Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Ilpo Härmäläisen murha­oikeudenkäynti: Saliin ilmaantui yllätystodistaja, jolla oli kylmäävää kerrottavaa

Turun hovioikeudessa kuultiin käsittelyn päätöspäivänä uutta todistajaa, joka paljasti yllättäviä tietoja Ilpo Härmäläisen vanhasta liikekumppanista.

Turun hovioikeudessa on käsitelty lakimies Ilpo Härmäläisen murhamysteeriä usean päivän ajan. Kuva:  Emmi Korhonen / Lehtikuva, Lassi Rinne, Poliisi

Turku

Vuonna 1994 Turussa kadonneen lakimiehen Ilpo Härmäläisen murhaa on käsitelty hovioikeudessa nyt seitsemän päivää. Vastaajana tapauksessa on Härmäläisen liiketuttava Lasse Lehto, jonka Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa murhasta elinkautiseen.

Hovioikeuden käsittelyssä on kuultu yli kahtakymmentä todistajaa. Käsittelyn päätöspäivänä maanantaina puolustus toi kuultavaksi vielä kaksi uutta todistajaa, joita ei alkuperäisessä hovioikeuden listassa ollut lainkaan mainittu.

Toista heistä kuultiin tutkinnassa ensimmäisen kerran vuonna 1995, mutta toista poliisi kuulusteli ensimmäisen kerran hovioikeuden käsittelyn aikana.

Yllätystodistaja kertoi, ettei hän ollut koskaan tavannut Ilpo Härmäläistä eikä tuntenut myöskään murhasta tuomittua Lasse Lehtoa.

Hän kuitenkin tunsi Härmäläisen toisen liiketuttavan, jota epäiltiin vuonna 1995 Härmäläisen surmaamisesta.

Kyseinen liiketuttava oli myös mukana talousrikoksessa, jota käräjäoikeus piti Härmäläisen murhan motiivina: Härmäläinen surmattiin, koska hän oli menossa kertomaan taloussotkuista poliisille.

Lue lisää: Murhatun laki­miehen vaimo kertoi ääni murtuen, mitä ruumiin löytyminen 30 vuoden jälkeen merkitsi

Henkirikoksesta tuomittu Lasse Lehto on kiistänyt syyllistyneensä lakimiehen murhaan. Kuva:  Emmi Korhonen / Lehtikuva

Lehto ja liiketuttava tuomittiin kyseisestä talousrikoksesta vuonna 1996. Lehto on väittänyt oikeudenkäynneissä, että hän sai syyttömänä tuomion ja että ainoa syypää olisi kyseinen liiketuttava.

Nyt hovioikeudessa kuultu uusi todistaja kertoi tunteneensa liiketuttavan 70-luvulta lähtien. Hän itse toimi yrittäjänä Turussa.

– Hän ui aina välillä kuvioihin. Hän halusi käyttää faksiani ja lainasi rahaa. Lopetin faksin lainaamisen, kun hän alkoi lähetellä fakseja Venäjälle, todistaja kertoi hovioikeudessa.

Yllätystodistaja paljasti, että liiketuttava oli sanonut moneen kertaan tappaneensa Ilpo Härmäläisen.

Lue lisää: Lakimiehen murhasta tuomittu mies teki kesken todistuksen hämmentävän ilmoituksen seksi­elämästään

Härmäläisen ruumis löydettiin Airiston vesistöstä maaliskuussa 2022.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan Lehto houkutteli Härmäläisen purjeveneelleen, jossa hän ampui tätä kaksi kertaa, kääri ruumiin muovisäkkeihin ja upotti vesistöön.

– Kysyin, tietääkö hän jotain Härmäläisestä. Hän sanoi tappaneensa Härmäläisen ja upottaneensa tämän Airiston syvimpään kohtaan niin, ettei tätä ikinä löydetä. Hän sanoi tehneensä sen yksin. Hän oli yksinäinen susi, todistaja kertoi.

Todistaja lisäsi, ettei liiketuttavan tarina välttämättä pitänyt paikkaansa.

– Hänellä oli tapana puhua tällaisia, mutta ei se välttämättä ollut totta. Hän halusi pelotella ihmisiä ja antaa vaikutelman, että hän on kova jätkä.

Todistaja kertoi, kuinka liiketuttava oli tullut hänen veljensä yritykseen mukanaan kassillinen aseita. Liiketuttava oli alkanut putsata niitä veljen edessä.

– Veli oli ilmeisesti sanonut jotain, joka ei miellyttänyt.

Ilpo Härmäläisen ruumis löytyi viime maaliskuussa Turun Airistolta. Ruumis oli upotettu merenpohjaan muun muassa kettinkien avulla. Kuva:  Lassi Rinne

Lue lisää: Elinkautistaan istuva ”mainosmies” kiistää Ilpo Härmäläisen murhan – tappo­tuomiolla olisi yllättävä vaikutus

Liiketuttava oli ollut Härmäläisen katoamishetkellä Ranskassa. Todistaja ei ole vakuuttunut tästä.

– Hän sanoi joskus lähtevänsä Ranskaan, mutta silti hänet näki seuraavana päivänä Turussa. Hän eli tietyssä määrin mielikuvitusmaailmassa.

– Hän kertoi ripustaneensa puhelimensa puuhun Ranskassa. Päättelin, että hän jätti puhelimensa Ranskaan ja meni itse Suomeen. Hänen perässään olivat muutkin.

Todistajalta kysyttiin, miksi hän ei ollut puhunut näistä asioista koskaan aiemmin.

– Hän sanoi, että jos kerron jollekin, olen seuraava. Pelkäsin häntä, todistaja kertoi.

Syyttäjä Niina Merivirta nosti poliisikuulustelusta yhden kohdan esille.

– Sanoitte kuulustelussa, että ”En ole kertonut poliisille, koska en uskonut tätä tarinaa itsekään.” Pitääkö paikkaansa?, hän kysyi.

– Kyllä pitää, todistaja vastasi.

Syyttäjä ei myöskään halunnut lisäaikaa asian tutkimiselle, vaikka puolustus oli nimennyt todistajat vasta viime viikolla.

Maanantaina iltapäivällä syyttäjä Merivirta ja Lehdon asianajaja Heikki Uotila pitävät vielä loppupuheenvuorot. Hovioikeus antaa tuomionsa myöhemmin.