävä ketjureaktio. ”Ajattelin ensin, että ne jorinat ovat lapsellisia, mutta monet tykkää niistä”, hän sanoo.

Vankilahotellin pääsisäänkäynnin edustalla Helsingin Katajanokalla varis istahtaa taksitolpan nokkaan. Se kääntelee päätään, seurailee kotvasen maailman menoa, ja lennähtää sitten matkoihinsa.

”Nokkalainen” talonmies Kalevi Korhonen lähestyy hotellin sisäänkäyntiä. Hän kääntelee päätään ja tarkkailee ympäristöään, ikään kuin punniten ja puntaroiden. Tervehdittyämme kerron hänelle variksesta ja esitän vertauksen:

Sinä taidat olla vähän kuin tuo varis. En tarkoita, että pidän sinua variksena, mutta sinäkin taidat seisahtua kadunkulmiin tarkkailemaan . . . ?

”Minä ymmärrän tuon vertauksen”, Korhonen sanoo keskeyttäen kysymyksen. ”Aivan varmasti tunnen nämä talot ja kulmat. Tiedän talojen putkiremontit, ne, jotka ovat onnistuneet, ja nekin, jotka ovat epäonnistuneet.”

Olet myös puhelias?

”Olen! Eräät naiset antoivat minulle kutsumanimenkin: ’Radio Kalevi’.”

Puhuminen ei tunnu riittäneen, koska Korhonen on aloittanut myös kirjoittamisen. Koulussa aineenkirjoittajana surkea Korhonen on kuukausien ajan päivittänyt Katajanokan Facebook-ryhmään kohtaamiaan tositarinoita otsikolla ”Talkkarin jorinoita”.

Talkkarin jorinoita 2: Joku vuosi sitten sain eräältä liikemieheltä puhelun lentoasemalta, että kävisin kattomassa talon roskiksesta onko siellä hänen pukupussi. Sieltä löytyi. Palautin hänen asuntoonsa eteisen naulakkoon. Oli kävellyt läpivalaisuun roskapussi kädessä. Tullimiehet ihmeissään kysyivät mitä kassissa on.

”Jotakin parinkymmenen alle niitä jorinoita taitaa olla”, Korhonen arvelee.

”Ensin ajattelin, että ne on aika lapsellisia, mutta kun päivittelin omiani ja isännöitsijän potkuja, sain melkein kolmesataa tykkäystä ja sydämiä. Monet tykkää niistä.”

Lyhennetäänpä päivittely potkuista eli talonmiehen tehtävien irtisanomisesta tähän, vaikkei Korhonen sitä varsinaiseksi ”jorinaksi” ole numeroinutkaan:

Ystävyys ja luottamus on kasvanut vuosien mittaan. Nyt pamahti ikävä toitotus, että talkkaria ja isännöitsijää ei enää tarvita näissä taloissa? No aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. No pitää alkaa kattelee uutta kämppää.

Päivitykseen tuli melkein 300 kannustavaa reaktiota ja kymmeniä kommentteja. Kolme seuraavaa edustakoon kaikkien niiden sanomaa: ”Kalevi kuuluu tänne”, ”Kauppiaankatu ei tule olemaan kyllä entisensä ilman sua”, ”Kalevi on Skattan merkkihenkilö ja paras talkkari, jota olen koskaan tavannut.”

Lisäksi Korhoselle tarjottiin vielä kämppääkin.

Talonmies Korhonen on asunut Helsingissä 1970-luvun alusta. 1980-luvulla hän oli talkkarina Ullanlinnassa, ja viimeisimmät 30 vuotta Katajanokalla. Nyt Korhonen on eläkkeellä, mutta hoitaa vielä kahta Kauppiaankadun jugendtaloa ja yhtä pientä puistikkoa.

Talkkarin hommat eivät ole hänen ensimmäisiä töitään Katajanokalla. Hän vartioi satama-aluetta silloin, kun Satamarata vielä kiersi VR:n ratapihalta Hietalahden, Kaivopuiston, Etelärannan ja Kauppatorin kautta Katajanokalle.

”Kyselen nykyisin turisteilta, onko Katajanokalla koskaan ollut lentoasemaa, ja onko Katajanokalle koskaan tullut höyryveturi. Eivät ne tiedä.”

Käveltäessä vankilalta Kauppiaankadulle, joka on Korhosen kotikatu, vastaantulijoista joka toinen tervehtii häntä. Taidat seisahtaa usein kadunkulmaan ja alat jutella?

”Alan! Tunnen kaikki koirantaluttajat. En minä ihmisten nimiä muista, mutta koirat heiluttavat jo kaukaa häntäänsä, ja vaikka ajaisin polkupyörällä ohi.”

Korhosen seisoessa keskellä jalkakäytävää valokuvattavana, porttikonkiin väistää mies, joka lausahtaa naureskellen jotakin Korhosen tähteydestä.

Kadun ylitse saapuu puolestaan Korhosen naapuri Jukka Hakala. Hän täydentää vielä lausuntoa: ”Kalevihan on Skattan sielu.”

Korhosen selvästikin tunteellinen mieli halajaa aika ajoin takaisin Kuhmoon, jossa hän on syntynyt Lentiiran kylässä. Kuhmossa hän kirjoitti ylioppilaaksi, ja siellä hänellä on yhä asumus, mutta: ”Minun tulisi valtava ikävä tyttäriä”.

Korhosella on kaksi aikuista tytärtä. Haastattelun aikana toinen tytär soittaa kahdesti ja veli kerran. Tyttärellä on käynnissä muutto Töölöstä Kallioon, isällä on auto ja hän on myös sen kuljettaja, totta kai.

Lapsuuden perheessä oli kuusi lasta, ja naapurin perheessä 12. ”Kainuussa ei ollut rahaa, vain köyhyyttä. Nälkämaan laulu kuvaa maakuntaa osuvasti.”

”Oon lapsesta asti ollut yksityisyrittäjä. Tein heinätyöt, nostin perunat, poimin marjat ja kävyt. Olin metsätöissä ja uitossa. Rakennuksella oikaisin valulaudoista naulat ja keräsin talteen”, Korhonen kuvaa yrittäjäluonnettaan.

”Säästin rahaa pankkiin ja ostin mopon.”

Köyhyyteen olisi ehkä ollut ratkaisu, jota Korhonen vieläkin muistelee: ”Pankinjohtajan tytär. Hän oli ensimmäinen, joka antoi mulle pusun. Hänen otteensa oli tiukka eikä mikään huitaisu. Häntä minä kyllä aina välillä ajattelen.”

Talkkarin jorinoita 3: Muutama vuosi sitten sain eräältä rouvalta puhelun sairaalasta. Hänen miehensä oli menehtynyt juuri. Samantien soitti minulle, että laittaisinko suruliputuksen miehensä muistolle. Tempaisin lipun ja kävin nostamassa lipun puolitankoon. Varmaan nopein suoritus kautta aikain, että 5 minuutin päästä vainajan kuolemasta lippu on tangossa.

Kuhmon kuntakeskukseen Korhonen muutti Lentiirasta vanhempiensa kanssa nelivuotiaana. Hän muistaa reissun hyvin, sillä paikallisen liikennöitsijän Otto Kyllösen linja-auto juuttui mutaan ja matkustajat työnsivät sen kuravellistä eteenpäin.

”Nehän oli silloin kaikki sora- ja kelirikkoteitä. Kyllä on hyvä keksintö tuo asvaltti”, Korhonen kehaisee.

Asvaltti on muutenkin tullut tutuksi, vai mitä?

”Se on helppo pestä ja harjata.”

Mites tuo koiran kakka? Sehän on Katajanokallakin aina kiehtova keskustelunaihe.

”Minä kerään! Talvella pakkasella kannan kuumaa vettä, kylmä vesi jäätyisi, kun paskat on lötkäytetty portaille. Mutta se ei ole koirien syy.”

Talonmies näkee ja kokee paljon, niin myös taksikuski. Korhonen oli 10 vuoden ajan molempia menetettyään 1990-luvun alun pankkikriisissä melkein koko omaisuutensa. Hän oli päivisin talkkari ja ajoi öisin taksia. Eräs kyyti liittyy Suomen kansalliseen tai miksei kansainväliseenkin rock-historiaan:

Talkkarin jorinoita 4: Eräs taksitilaus johti porttikonkiin, jossa odotti saattajan kera muusikko Andy McCoy. Andy oli pudonnut parvekkeelta ja molemmat jalat olivat murtuneet. Siinä oli meillä työtä, kun kipsattu mies saatiin taksin etupenkille sullottua muutaman kirosanan saattelemana. Määränpäässä sama operaatio Andyn kiskomisessa pois taksista. Hän huomautti, että kohta ei hänellä ole jalkoja ollenkaan.

Lopuksi vielä esimerkki Kalevi Korhosen luonteenlaadusta, kutsutaan sitä nyt sitten vaikka yrittäjäluonteeksi. Hän luki lehdestä, kuinka jalkapallokommentaattori Pasi Rautiainen erään vedon hävittyään lunasti lupauksensa ja käveli Helsingistä kotiinsa Porvooseen.

”Niin käveli, ja minä kävelin perässä.”