Main ContentPlaceholder
Kuivuus ja kuumuus ovat mahdollistaneet ennätyksellisen merisuolan tuotannon Guéranden alueella Ranskassa. Paikoin sato on jopa kaksinkertaistunut.
Petteri Tuohinen HS
Vaikka monissa Euroopan maissa kuivuus, helle ja tulipalot ovat riivanneet ihmisiä tänä kesänä, löytyy Ranskasta myös ilmastonmuutoksesta hyötyjiä, nimittäin suolantuottajat.
Guéranden alueella Luoteis-Ranskassa kuivuus ja kuumuus ovat mahdollistaneet ennätyksellisen merisuolan tuotannon. Alue on tunnettu suolankukasta, jota muodostuu erityisoloissa haihdutusaltaiden pinnalle. Fleur de sel de Guérandea pidetään yhtenä arvostetuimmista suolankukista.
”Meillä on tulossa ennätyksellinen tuotanto”, kertoi suolantuottaja François Durand uutistoimisto Reutersille.
Tavallisesti Durand on saanut yhdestä suola-altaasta noin 1,3 tonnia satoa, mutta nyt määrä on lähes kaksinkertainen.
Durand myöntää, että hän on yksi harvoista, jotka ovat hyötyneet ilmastonmuutoksesta.
”Niin voidaan sanoa, valitettavasti. On selvää, että tämä on meille hyödyksi.”
Suolankukkaa on kutsuttu alalla valkoiseksi kullaksi. Yhdysvalloissa kilo suolankukkaa voi maksaa yli sata euroa. Suomessakin Guéranden suolankukka maksaa kymmeniä euroja kilolta.
Jos tämän kesän kaltaisista keleistä tulee tulevaisuudessa tavanomaisia, saattavat suolantuottajat alkaa pohtia työtään uudelleen. Monet alueen suolantuottajista kertoivat Reutersille, että heillä on varastot täynnä kattamaan useamman vuoden tuotannon.
”Osa on jo lopettanut työt tältä kesältä”, suolakauppaa pitävä Mathilde Bergier kertoi Reutersille.