Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Hyvinvointialue vei työtoiminnasta maksetun etuuden sadoilta kehitysvammaisilta Satakunnassa

Muutoksen taustalla on käytäntöjen yhtenäistäminen palveluiden siirryttyä hyvinvointialueelle. Asiaa ollaan käsittelemässä lähipäivinä uudelleen siitä tulleen palautteen takia.

Osassa Satakunnan kuntia maksettiin myös joillekin kehitysvammaisille virikerahaa. Sen maksaminen on myös loppunut. Kuva: Terhi Liimu / Yle

Kehitysvammaisten toimintakeskuksissa tapahtuvasta työtoiminnasta ei enää Satakunnassa makseta työosuusrahaa, mikäli työ ei ole tehty alihankintatyönä tai avotyönä.

Kehitysvammaiset tekevät yrityksille tai yksityisille henkilöille alihankintatyötä tilauksesta, tai he voivat käydä avotyössä yrityksissä tai yhteisöissä.

Suuri osa toimintakeskuksissa tapahtuvasta työtoiminnasta on kuitenkin näiden piiriin kuulumatonta.

Kehitysvammaisten tukiliiton Satakunnan piirin puheenjohtaja Maritta Tuominen sanoo, että alihankintatyötä tekee vain pieni osa kehitysvammaisista.

– Esimerkiksi Huittisissa asiakkaita on kuutisenkymmentä, ja heistä alihankintatyötä on tehnyt vain muutama. Työosuusrahan määrä Huittisissa on ollut kahdesta kuuteen euroa päivässä, Tuominen kertoo.

Asiaa käsitellään uudestaan

Muutoksen taustalla on vastuualuejohtaja Sari Landvikin mukaan käytäntöjen yhtenäistäminen palveluiden siirtyessä hyvinvointialueelle.

– Kunnilla on ollut varsin erilaisia käytäntöjä työosuusrahan maksamisessa. Nämä käytännöt täytyi yhtenäistää, kun kuntien palvelut siirtyivät hyvinvointialueelle.

Kunnissa maksettiin työosuusrahaa Landvikin arvion mukaan muutamasta eurosta noin kymmeneen euroon per päivä.

Satakunnan hyvinvointialueella on omissa yksiköissä noin 750 asiakasta. Landvik myöntää, että työosuusrahan muutoksen jäljiltä etuustilanne huononee usealla sadalla kehitysvammaisella. Aiheesta on myös tullut jonkin verran palautetta.

– Kun etuuksia ollaan leikkaamassa tai poistamassa, niin ei palaute ainakaan positiivista ole ollut.

Sari Landvik kertoo, että palautteen takia asiaa ollaan lähipäivinä käsittelemässä uudelleen.

Hintojen nousu koskee myös kehitysvammaisia

Käytännössä muutoksen jälkeen iso osa kehitysvammaisista joutuisi tekemään työtä ilmaiseksi.

Kehitysvammaisten tukiliiton Satakunnan piirin puheenjohtaja Maritta Tuominen uskoo, että työosuusrahamuutoksen taustalla on osittain tietämättömyys.

– Ehkä on voitu ajatella, että tämä on säästöä. Ei olla käsitetty, mitkä vaikutukset tällaisesta päätöksestä koituu asiakkaalle. Kehitysvammaiset elävät koko aikuisikänsä pienellä eläkkeellä, joten tällainen pienikin tulo on ollut merkityksellistä.

Kehitysvammaisten kulut ovat muutenkin Tuomisen mukaan nousussa hyvinvointialueelle siirtymisen jäljiltä.

– Tähän asti esimerkiksi asumisyksiköissä asukas on itse päättänyt, mistä palveluista maksaa: käyttääkö saunaa tai pyykkihuoltoa, ostaako pesuaineet itse. Olen ymmärtänyt, että jatkossa tällainen hinnoittelu poistuu ja tilalle tulee yksi könttämaksu.

Tuominen muistuttaa, että hintojen nousu koskettaa myös kehitysvammaisia.

– Asumisyksiköissä henkilökunnan määrä on myös mitoitettu sen perusteella, että asukkaat ovat päivisin työtoiminnassa muualla. Jos he jäävät jatkossa kotiin, täytyy henkilökuntamitoituksetkin uusia.

Voit keskustella aiheesta 9. helmikuuta kello 23:een saakka.