Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Huippujuristi sivaltaa Puotilan murha­tutkinnasta: kikkailiko poliisi ylipitkän tutkinta-ajan?

Asianajaja ja Helsingin yliopiston prosessioikeuden dosentti Markku Fredman ihmettelee Puotilan henkirikostapauksen tutkinta-aikaa.

Kun teon tunnustanut mies vangittiin, syytteen nostamisen määräpäiväksi asetettiin 24. maaliskuuta. Esitutkintaan ja syyteharkintaan jää näin ollen aikaa neljä kuukautta.

Fredman arvioi Twitterissä, että asia voitaisiin saattaa oikeuden ratkaistavaksi varsin pikaisellakin aikataululla. Hän vihjaa, että poliisi käyttää tutkinta-aikaa ja sen suomia valtuuksia henkirikoksen lisäksi muidenkin asioiden selvittelemiseen.

– Tämä kuvaa hyvin esitutkintaresursseja: henkirikostutkinta tuo laajat tutkintavaltuudet pakkokeinoineen. Houkutteleva tilaisuus pureutua alamaailman kuvioihin sen sijaan, että juttu ennen joulua käräjillä, Fredman kirjoittaa.

Iltalehti tavoitti sunnuntaina asian tutkinnanjohtajan, keskusrikospoliisin rikoskomisario Jussi Luodon.

Liittyykö asiaan muutakin kuin henkirikostutkinta?

– En vastaa tuohon kysymykseen, Luoto sanoo.

Iltalehti tavoitti sunnuntaina myös Markku Fredmanin. Hän ei halunnut vastata täsmentäviin kysymyksiin.

Tutkinnalliset syyt

Epäilty henkirikos tapahtui Helsingin Puotilassa venesataman lähistöllä viime keskiviikkona. Kuolleella 34-vuotiaalla miehellä ja teosta epäillyllä 54-vuotiaalla miehellä on molemmilla rikollista taustaa.

Asiaa tutkitaan murhana. Jussi Luoto kertoi perjantaina Iltalehdelle, että silloisten tietojen mukaan tapauksessa oli kyse kahden henkilön välisestä välienselvittelystä.

Luoto totesi kuitenkin, että myös ampumatapauksen yhteyttä järjestäytyneeseen rikollisuuteen selvitetään.

Murhasta epäilty on MTV Uutisten tietojen mukaan tunnustanut teon.

Markku Fredman katsoi Twitterissä, että tapaus on pitkälti selvä. Hänen mukaansa on kyseenalaista, onko esimerkiksi tarpeen odotella oikeuslääkärin ja muiden asiantuntijoiden lausuntoja.

– Mihin noita tarvitaan jos on joukko silminnäkijöitä ja tunnustus? 300 % näyttö tulee kovin kalliiksi ja vie aikaa, Fredman kirjoitti.

Poliisi tutki epäillyn murhan tapahtumapaikkaa keskiviikkona. Jani Korpela

Loppuun asti

Twitter-keskusteluun osallistunut Etelä-Suomen syyttäjäalueen erikoissyyttäjä Mikko Sipilä huomauttaa, että määräpäivä on vain takaraja: jos esitutkinta ja syyteharkinta valmistuvat ripeämmin, voidaan syyte nostaa aikaisemminkin.

– Jos tuomioistuin antaa oikeudet maksimaalisiin tutkintaoikeuksiin määräajaksi, miksi luopuisit niistä? Epäilen, että oikeuksia käytetään loppuun asti, vaikka asia olisi ollut selvä päivänä 1, Fredman vastaa.

Jussi Luodon mukaan neljä kuukautta ei ole poikkeuksellisen pitkä aika esitutkinnalle ja syyteharkinnalle.

– Kolme kuukautta on aika normaali, mutta tietyistä tutkinnallisista syistä tähän haettiin neljä kuukautta.

Luoto ei halua kommentoida Twitterissä käytyä keskustelua.

Ei mitään rajaa

Murhasta epäilty mies vangittiin lauantaina. Tässä yhteydessä asetettiin myös Fredmanin moittima syytteen nostamisen määräpäivä.

Määräpäivää voi esittää, mutta ratkaisun siitä tekee oman harkintansa mukaan tuomioistuin, joka Puotilan tapauksessa oli Helsingin käräjäoikeus.

Helsingin yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Helenius sanoo, että määräpäivän asettamisessa on kyse pakkokeinoon liittyvästä oikeusturvasta.

– Ajatuksena on se, että jos henkilö vangitaan, niin syyte pitää kohtuullisessa määräajassa nostaa, jotta henkilö ei joudu olemaan vangittuna kuinka pitkään hyvänsä.

Helenius kertoo, että laissa ei ole kuitenkaan asetettu ehdottomia rajoja sille, missä ajassa syyte tulee nostaa.