Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Hyvästit lento­tilalle – puheluista tulee mahdollisia lento­koneessa

Puhelinten käyttäminen lennoilla mahdollistuu EU:ssa uusien radiotaajuusvarausten myötä.

Puheluista voi joutua maksamaan ylimääräistä. Kuva:  weedezign / Colourbox

Euroopan unioni vapauttaa puhelinten käyttämistä lentokoneissa. Euroopan komission mukaan puhelinta voi jatkossa käyttää samalla tavalla kuin maassa. Eli puhelut, tekstiviestit ja tietoliikenne toimivat.

Taustalla on komission päätös varata tiettyjä radiotaajuuksia lentojen aikaiselle 5g-teknologialle, jossa käytetään satelliitteja signaalien välittämiseksi maan ja lentokoneen välillä. Samalla tuki tarjotaan aiemmillekin verkkosukupolville, kuten 4g:lle.

Odotettavissa voi olla linja-autoista tai junista tuttuja tilanteita, joissa vieressä istuvan henkilökohtaisia asioita joutuu kuuntelemaan hänen jutustellessaan puhelimessa.

Espanjalaisen El País -sanomalehden mukaan puheluintoa voi kuitenkin rajoittaa se, että lentoyhtiöt saattavat periä niistä erillisen maksun, kuten moni tekee lentokoneen wifi-verkkojen kanssa. Voi myös olla, etteivät puhelut vielä hetkeen onnistu lentokoneissa, koska niistä puuttuu tarvittava teknologia. Lehden mukaan kyseessä on huomattava investointi lentoyhtiöille.

Lisäksi puhelut voivat olla mahdollista vain matalissa korkeuksissa ja suotuisissa sääolosuhteissa. Lausunnossa ei otettu kantaa, milloin puhelut ovat mahdollisia ensimmäisille lentomatkustajille.

Matkustajien on pitänyt jo vuosikausia joko sulkea matkapuhelimensa tai asettaa ne lentotilaan matkan ajaksi. Siihen on ollut hyvä syy: puhelimen signaalit voivat häiritä esimerkiksi lentokoneen navigointijärjestelmiä. Lisäksi ohjaamossa ääni saattaa puhelun aikana kiertää ja häiriö kuuluu myös kuulokkeissa.

Lue lisää: Tiesitkö? Tämän vuoksi lentokoneessa ei saa käyttää puhelinta

Aiemmin 5g on herättänyt huomattavaa huolta lentoyhtiöiden keskuudessa. Vuoden alussa teleoperaattorit AT&T ja Verizon lykkäsivät 5g-verkkojensa käyttöön ottamista lentokenttien läheisyydessä Yhdysvalloissa sen jälkeen, kun lentoyhtiöt varoittivat jopa kaaoksesta ja vaaratilanteista.

Lue lisää: USA:ssa uhataan jopa lento­kenttien sulkemisella 5g:n vuoksi – tämä on tilanne Suomessa

Lentoyhtiöt epäilivät, että 5g-verkot saattavat vaikuttaa lentokoneiden radiokorkeusmittareiden toimintaan. Euroopassa vastaavaa vaaraa ei kuitenkaan pitäisi olla. Lisäksi lentokoneiden omat 5g-verkot toteutetaan varmistaen, että ne eivät voi vaikuttaa lentokoneen laitteisiin.