Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

HS Vantaa | ”Hän itki” – Suomessa asuvan Mehmet Özkanin pikkuveli pelastui täpärästi raunioista päällään vain pyjama

Vantaalla asuva Mehmet Özkan tavoitti kotitalostaan pelastuneen pikkuveljensä maanantaina.

Mehmet Özkan kuvattuna tammikuussa ravintolassaan Myyrmäessä. Kuva:  Sami Kero / HS

Vantaalainen ravintoloitsija Mehmet Özkan sai vielä varhain maanantaina aamulla yhteyden Turkissa maanjäristysalueella asuvaan pikkuveljeensä Ali Özkaniin. Sen jälkeen veljestä ei ole kuulunut. Mehmet Özkan uskoo tämän kuitenkin olevan elossa.

”Veljeni kertoi, että hän oli päässyt talosta romun läpi ulos. Hän ei ollut saanut mitään talosta mukaansa, vaan lähti matkaan kohti Istanbulia pelkkä pyjama yllään”, Özkan kertoi tiistaina aamupäivällä puhelimitse.

Kaakkois-Turkissa tapahtui varhain maanantaiaamuna voimakas maanjäristys, jonka vuoksi tuhansia rakennuksia on romahtanut niin Turkissa kuin Syyriassakin. Maanantaina havaittiin myös toinen, lähes yhtä voimakas maanjäristys.

Tiistaiaamuun mennessä järistysten uhriluku oli noussut jo yli 4 700 kuolleeseen. Uhrimäärien ennustetaan vielä nousevan.

Lue lisää: Pelastustyöt jatkuvat vaikeissa olosuhteissa, uhrimäärä kasvaa – tämä tapahtumista tiedetään

Mehmet Özkanin veljen Ali Özkanin kotitalo sijaitsi Antakyan kaupungissa lähellä Syyrian rajaa. Veli ei kertonut tarkemmin oman kotitalonsa vaurioista, mutta naapurissa sijainnut kerrostalo oli romahtanut maan tasalle.

”Veljeni kertoi, ettei usko kenenkään päässeen raunioista elävänä ulos.”

Özkan kertoo pikkuveljensä asuintalon olleen samanlainen kuin muutkin seudun talot: kerrostalot ovat vanhanaikaisia ja huonossa kunnossa, kun niistä ei ole pidetty huolta. Tuho ei kosketa ainoastaan asuintaloja vaan kaikkea.

”Tilanne Turkissa menee pahaksi. Alueella asuu köyhiä tai vähävaraisia ihmisiä. Nyt siellä ovat romahtaneet myös työpaikat, ja ihmiset jäävät työttömiksi”, Özkan arvioi.

”Turkin valtio ei auta. Seuraavina vuosina Turkin talous painuu entistä syvemmälle.”

Täytenä yllätyksenä maanjäristykset eivät turkkilaisille tule, Özkan toteaa. Asiantuntijat ovat jo kauan varoitelleet, että järistykset voivat tulla milloin vain. Nyt pahin järistysalue oli Syyrian rajan tuntumassa, mutta ”yhtä hyvin se voi tapahtua Istanbulissa”.

Ja vaikka järistysten todennäköisyys on suuri, ennakointi ei auta, kun tämänkertaisen kaltainen katastrofi sattuu.

”Veljeni oli sokissa. Vaikka on tuossa iässä (47), hän itki. Vaikka olin hänen kanssaan vain puhelinyhteydessä, tunsin kuinka hän tärisi. Siellä on kylmää ja sataa vettä.”

Mehmet Özkanin vanhemmat ovat kuolleet jo aiemmin. Hänellä on kuitenkin sukulaisia Turkissa, muun muassa täti ja eno lapsineen. Heitä Özkan ei ole tavoittanut.

”En ole vielä ainakaan kuullut, että kukaan olisi kuollut. Mutta tällä hetkellä en saa Turkista ketään kiinni”, Özkan sanoo.

Mehmet Özkan kertoo itsekin olevansa henkisesti ”ihan poikki”.

”En voinut mitenkään auttaa veljeäni, vain lohduttaa. Minun on huolehdittava täällä omasta perheestäni, ravintolastani ja työntekijöistäni. Haluan olla katsomatta televisiosta sitä kauheutta, mutta minun on pakko katsoa.”